Vasta sinä hetkenä he tunsivat hänet, vaikka olivatkin kulkeneet ja keskustelleet ja aterioineet yhdessä. He eivät tunteneet häntä näöltään, vaan tuon vaatimattoman teon kautta, kun hän tuolla entisellä tavallisella tavalla siunasi ja taittoi leivän, siten lujittaen heidän uskoaan siihen, josta jo olivat kuulleet — että hän oli noussut ylös ja näkyisi heille jälleen.
Silloin nousivat nuo kaksi hämmästynyttä ja ylen onnellista opetuslasta ylös samalla hetkellä ja palasivat Jerusalemiin, sanoen toisilleen: "Eikö sydämemme ollut palava meissä, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjotuksia?" Saavuttuaan Jerusalemiin tapasivat he toisetkin täynnä iloa sanoen: "Herra on todella noussut ylös ja ilmestynyt Simonille." Ja itse he kertoivat mitä oli tapahtunut tiellä, ja kuinka olivat hänet tunteneet, kun hän taittoi leivät. Luultavasti olivat melkein kaikki siellä sinä iltana; kodit ja toimet ja kaikki muut unohdettiin — Maria Magdalena sanoo ilokyynelin: Minä tunsin hänet samassa tuokiossa, kun hän mainitsi nimeni — en voinut uskoa enkelin vakuutusta sitä ennen, ja toiset naiset kertoivat mitä ihmeellistä heille oli tapahtunut sinä aamuna ja miten hän oli tullut heitä vastaan. Sitten oli Simonilla kertomuksensa kerrottavana; ja nyt oli tässä kaksi todistajaa lisäksi Emmauksesta. Mikä monivaiheinen päivä! Eipä ihmettä, että heistä oli mieluista kokoontua joka viikon ensimäisenä päivänä keskustelemaan asiasta ja johdattamaan muistiin kaikkia niitä asianhaaroja, jotka olivat tämän ihmeellisen tapauksen, Herran ylösnousemisen, yhteydessä, saadakseen sydämensä "palaviksi" yhä uudelleen ja uudelleen.
Kun tuo pieni riemastunut ja ylen onnellinen seurue oli näin kokoontuneena, ja kerrottiin toisilleen yhteisiä kokemuksia, seisoi Herra Jeesus itse äkkiarvaamatta heidän keskellänsä ja sanoi heille (Luuk. 24: 36—49): "Rauha olkoon teille!" Mistä hän oli tullut? Kaikki sellaiset kokoukset pidettiin salassa, lukittujen ovien takana, koska he pelkäsivät juutalaisia (Joh. 20: 19, 26), ja tässä oli äkillinen ilmiö ilman näkyväistä saapumista, ja he peljästyivät luullen näkevänsä hengen. Silloin lohdutti hän heitä, sanoi heille etteivät peljästyisi vaan rauhottuisivat, ja näytti heille kätensä ja jalkansa, sanoen: "Minä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa ja luita, kuten näette minulla olevan." Mutta kun he ilon tähden eivät vielä uskoneet, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" Niin he antoivat hänelle kappaleen paistettua kalaa, ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Silloin hän avasi heidän mielensä, heidän ymmärryksensä silmät, ja selitti heille kirjotukset ja näytti laista ja profeetoista että kaikki tämä oli tapahtunut niinkuin oli ennustettu. Mutta Tuomas ei ollut heidän seurassaan, kun Jeesus tuli (Joh. 20: 24), ja kun toiset opetuslapset kertoivat hänelle nähneensä Herran, ei hän tahtonut sitä uskoa, vaan sanoi: "Ellen näe hänen käsissään naulain jälkiä, ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en usko."
Kahdeksan päivää oli kulunut ilman uusia ilmestymisiä ja heillä oli ollut aikaa kaikessa rauhassa ajatella ja puhella niistä, joita oli tapahtunut tuona merkillisenä päivänä. Kun opetuslapset silloin taas olivat koolla, kuten ennenkin, seisoi Jeesus heidän keskellänsä niinkuin ensimäisenä iltana, sanoen: "Rauha olkoon teille!" (Joh. 20: 26.) Tällä kertaa oli Tuomas mukana, ja Herra puhui hänelle sanoen: "Ojenna sormesi tänne ja katso käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen vaan uskovainen." Hän antoi siten tietää, että hän tiesi mitä Tuomas oli sanonut, ilman että kukaan oli kertonut siitä, ja antoi Tuomaalle nyt sen todistuksen, jota hän oli vakuutuksekseen halunnut; ja ilolla vastasi Tuomas: "Herrani ja Jumalani!"
