Jos varjo tuotti esikuvaukselliselle kansalle onnea ja iloa, niin on todellisuus, todellinen ennalleenasettaminen tuottava ääretöntä riemua ja on todellisesti tuleva ihanaksi Riemuvuodeksi kaikelle kansalle — koko maailmalle, Israel siihen luettuna, jota maailmaa tämä kansa juuri esikuvasi, samoin kuin sen papisto Seurakuntaa "kuninkaallista papistoa." Joskaan meillä ei olisi varmoja tietoja siitä, että asia on niin, eikö olisi kyllin syytä olettaa, että sama ääretön rakkaus, joka piti nuolta Israelin ajallisesta menestyksestä, tuosta "uppiniskaisesta kansasta", paljon enemmän huolehtisi koko maailman pysyväisestä menestyksestä, maailman, jota Jumala niin rakasti, että hän lunasti sen, heidän vielä syntisinä ollessaan. Ja tässä lienee paikallaan huomauttaa seikasta, jota myöhemmin tarkemmin osotetaan, että niinkuin israelilaiset eräässä suhteessa esikuvasivat uskovaisia evankelikautena, niin esittivät he toiselta puolen katsoen, kaikkia, jotka tulevana aikakautena uskovat Jumalaan ja jättäytyvät hänen johdettaviksensa. Ja juuri siinä merkityksessä me nyt tarkastamme heitä. Heidän liittonsa, joka oli vahvistettu härkäin ja kauristen verellä, esikuvasi uutta liittoa, joka on vahvistettu parempien uhrien verellä, jossa maailman sovinto tulevan ajan suhteen on aikaansaatava. Heidän sovintopäivänsä ja syntiuhrinsa, esikuvasivat, vaikka olivatkin ainoastaan sille kansalle ja sen syntien edestä, "parempia uhreja" ja todellista sovitusta "koko maailman syntien edestä." Mutta huomaa, ettei Riemuvuosi ollut Israelin papistolle joka esikuvasi (evankelista Seurakuntaa), vaan ainoastaan yleiselle kansalle, sillä papisto ei saanut mitään omaisuutta, eikä niinmuodoin voinut kadottaa mitään, eikä saada mitään takasinkaan. Riemuvuosi oli koko kansalle, paitsi pappisheimolle, eikä sentähden esikuvannut niitä siunauksia, jotka tulevat Seurakunnan "Kuninkaallisen Papiston" osaksi, vaan ennalleenasettamissiunauksia — maallisia siunauksia —, jotka, kun aika on tullut, tulevat kaikkien niiden osaksi, jotka uskovat ja seuraavat Jumalaa.
Se, mitä tämä esikuva opettaa, on täydellisesti yhtäpitävä sen opetuksen kanssa, jonka saimme tutkiessamme Aikakausien jumalallista suunnitelmaa. Se osottaa ilmeisesti "niitä aikoja, jolloin kaikki asetetaan ennalleen ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut (engl. Raam. kaikkien) pyhien profeettain suun kautta." Mooses oli yksi profeetoista; ja tässä puhuu hän erityisesti ihmisen alkuperäisen tilan ja vapauden ennalleenasettamisesta, joka niin kauvan on ollut kadoksissa, myytynä synnin alle. Esivanhempaimme erehdyksestä kadotettiin kaikki: kaikki oikeudet menetettiin ja kaikki tulivat Synti-tyrannin orjiksi ja olivat kykenemättömiä vapautumaan. Katoavaisuuden orjuus — kuolema — on surkealla tavalla rikkonut perhepiirin. Kiitetty olkoon Jumala luvatusta lunastajasta! Riemuvuosi on kohta käsissä, ja pian saavat Kuoleman vangit ja Synnin orjat jälleen alkuperäisen perintönsä maan — Jumalan lahjan Jeesuksen Kristuksen, uuden liiton välittäjän ja vahvistajan kautta.
