Niiden kolmen ja puolen vuoden aikana, kun Herramme virkatoimi kesti, olivat opetuslapset uhranneet ystävät, nimen ja maineen, elinkeinonsa y.m. levittääkseen tietoa Messiaksen läsnäolosta ja hänen valtakuntansa pystyttämisestä. Mutta heillä oli ymmärrettävästi kypsymättömät ajatukset Mestarinsa korottamisen tavasta ja ajasta, ja heidän omasta luvatusta korottamisestansa hänen kanssaan. Mutta toiselta puolen ei täydellinen tieto ollutkaan silloin tarpeellinen; oli kylliksi, että he uskollisesti ottivat askeleen kerrallaan, sitä mukaan, kun aika sen ottamiselle tuli. Niinpä ilmotti Mestari heille vähän kerrallaan sitä mukaan kun he kykenivät ottamaan vastaan sen. Ja toimensa loppupuolella sanoi hän: "Minulla on vielä paljo sanomista teille, mutta ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden Henki, opastaa hän teidät koko totuuteen — — ja tulevaiset asiat hän julistaa teille — — hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, minkä olen sanonut teille." — Joh. 16: 12, 13; 14: 26.
Kuka voi kertoa sitä suurta pettymystä, jota he tunsivat, vaikka heitä mahdollisimman paljon oli asestettu sitä vastaan, kun he näkivät hänet äkkiä otettavan pois heiltä ja häpeällisesti ristiinnaulittavan pahantekijän lailla — hänet, jonka valtakuntaa ja kirkkautta he olivat odottaneet ja julistaneet, ja jotka ainoastaan viisi päivää ennen hänen ristiinnaulitsemistaan näyttivät heistä olevan niin lähellä toteutumistansa. (Joh. 12: 1, 12—19.) Ja vaikka he tiesivät, että hän oli väärin syytetty ja vastoin lakia ristiinnaulittu, ei se muuttanut sitä asiaa, että heidän kauvan kytenyt kansallinen toivomuksensa saada maallinen kuningas, joka ennalleenasettaisi heidän kansansa valtaan ja vaikuttavaan asemaan, yhtähyvin kun heidän yksityisetkin toivomuksensa, suunnitelmansa ja tuulentupansa tärkeistä viroista ja korkeista kunniapaikoista valtakunnassa, kaikki äkkiä sortuivat, tuon asiain epäsuotuisan kääntymisen kautta, kun heidän kuninkaansa ristiinnaulittiin.
Mestari tiesi kyllä miten hyljätyiksi, päämäärää vailla oleviksi ja hämmästyneiksi he tuntisivat itsensä; sillä niin oli kirjotettu profeetan kautta: "Minä lyön paimenen, ja lampaat hajotetaan." (Sak. 13: 7; Mark. 14: 27.) Ja niinä neljänäkymmenenä päivänä, jotka olivat hänen ylösnousemisensa ja taivaaseenastumisensa välillä, oli hänen tärkein huolenpitonsa koota heitä jälleen ja uudelleen vahvistaa heidän uskoansa häneen odotettuna Messiaksena, todistamalla heille, että hän oli ylösnoussut, ja ettei hän ylösnousemisensa jälestä, jos kohta hän säilyttikin saman yksilöllisyyden, enää ollut ihminen, vaan korotettu henkiolento, "jolla oli kaikki voima taivaassa ja maan päällä". — Matt. 28: 18.
Hän antoi heille tiedon ylösnousemisestaan vähitellen — ensin vaimojen (Maria Magdalenan, Johannan, Marian, Jaakopin äidin ja Salomen ja muiden heidän kanssaan olleiden — Mark. 16: 1; Luuk, 24: 1, 10) kautta, jotka aikaiseen tulivat haudalle voitelemaan hänen ruumistaan hyvänhajuisilla yrteillä. Heidän aprikoidessa kenen he saisivat vierittämään kiven pois haudan ovelta, katso, silloin oli maanjäristys, ja kun he tulivat perille, huomasivat he kiven poisotetuksi, ja Herran enkeli istui sen päällä, sanoen: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän, että etsitte Jeesusta, ristiinnaulittua. Ei hän ole täällä; hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut. Ja menkää nopeasti sanomaan hänen opetuslapsilleen, että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän käy teidän edellänne Galileaan; siellä saatte nähdä hänet." — Matt. 28: 5—7.
Näyttää siltä kuin Maria Magdalena olisi eronnut toisista vaimoista ja kiiruhtanut kertomaan Pietarille ja Johannekselle mitä oli tapahtunut (Joh. 20: 1, 2), toisten mennessä kertomaan sitä toisille opetuslapsille, ja kun hän oli eronnut heistä, näkyi Jeesus toisille vaimoille tiellä, sanoen (Matt. 28: 9, 10): "Terve teille!" Ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana veljilleni, että he menisivät Galileaan [heidän kotipaikalleen], ja siellä he saavat minut nähdä." Ja pelolla ja ilolla juoksivat he ilmottamaan sitä toisille opetuslapsille. Hämmästyksen, neuvottomuuden, ilon ja pelvon sekavilla tunteilla, ja hämmästyneinä muutoinkin, tiesivät he tuskin miten heidän piti kertoa tuota iloista ja ihmeellistä tapahtumaa. Kun Maria kohtasi Pietarin ja Johanneksen sanoi hän surullisesti: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat panneet hänet." (Joh. 20: 2.) Toiset vaimot kertoivat, että olivat haudalla nähneet enkeli-näyn, jotka enkelit olivat sanoneet hänen elävän (Luuk. 24: 22, 23), ja sitten, miten Herra sen jälkeen oli tullut heitä vastaan tiellä. — Matt. 28: 8—10.