Tämän jälkeen mahtoi kulua jotensakin pitkä aika ennenkuin saivat minkäänlaisen ilmotuksen Herran läsnäolosta. Opetuslapset, jotka olivat galilealaisia, alkoivat ajatella kotia ja tulevaisuutta; ja muistaen Herran tervehdyksen naisten kautta, että hän kulkisi heidän edellään Galileaan, menivät he sinne. Luultavasti matkalla sinne tuli hän heitä vastaan eräällä vuorella, kuten Matteus kertoo. He olivat hämmästyneet. He eivät enää tunteneet samaa tuttavallista luottamusta häntä kohtaan kuin ennen Hän näytti niin suuressa määrässä muuttuneen entisestään ristiinnaulitsemisensa jälkeen —- hän näyttäytyi ja hävisi niin omituisilla ajoilla ja paikoilla: hän ei enää näyttänyt olevan "ihmisen Kristuksen Jeesuksen" kaltainen; sentähden, sanoo Matteus, he "kumarsivat häntä — mutta muutamat epäilivät." Muutaman sanan sanottuaan "hävisi" Herra heidän näkyvistään, jättäen heidät ihmettelemään, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Jonkun aikaa Galileaan palattuaan ei mitään tavatonta tapahtunut, ei minkäänlaista viittausta Herran läsnäolosta. Epäilemättä he tulivat yhteen puhelemaan asiain tilasta ja ihmettelivät miksi hän ei näyttäytynyt useimmin heille.
Heidän näin odotellessa tuntuivat päivät ja viikot pitkiltä. He olivat aikoja sitten jättäneet elämän tavalliset toimet seuratakseen Herraa paikasta paikkaan, oppien häneltä ja saarnaten muille: "Taivasten valtakunta on lähestynyt." (Matt. 10: 5—7.) Ei heillä ollut halua mennä entisiin toimiinsa; ja toisaalta, miten menettelisivät he Herran työn kanssa? He ymmärsivät aseman kyllin selvään tietääkseen, etteivät kauvemmin voineet, niinkuin tähän asti saarnata, että valtakunta oli lähellä, sillä kaikki kansa tiesi, että heidän Mestarinsa ja Kuninkaansa oli ristiinnaulittu, eikä kukaan, heitä itseään lukuunottamatta, tienneet hänen ylösnousemisestaan. Kun nyt kaikki yksitoista tällätavoin olivat huolestuneita ja murheissaan, odottain jotain, eivät itsekään tienneet mitä, sanoi Pietari: Ei käy päinsä jäädä toimettomuuteen; minä palaan entiseen kalastaja-ammattiini; ja niistä toisista sanoi kuusi: Me tahdomme tehdä saman; me menemme kanssasi. (Joh. 21: 3.) Ja luultavasti ottivat toisetkin entiset toimensa.
Kuka saattaisi epäillä, ettei Herra näkymättömänä ollut heitä lähellä monta kertaa, heidän keskustellessansa, johtaen asianhaarain kulun heidän parhaakseen? Siinä tapauksessa, että onnistuisivat hyvin, ja liikehommat nielisivät kaikki heidän harrastuksensa, tulisivat he pian mahdottomiksi korkeampaa palvelusta varten; mutta jos ei heillä olisi minkäänlaista menestystä, tulisi se näyttämään pakottamiselta. Senvuoksi valitsikin Herramme tavan, joka samalla antoi heille sen opetuksen, minkä hän usein antaa seuraajilleen, nim. että hän voi, jos häntä haluttaa, järjestää menestymisen tahi epäonnistumisen heidän ahertamisissaan, mihin suuntaan tahansa.
Vanha kalastajaliike järjestäytyi uudelleen. He kokosivat venheensä, verkkonsa y.m. ja läksivät ensimäiselle pyyntiretkelleen. Mutta he työskentelivät kaiken yötä saamatta ainoatakaan kalaa ja alkoivat tuntea itseään alakuloisiksi. Aamulla seisoo eräs muukalainen rannalla, huutaa heille ja kysyy minkälainen onni heillä on ollut. Huono onni! Emme ole mitään saaneet, vastaavat he. Koettakaa uudelleen, sanoi muukalainen. Heittäkää verkko tällä kertaa veneen toiselle puolelle. Ei se mitään toimita, muukalainen, me olemme koettaneet molemmin puolin koko yön, ja jos kaloja olisi toisella puolella, tottakai niitä silloin olisi toisellakin puolella. Mutta tahdomme kumminkin koettaa uudelleen, että saat nähdä. He tekivät niin ja saivat mahdottoman saaliin. Miten kummallista, sanoi joku; mutta vilkas ja tunteellinen Johannes löysi kohta oikean säikeen ja sanoi: Veljet, Herra ainoastaan voisi tehdä tämän. Ettekö muista kansanjoukon ravitsemista j.n.e.? Se on varmasti Herra, joka oli rannalla, ja tämä on uusi tapa, jonka hän on valinnut ilmestyäksensä meille. Eikö teistäkin ole aivan samanlaista kuin silloin, kun hän ensi kerran kutsui meitä? Silloinkin olimme tehneet työtä koko yön, emmekä mitään saaneet, kunnes hän huusi meille sanoen: "Heittäkää verkkonne ulos saalista varten!" (Luuk. 5: 4—11.) Niin, varmasti tämä on Herra, vaikk'emme, hänen ylösnousemisensa jälkeen, voi tuntea häntä näöltään. Hän näyttäytyy nyt niin monessa muodossa; mutta me tunnemme joka kerran hänen jostain erityisestä seikasta, kuten nytkin, kun hän tahtoo johdattaa muistiimme jonkun merkkitapauksen entisen tuttavuutemme ajoilta.
