Koska riemuvuosi oli osa laista ja koska sen uudistaminen tahi pitäminen ei täytä sitä, ja koska Herramme selitti, ettei esikuva voinut hävitä täyttymättä, ja sitäpaitsi, koska tiedämme, ettei sellaista, kaiken ennalleenasettamista, jota on ennustettu "kaikkien pyhien profeettojen suun kautta maailman alusta" ja jota riemuvuodella esikuvattiin, vielä ole tapahtunut, niin tiedämme, että se tulevaisuudessa on täyttyvä.
Israelin Riemuvuosi.
Riemuvuosi oli levon ja virkistyksen sabbatti sekä kansalle että maalle, jonka Jumala heille antoi. Se oli tärkein sabbattien eli lepoaikojen jaksossa. [Sana "sabbat" merkitsee lepoa.] Heillä oli sabbatti-päivä joka seitsemäs päivä; ja kerran vuodessa saavuttivat nämä esikuvaukselliset sabbatit klimaksin — s.o. seitsemää tällaisen sabbatin jaksoa, jotka siten tekivät yhteensä neljäkymmentäyhdeksän päiväisen aikakauden (7X7=49) seurasi Riemupäivä, viideskymmenes päivä (3 Moos. 23: 15, 16), juutalaisten kesken tunnettu helluntain nimellä. Se oli ilon ja kiitoksen päivä.
Sabbatti-vuosi sattui joka seitsemäs vuosi. Sinä vuonna sallittiin maan levätä, eikä mitään laihoja saatu kylvää. Näiden sabbatti- [lepo-] vuosien klimaks saavutettiin samalla tavalla kuin helluntai tahi viideskymmenes sabbatti-päivä. Seitsemän sabbattivuotta, käsittäen seitsemän kertaa seitsemän vuotta tahi neljäkymmentäyhdeksän vuotta (7X7=49) tekivät yhden sabbattivuosijakson, ja sitä seuraava vuosi, viideskymmenes vuosi oli Riemuvuosi.
Tarkastakaamme nyt, mitä Raamattu kertoo siitä ja huomatkaamme, miten sopivasti se kuvaa suurta ennalleenasettamisvuosituhatta.
Kun Israelin lapset tulivat Kaanaaseen, jaettiin maa heidän kesken arvan kautta heidän heimojensa ja sukujensa mukaan. Senjälkeen saattoi menestys enentää, tahi vastoinkäyminen vähentää heidän yksityistä omaisuuttaan, miten aina sattui. Jos joku henkilö velkaantui, saattoi hän tulla pakotetuksi myymään osansa, jopa koko omaisuutensakin ja perheineen menemään orjuuteen. Mutta Jumala piti yltäkyllin huolta niistä, joille ei käynyt hyvin: hän piti huolta siitä, etteivät sellaiset epäsuotuisat olosuhteet jatkuneet ainaisesti, vaan että kaikki heidän keskinäiset asiansa — velat ja saatavat — laskettiin ainoastaan Riemuvuoteen, jolloin kaikki vapautettiin vanhoista velkasitoumuksista j.n.e. alkaakseen uudelleen seuraavaa viisikymmenvuosikautta.
[Jotakuinkin samanlainen toimenpide konkurssilain yhteydessä on huomattu sopivaksi meidän ajallemme ja maallemme (Amerika), jossa siten on annettu tunnustusta samalle periaatteelle. Siitä ei sentähden seuraa että velan kuolettaminen joka viideskymmenes vuosi ja juutalainen muoto soveltuisivat paremmin meille kuin nykyinen tapa; sillä juutalaisiin nähden, eivät aika, asianhaarat y.m. erityisesti olleet heitä itseään, heidän hyötyään ja asioitaan varten, vaan olivat ne erityisiä profeetallisia kuvauksia ja opetuksia, jotka tarkoittivat Jumalan suunnitelmaa ja sen kehitystä tulevaisuudessa.]
Siten oli jokainen viideskymmenes vuosi, joka laskettiin heidän tulostansa Kaanaaseen, israelilaisille riemuvuosi, ilon ja ennalleenasettamisen aika, jolloin hajaantuneet perheet jälleen yhdistettiin ja kadotetut kodit ja tilat annettiin takasin. Eipä ihmettä, että sitä nimitettiin Riemuvuodeksi. Jos omaisuutta oli myyty velasta, saattoi sellaista myymistä pitää kiinteimistön luovuttamisena seuraavaksi Riemuvuodeksi; ja sen myymähinta riippui siitä, oliko seuraava Riemuvuosi lähellä tahi kaukana.
Tästä lakimääräyksestä kerrotaan 3 Moos 25: 10—16 ja kuuluu näin: "Ja teidän pitää sen viidennenkymmenennen vuoden pyhittämän, ja julistaman vapautta maassa kaikille niille, jotka siinä asuvat; sillä se on teidän Riemuvuotenne; silloin pitää kunkin saaman takasin oman perintömaansa jokainen sukunsa omaisuuden… Jos jotakin myöt lähimmäisellesi, taikka ostat jotakin häneltä niin älköön toinen toistansa pettäkö. Vaan vuosien luvun jälkeen Riemuvuodesta pitää sinun ostaman lähimmäiseltäsi, ja vuodentulon jälkeen pitää hänen sinulle myömän. Jota useammat vuodet ovat sitä enemmän korota hinta, mitä harvemmat vuodet ovat sitä enemmän alenna hinta; sillä vuoden tulojen luvun jälkeen myöpi hän sinulle."
Tämä järjestys, jonka Jumala antoi heille Mooseksen heidän johtajansa ja esikuvauksellisen valittajan kautta, oli itsessään siunattu asia, mutta se esikuvasi suurempaa siunausta, joka oli Jumalalla mielessä — koko ihmiskunnan vapauttamista synnin velasta ja sen ikeestä ja orjuudesta, Kristuksen meidän Herramme, tuon suuren välittäjän ja Lunastajan kautta, jota Mooses esikuvasi. (5 Moos 18: 15). Juuri tällä tavoin esikuvissa, Mooses kirjotti Kristuksesta ja niistä siunauksista, jotka tulevat hänen kauttansa (Joh. 5: 46; 1—46) — tuosta suuresta ennalleenasettamisesta ja suuresta Riemuvuodesta, joka on tuleva koko katoavaisuuden ikeen ja synnin orjuuden alla huokaavalle ihmissuvulle.