Vaikka esikuvauksellisena Riemuvuonna saatiin nauttia useista vapauksista ja siunauksista heti, meni todennäköisesti suurin osa vuodesta asioiden selvittelemiseen ennenkuin kaikki olivat saaneet täydelleen takasin vapautensa, oikeutensa ja omaisuutensa. Niin myös vastakuvassa, tuhatvuotisessa ennalleenasettamisajassa. Se tulee alkamaan perinpohjaisilla uudistuksilla, tullaan huomaamaan oikeuksia, vapautta ja omaisuuksia, jotka kauvan ovat olleet kadonneina näkyvistä; mutta täydellinen kaiken sen ennalleenasettaminen (tottelevaisille), joka alkujaan on ollut kadotettu tulee vaatimaan koko tämän ennalleenasettamisajan — tuhatta vuotta.
Varmaa on, ettei mitään Riemuvuoden vastakuvaa vielä ole ollut; ja Herramme lausunnon perustuksella olemme myös yhtä varmat, ettei esikuva saattanut hävitä täyttymättä: "Mutta pikemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk. 16: 17.) Mutta näyttää siltä, kuin tämä paikka laista olisi hävinnyt. Totta on, että esikuvaa, jota pidettiin säännöllisesti joka viideskymmenes vuosi, niin kauvan kun israelilaiset olivat omassa maassaan, ei ole pidetty Baabelin vankeuden jälkeen. Näyttää sentähden siltä kuin tämä kohta laista olisi "hävinnyt" ilman edes täyttymisen alkuakaan. Mitä meidän on sanottava tästä Herramme sanojen näennäisestä ristiriitaisuudesta? Mutta onko todella niin? Tahi voidaanko löytää Riemuvuoden vastakuvaa, joka alkaa siitä, missä viimeksi pidetty esikuvallinen riemuvuosi päättyi? Kyllä, vastaamme; selvästi merkitty vastakuva alkoi juuri siinä kohdassa ja suuremmassa ja suuremmoisemmassa asteikossa, niinkuin vastakuvien laita on. Me näemme todellisesta täyttymisestä, että esikuvaan sisältyivät jaksot niin hyvin kuin Riemuvuodetkin, joihin ne kohosivat, ja että samaa menettelytapaa (kertolaskua), jonka kautta esikuvauksellinen Riemuvuosi saatiin selville, oli käytettävä laskiessa aikaa vastakuvallekin — maan suurelle Riemuvuodelle. Kun viimeinen esikuvauksellinen Riemuvuosi oli pidetty ja päättynyt, alkoi se suuri jakso kulua, jonka päättyessä vastakuvauksellinen Riemuvuosi eli ennalleenasettamiskausi oli alkava.
Olemme jo maininneet sabbattiaikojen laskemistavan — että nimittäin kertomalla sabbattia eli seitsemättä päivää seitsemällä (7X7=49) saatiin helluntai, näitä seuraava Riemupäivä; ja kertomalla seitsemännen vuoden seitsemällä (7X7=49) saatiin se jakso, joka johti viidenteenkymmenenteen tahi Riemuvuoteen. Jos me nyt sovellutamme samaa periaatetta, on selvää, että tullaksemme suureen vastakuvaan, jota etsimme, on meidän kerrottava samalla tavalla Riemuvuosi omalla luvullaan — s.o. kertoa viideskymmenes vuosi viidelläkymmenellä. Siis on vastakuvauksellinen jakso tämän kertolaskutavan mukaan, jota meille tässä opetetaan, laskettava kertomalla esikuvauksellinen riemuvuosi tahi viideskymmenes sabbattivuosi viidelläkymmenellä, samoin kuin siihen tullaksemme kerroimme seitsemännen vuosisabbatin seitsemällä. — 3 Moos. 25: 2—13.