Kun he tulivat maihin, huomasivat he Jeesuksella olevan sekä leipää että kalaa, ja saivat sen opetuksen, että hänen johtonsa ja huolenpitonsa alaisina ja hänen palveluksessaan ei heiltä puuttuisi mitään. (Luuk. 12: 29, 30.) He eivät kysyneet häneltä, oliko hän Herra; sillä tässä tilaisuudessa, niinkuin muissakin, olivat heidän ymmärryksensä silmät avatut. He tunsivat hänet, kuitenkaan ei luonnollisilla silmillä, vaan ihmetyön kautta. Sitten seurasi tämän suloisen hetken opetus, jolloin Jeesus uudelleen vakuutti Pietarin edelleenkin olevan otollisen, vaikkakin hän oli kieltänyt Herran, jota asiaa hän oli katunut ja itkenyt. Hän sai uudelleen tietää mestarinsa rakkaudesta ja jatkuvasta oikeudestaan saada ravita lampaita ja karitsoja. Olemme kuulevinamme Herran sanovan: Et tarvitse enää palata kalastaja-ammattiisi, Pietari. Minä kutsuin sinut kerran ihmisten kalastajaksi, ja kun minä tiedän sinun sydämesi yhä vielä olevan uskollisen ja innokkaan, uudistan sinun tehtäväsi ihmisten kalastajana.
"Ja kun hän oli syönyt heidän kanssaan (eng. R. reunam.), kielsi hän heitä lähtemästä Jerusalemista ja käski heitä odottamaan Isältä sen lupauksen täyttymistä, josta olette — hän sanoi — minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä muutamia päiviä tämän jälkeen!" (Apt. 1: 4, 5.) Niinmuodoin läksivät he Jerusalemiin, niinkuin heille oli sanottu, ja täällä hän, neljäkymmentä päivää hänen ylösnousemisensa jälkeen, viimesen kerran kohtasi heidät ja puheli heidän kanssaan. He rohkasivat mielensä tällä kertaa ja kysyivät häneltä siitä valtakunnasta, jonka hän oli luvannut heille, sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Tämä ajatus valtakunnasta olikin viimeisenä jokaisen juutalaisen mielessä. Senmukaan kun he ymmärsivät, tulisi Israel olemaan ensimäinen kansoista Messiaksen hallituksen alla. Eivät he tienneet pitkistä pakanain ajoista, eivätkä he vielä nähneet, että paras siunaus oli tullut otetuksi pois lihalliselta Israelilta (Matt. 21: 43; Room. 11: 7), ja että he itse tulisivat uuden (hengellisen) Israelin, tuon kuninkaallisen pappeuden ja pyhän kansan jäseniksi, jonka kautta, Kristuksen ruumiina, maailman siunaaminen olisi tuleva. He eivät vielä ymmärtäneet mitään tästä. Kuinka olisivat sitä voineet? Eiväthän he vielä olleet saaneet lapseuden pyhää Henkeä, vaan olivat yhä kirouksen alaisia; sillä vaikkakin Lunastaja oli toimittanut lunastusuhrin, ei sitä vielä muodollisesti ollut kannettu meidän puolestamme Kaikkeinpyhimpään, itse Taivaaseen. (Joh. 7: 39.) Niinmuodoin ei Herramme antanutkaan selittävää vastausta heidän kysymykselleen, vaan sanoi ainoastaan: "Ei teidän tule [nyt] tietää aikoja, tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt, vaan te saatte voimaa, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Judeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." — Apt, 1: 7, 8. [Tämä luvattu voima tahi kyky tietää ja ymmärtää aikoja ja hetkiä ja kaikkea, joka kuuluu oikeaan todistamiseen, koskee koko Seurakuntaa alusta loppuun; ja pyhän Hengen johdolla ja voimassa on pidetty huolta ruuasta aikanaan, mitä tulee suunnitelman jokaiseen piirteeseen, että olisimme hänen todistajiansa tämän ajanjakson loppuun. — Vertaa Joh. 16: 12, 13.]