Opetuslasten enemmistö piti nähtävästi heidän kertomustaan ainoastaan taikauskoisena luulotteluna riippuen kiihotetusta mielikuvituksesta, mutta Pietari ja Johannes sanoivat: "Me tahdomme mennä omin silmin näkemään"; ja Maria palasi heidän kanssaan haudalle. Kaiken minkä Pietari ja Johannes näkivät oli, että ruumis oli poissa, että käärinliinat olivat huolellisesti kokoonkäärityt ja poispannut, ja että kivi oli vieritetty haudan ovelta. Hämillään ollen he läksivät sieltä, mutta Maria jäi sinne itkien. Hänen siinä itkiessään kumartui hän hautaan ja sai nähdä kaksi enkeliä, jotka sanoivat: "Vaimo, mitä itket?" Hän vastasi: "Ovat ottaneet Herrani pois, enkä tiedä, mihin ovat panneet hänet." Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tietänyt, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet pois, sano minulle mihin olet pannut hänet, niin minä otan hänet." Silloin sanoi Herra hänelle tuolla vanhalla tutulla äänellä, jonka hän samassa tunsi: "Maria!"
Tämä oli kylliksi varmentamaan hänen uskoaan enkelin sanomaan, että hän oli noussut ylös, joka tähän asti oli tuntunut hänestä unelmalta tai sadulta; ja ihastuksissaan hän huudahtaa: "Rabbuni!" Hänen ensimäinen mielijohteensa oli syleillä häntä ja viipyä hänen läheisyydessään, mutta Jeesus antoi hänen lempeällä tavalla ymmärtää, että nyt hänellä oli hyvin tärkeä tehtävä toimitettavana. Marian oli nyt todistettava hänen ylösnousemisestaan ja kiiruhdettava viemään tietoa siitä ja vahvistamaan toisien opetuslasten uskoa, niiden jotka vielä epäilivät ja olivat epätietoisia, sanoen: "Älä minuun koske, [kreik. haptomai, syleillä] (älä pysähdy osottaaksesi nyt rakkauttasi) sillä en ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; [tulen vielä jonkun aikaa olemaan luonanne]; mutta mene veljieni tykö ja sano heille, että menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö." (Joh. 20: 17.) Toisien vaimojen kautta oli hän samaten lähettänyt heille sanan, että hän kohtaisi heidät Galileassa.
Senjälkeen saavutti hän kaksi noista murheellisista ja hämmentyneistä opetuslapsista, matkalla Jerusalemista Emmaukseen, ja kyseli syytä heidän suruunsa ja alakuloisuuteensa. (Luuk. 24: 13—35.) Ja toinen heistä vastasi: "Oletko sinä Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka et tiedä mitä siellä on tapahtunut näinä päivinä?" Ja hän sanoi heille: Mitä? Ja he sanoivat hänelle: Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin; mutta onhan kaiken tämän ohessa tänään kolmas päivä siitä, kun tuo tapahtui. [Tässä muistui luultavasti heidän mieliinsä Joh. 2: 19, 21, 22.] "Ovatpa myös muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät ihmetyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla, eivätkä löytäneet hänen ruumistaan ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä näyn, enkeleitä, jotka olivat sanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat olevan niin, kuin naiset olivat sanoneet, mutta häntä he eivät nähneet."
Oliko ihme, että he olivat hämmästyneet? kuinka kummalliselta kaikki tuntui! Miten omituisia ja mieltä liikuttavia olivatkaan nämä viimeisten päiväin tapahtumat olleet!
Silloin piti muukalainen heille herättävän saarnan ennustuksista, näyttäen heille, että juuri se, joka oli tehnyt heidät niin alakuloisiksi, olikin sitä, mitä profeetat olivat ennustaneet samasta Messiaksesta: että ennenkuin hän saattoi johtaa ja siunata ja nostaa Israelia ja koko maailmaa, piti hänen ensin lunastaa heidät omalla elämällään siitä kuoleman kirouksesta, joka tuli heidän kaikkien yli Aadamin kautta, ja että heidän Mestarinsa sittemmin Jehovan herättämänä elämään ja kirkkauteen, tulisi täyttämään kaikki mitä hänestä oli kirjotettu profeettain kautta hänen tulevasta kirkkaudestaan ja kunniastaan, yhtä varmasti kuin hän oli täyttänyt ne ennustukset, jotka koskivat hänen kärsimyksiään, alennustaan ja kuolemataan. Ihmeellinen saarnaaja! ja ihmeellinen saarna oli tämä! Se herätti uusia ajatuksia ja odotuksia ja toiveita. Kun he lähestyivät kylää pakottivat he häntä jäämään heidän luokseen, sillä ilta oli joutunut ja päivä oli kulunut. Ja hän meni sisälle olemaan heidän kanssaan, ja kun hän oli ateriallaan heidän kanssaan otti hän leivän, siunasi, taittoi ja antoi heille. Silloin aukenivat heidän silmänsä. Ja hän katosi heidän näkyvistään.