Jos me seuraamme tätä jumalallista ilmotettua laskutapaa, avautuu meille ihmeellisiä tuloksia, jotka vakuuttavat meitä, että meillä on oikea avain ja että me käytämme sitä niinkuin Hän, joka on laatinut tämän jalokivilippaan, on aikonut. Kun kerromme viisikymmentä kertaa viisikymmentä, saamme tuon pitkän ajan kaksituhatta viisisataa vuotta (50X50=2500) sen suuren jakson pituudeksi, joka alkoi kulua, kun Israelin viimeinen esikuvauksellinen Riemuvuosi päättyi ja joka on kohoava huippuunsa suuressa vastakuvauksellisessa Riemuvuodessa. Me tiedämme, että sellainen jakso on täytynyt alkaa kulua, kun esikuva lakkasi; sillä jos ei ainoakaan kirjain tahi piirto laissa saattanut hävitä ilman että täyttyminen edes alkoi, ei Riemuvuotta — esikuvaa, joka oli paljon enemmän kuin kirjain tahi piirto, todellakin suuri ja tärkeä kohta laissa, voitu antaa hävitä, ennenkuin oikea aika oli tullut, jolloin sen vastakuva oli alkava. Ettei Riemuvuoden vastakuva missään tapauksessa alkanut, kun Israelilaiset lakkasivat pitämästä sitä, on selvää. Me voimme siis olla varmat, että suuremmoinen jakso silloin alkoi kulua. Uusi pitkä jakso alkoi silloin, vaikka Israel ja koko maailma ovat tietämättömiä sekä siitä, että suuri jakso on ollut kulumassa, että siitä suuresta vastakuvauksellisesta Riemuvuodestakin, jolla se tulee päättymään. Emme saa odottaa, että tuo suuri Riemuvuosien Riemuvuosi on alkava tämän jakson jälkeen, vaan että se vastakuvana on ottava viidennenkymmenennen tahi jakson viimeisen Riemuvuoden paikan. Vastakuva ei milloinkaan seuraa esikuvansa jälessä, vaan ottaa sen paikan samana vuonna. Niinmuodoin on 2500:das vuosi, joka tulee olemaan suuri 50:nes riemuvuosi, vastakuva, todellinen Riemuvuosi tahi ennalleenasettaminen. Mutta vuoden sijasta esikuvassa tulee tämä olemaan suurempi; se tulee olemaan suuren tuhatvuotisriemukauden — tuhatvuotiskauden alku. Aivan samalla tavalla on käynyt jokaisen esikuvan täyttymiseen nähden, johon aikaa on sisältynyt. Niinpä tapahtui pyhän Hengen helluntaivuodatus esikuvauksena helluntaipäivänä — eli viidentenäkymmenentenä päivänä. Kristus, meidän passah-uhrimme kuoli samana iltana, jona esikuvauksellinen lammas määräyksen mukaan oli tapettava — päivää aikasemmin tahi päivää myöhemmin ei käynyt päinsä. Samalla tavalla ei tässäkään kelpaa vuosi jälkeen tahi vuosi ennen 2500:taa, vuodeksi, joka päättää esikuvauksellisen jakson; vaan juuri tämä vuosi, alkaen lokakuussa v. 1874 on täytynyt alkaa vastakuvan tahi ennalleenasettamisajat.
Esikuvan pitäminen ei voinut lakata ennenkuin alettiin laskea suurta (50X50) jaksoa. Se tärkeä kohta, josta meidän on otettava selvää, on siis tarkka vuosiluku, jolloin Israelin kansa piti viimeisen esikuvauksellisen riemuvuoden. Sitten kun tämä vuosiluku on tullut varmasti vahvistetuksi, on hyvin yksinkertainen asia laskea suuri jakso viisikymmentä kertaa viisikymmentä tahi kaksituhattaviisisataa vuotta ja siten lopullisesti määrätä vuosiluku, maan suuren Riemuvuoden — kaiken ennalleenasettamisaikojen alkamiselle.
