Juuri silloin paavit, kirkolliskokoukset, jumaluusoppineet, kuninkaat, ristiretkeilijät ja inkvisiittorit yhdistivät perkeleellisen voimansa hävittääkseen jokaisen vastustajan ja sammuttaakseen sarastavaa valoa. Paavi Innosentius III lähetti ensin lähetyssaarnaajia niihin piireihin, joissa alhigensien opit olivat voittaneet jalansijaa, saarnaamaan roomalaista oppia, tekemään ihmetöitä j.n.e. mutta kun hän huomasi nämä ponnistukset turhiksi, julisti hän ristiretken heitä vastaan ja tarjosi kaikille, jotka tahtoivat ottaa osaa siihen, anteeksiannon kaikista synneistä ja matkapassin suoraan taivaaseen, tarvitsematta kulkea tietä kiirastulen kautta. Täysin uskoen, että paavilla oli valta antaa luvattuja palkintoja, kokountui puoli miljoonaa miestä Ranskasta, Saksasta ja Italiasta — ristin lipun ympärille katolisuuden puollustukseksi ja kerettiläisyyden hävittämiseksi. Nyt seurasi sotien ja piirityksien sarja, jota kesti yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Beziers'in kaupunki voitettiin väkirynnäköllä vuonna 1209, ja asujamet, luvultaan kuusikymmentätuhatta, tapettiin ikään tai sukupuoleen katsomatta miekalla, useiden historiankirjottajain kertomusten mukaan. Niiden veri, jotka pakenivat kirkkoihin ja jotka pyhät ristiritarit siellä murhasivat, juoksi alttarien ympärillä ja tulvi kaduilla.
Vuonna 1211 piiritettiin Lavaur. Maaherra ripustettiin hirsipuuhun, ja hänen puolisonsa heitettiin kaivoon ja ruhjottiin kivillä. Asukkaat tapettiin ilman erotusta; neljäsataa poltettiin elävinä. Languedocin kukoistava maakunta hävitettiin, sen kaupungit poltettiin ja sen asujamet laastiin pois tulella ja miekalla. Satatuhatta albigensia lasketaan kaatuneen yhtenä päivänä; ja heidän ruumiinsa pantiin kokoihin ja poltettiin.
Kaikki nämä kauheat verityöt ja häpeällisyydet toimitettiin uskonnon nimessä; Jumalan ja kirkon kunniaksi, kuten julkisesti selitettiin, mutta todellisuudessa ylläpitääkseen Antikristusta, joka istui Jumalan temppelissä [seurakunnassa] ja näytti olevansa Jumala — mahtava henkilö — joka kykeni voittamaan ja tuhoamaan vihollisensa. Papisto kiitti Jumalaa hävitystyöstä, ja kiitoslaulu Jumalalle Lavaurin ihanasta voitosta sepitettiin ja laulettiin. Beziersin kauheaa verilöylyä pidettiin taivaan näkyväisenä tuomiona albigenssilaisten kerettiläisyydestä. Ristiretken osaa-ottajat olivat aamulla jumalanpalveluksessa, ja viettivät lopun osaa päivästä Langnedocin hävittämisessä ja sen asujainten murhaamisessa.
On kumminkin muistettava, että näitä julkisia ristiretkiä albigenssejä ja valdensseja vastaan tehtiin ainoastaan koska n.k. "kerettiläisyys" oli voittanut vahvan jalansijan näiden yhdyskuntien melkoisissa osissa. Olisi suuri erehdys otaksua, että ristiretket olivat ainoat vainot; tuo äänetön, alituinen yksityisten musertaminen, jota yhteenlaskettuna saatettaisiin laskea tuhansissa, koko paavikunnan laajalla alueella, jatkui tasaisesti — hävittäen Korkeimman pyhiä.
Kaarlo V Saksan keisari ja Espanjan ja Alamaitten Kuningas, vainosi uskonpuhdistuksen ystäviä kaikkialla laajassa valtakunnassansa. Worms'in valtiopäivien tukemana julisti hän Lutherin ja hänen puoltajansa ja hänen kirjansa pannaan; ja tuomitsi kaikki, jotka auttaisivat Lutheria tahi lukisivat hänen kirjojansa, menettämään omaisuutensa, valtion pannaan ja maankavallusrangastukseen. Alankomailla olivat ne, jotka yhtyivät Lutheriin, mestattavat ja naiset elävinä haudattavat tahi, jos olivat uppiniskaisia, roviolla poltettavat. Vaikka tämä summittainen laki keskeytettiin, jatkui kumminkin kuolemantyö kaikissa kauheissa muodoissaan. Alban herttua kehui mestanneensa 18,000 protestanttia kuudessa viikossa. Paolo laskee ne, jotka Alankomailla mestattiin uskonsa tähden 50,000:ksi; ja Grotius ilmottaa belgialaisten marttyyrien luvun olleen 100,000. Kaarlo kehotti kuolinvuoteellaan ollessaan poikaansa Filip II jatkamaan ja päättämään hänen alkamaa työtänsä: kerettiläisten vainoamista ja hävittämistä — jota neuvoa Filip ei ollut hidas seuraamaan. Hän yllytti ja lietsoi raivolla vainoamishenkeä ja lähetti protestantteja erotuksetta tahi armotta liekkeihin.