Mutta meidän on valmistauduttava näkemään ainoastaan alkutapahtumia tästä äärettömän suuresta tehtävästä, kaiken ennalleenasettamisesta. Esikuvauksellisen Riemuvuoden ensimäisinä päivinä toimitettiin verrattain vähän; ja samalla tavalla on meidän odotettava näkevämme ainoastaan vähän tulevan suoritetuksi suuren tuhatvuotiskauden alussa, sen ensimäisinä vuosina. Ensimäinen työ esikuvauksellisena Riemuvuotena oli luonnollisesti koettaa ottaa selvää entisistä oikeuksista ja omistamisista sekä saada selville, mitä nykyään puuttui. Tehdessämme tämän vertailun, on meidän odotettava vastakuvassa juuri sitä, mitä näemme ympärillämme tapahtuvan; sillä me olemme jo, kuten kohta osotetaan, suuressa vastakuvauksellisessa riemukaudessa, ja olemme olleet siinä lokakuusta v. 1874. Mitä näemme ympärillämme? Me näemme, että kansa alkaa ruveta etsimään alkuperäistä Jumalan lahjottamaa perintöään, ja ottamaan selvää nykyisistä puutteista, oikeuksista j.n.e. jolloin monet tietämättömyydessä ja itsekkäisyydessä vaativat sellaistakin, joka kuuluu toisille; ja että ne, joilla jotakin on, koettavat säilyttää itselleen niin paljon kuin voivat — joka aiheuttaa toraa, riitaisuutta, lakkoja ja työmiesten sulkemista työstä, suuremmalla tahi pienemmällä oikeudella ja vääryydellä molemmin puolin, kaikki asioita, jotka lopullisesti ovat jätettävät Kristuksen tuomittaviksi, niinkuin riitaisuudet lain aikana vietiin Mooseksen ratkaistaviksi, ja Mooseksen jälkeen niille, jotka istuivat Mooseksen istuimella (Matt. 23: 2.) Lähtekäämme nyt, tietoisina näistä johtopäätöksistä ja odotuksista, etsimään sitä vuosilukua, jonka Jumala ilmeisesti on kätkenyt meille tässä esikuvassa, "jotta tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjottanut", ja jota nyt on aika ymmärtää.
Meillä ei ole mitään suoranaista tiedonantoa Raamatussa israelilaisten esikuvauksellisten Riemuvuosien pitämisestä, joka näyttäisi, mikä oli viimeinen, joka pidettiin. Me pidämme sen Riemuvuoden vuosiluvun, joka oli lähinnä ennen Baabelm vankeutta ja maan seitsenkymmenvuotista autiona oloa viimeisenä, kahdesta syystä: Ensinnäkin se ei voinut olla autiona olemisen jälestä, koska varmaan esikuva silloin lakkasi, "katosi", sillä kun maa oli autiona seitsemänkymmentä vuotta ja kansa vankeudessa vieraassa maassa, niin Riemuvuosi, joka sattui johonkin aikaan näinä seitsemänäkymmenenä vuotena, täytyi jäädä pitämättä. Tarvitaan ainoastaan silmäys nähdäkseen, että käskyt ja määräykset Riemuvuoden pitämisestä eivät voineet tulla täytetyiksi, kun he kansana olivat vankeudessa, ja maa oli autiona. Siten me näemme, että esikuva katosi joko silloin tai ennen tätä autionaoloaikaa. Jälkeenpäin se ei voinut tapahtua. Ja milloin tahansa esikuvan pitäminen lakkasikaan, on suuri vastakuvan jakso pakosta alkanut vieriä. Yksi ainoa pitämättä jäänyt esikuva ilmaisi, että esikuva oli lakannut, ja että se jakso, joka johtaa vastakuvaan, oli alkanut. Sitäpaitsi eivät israelilaiset Baabelin vankeuden jälkeen enää koskaan täydellisesti omistaneet maata; he ja heidän maansa ovat siitä asti olleet pakanain vallan alla.
Toiseksi: Jokaisesta tätä ennen sattuneesta vankeudesta pelasti Jumala heidät vihollisistansa kyllin ajoissa, jotta he ennättäisivät takaisin omaan maahansa pitämään Riemuvuotta, ja siten jatkaakseen sitä esikuvana oikeaan aikaan asti, kunnes suurta (50X50) jaksoa alettaisiin laskea; sillä heidän edelliset vankeutensa eivät milloinkaan, niinkuin näyttää, kestäneet neljääkymmentä vuotta kauvemmin, joten he siis riemuvuosijärjestyksen mukaisesti saattoivat tulla vapaiksi ja kukin saada takasin perintönsä kunakin Riemuvuonna. Sitäpaitsi, kun kohta tulemme näyttämään, että, laskemalla noiden Baabelin seitsemänkymmenen autiona olemisen vuoden alusta, suuri jakso päättyy vuotena 1875, tulee kaikille selviämään, ettei se voinut alkaa ennen Baabelin vankeutta; sillä jos me ajattelemme sen alkaneen ainoastaan yhtä riemuvuotta aikasemmin, johtuisi siitä, että jakso päättyisi viittäkymmentä vuotta ennen 1875:tä, nim. 1825, ja varmastikaan ei sinä vuonna alkanut mikään ennalleenasettamisen Riemukausi.