Ranskan kuninkaat Frans ja Henrik seurasivat Kaarlon ja Filipin esimerkkiä innossaan katolilaisuuden hyväksi ja kerettiläisten hävittämiseksi. Verilöylyt Merindol'issa, Orange'ssa ja Parisissa ovat voimakkaita esimerkkejä heidän innostaan Antikristuksen asialle. Verilöylyn toimittaminen Merindol'issa, jonka Ranskan kuningas suunnitteli ja ranskalainen parlamentti hyväksyi — uskottiin sen presidentille, Oppeda'lle suoritettavaksi. Valtakirjansa nojalla sai presidentti tappaa kansan, polttaa kaupungit, hajottaa maahan valdensilaisten linnotuksia, joita asui suuret määrät tällä seudulla. Roomalaiskatolilaiset historiankirjottajat myöntävät, että tämän valtakirjan nojalla tuhansia, miehiä, naisia, lapsia surmattiin, kaksikymmentäneljä kaupunkia hajotettiin raunioiksi, ja maa jäi autioksi ja hävitetyksi. Miehiä, naisia ja lapsia pakeni metsiin ja vuorille löytääkseen sieltä turvaa. Heitä ajettiin takaa ja tapettiin miekalla. Monia, jotka jäivät kaupunkeihin, tapasi sama tahi vielä vaikeampi kohtalo. Viisisataa naista viskattiin erääseen latoon, joka sytytettiin, ja kun muutamat heistä hyppäsivät ulos akkuna-aukoista, otettiin heidät vastaan peitsenkärjillä. Naisia raiskattiin ja lapsia murhattiin vanhempiensa nähden, heidän voimatta mitään tehdä suojellakseen niitä. Muutamia syöstiin alas jyrkänteiltä ja toisia kuljetettiin alastomina katuja pitkin.
Verilöyly Orange'ssa vuonna 1562 oli samanlainen kuin Merindol'issa ja katolilaiset historiankirjottajat kuvaavat sitä hyvin tarkasti. Paavi Pius IV:n lähettämä italialainen sotajoukko määrättiin surmaamaan miehiä, naisia ja lapsia; ja käskyä noudatettiin kauhealla julmuudella. Aseettomat kerettiläiset tapettiin miekoilla, syöstiin alas kallioilta, heitettiin koukkujen ja tikarien terille, hirtettiin, paistettiin hiljaisella tulella, ja annettiin alttiiksi kaikenlaiselle häpeälle ja kiduttamiselle.
Pariisin verilöyly Pyhän Bartholomeuksen päivänä, elokuun 24 päivänä 1572 oli julmuudessaan samanlainen kuin Merindol'in ja Orange'n, mutta se oli suurempi ja laajempi. Tätäkin verilöylyä ovat katolilaiset historiankirjottajat kuvanneet, joista eräs, Thuanus, mainitsee sitä "rajuna julmuutena, johon ei löydy vertaa koko entisenä aikana." Myrskykellon soiminen keskiyön aikana elokuun 23 päivänä oli hävitystyön ilmotusmerkki, ja kauhistuttavat näytökset Merindol'issa ja Orange'ssa uudistettiin jälleen vihattuja hugenotteja vastaan. Seitsemän päivää kesti kuolemankarnevaali; veri tulvaili kaupungissa; surmatut pinottiin linnanpihalle, ja kuningas ja kuningatar katselivat niitä suurimmalla mielihyvällä. Amiraali Colignyn ruumista kuljetettiin pitkin katuja, ja Seine-joki oli täynnä uivia kuolleita ruumiita. Tiedonannot kuolleiden luvusta vaihtelevat 5,000:sta 10,000:teen. Hävitys ei rajottunut ainoastaan Parisiin, vaan levisi laajalle ympäri Ranskan valtiota. Päivää ennen oli erityisiä sanansaattajia lähetetty joka taholle käskemään yleisen verilöylyn toimeenpanemista hugenotteja vastaan. Samoja kohtauksia sattui siis melkein kaikissa maakunnissa, ja kuolleiden luku arvostellaan 25,000:sta 70,000:teen.
Näistä kauheista verinäytelmistä oli Antikristukselle mitä suurin tyydytys. Paavi ja hänen hovinsa olivat haltioissaan riemusta katolilaisuuden voitosta valdensilaisuudesta Merendol'issa, ja jumalaton Oppeda sai nimen "uskon puollustaja ja kristinuskon sankari." Ranskan kuningas saapui messuun ja toimitti siellä juhlallisen kiitoksen voitosta ja hugenottien mestaamisesta Pariisissa. Tämä väkivaltasurma, jonka ranskan kuningas, parlamentti ja roomalaiskatoliset alamaiset hyväksyivät, tapahtui luultavasti paavin ja paavillisen pappisvallan suoranaisesta kehotuksesta. Että he suuressa määrässä ainakin hyväksyivät sen ilmenee siitä, että uutinen otettiin vastaan suurella riemulla Paavilaisessa hovissa. Paavi Gregorius XIII meni suuressa juhlakulkueessa Pyhän Ludvigin kirkkoon kantamaan Jumalalle kiitosta ihmeellisestä voitosta. Hän julisti samassa riemuvuoden ja lähetti lähettilään Ranskan hoviin, joka paavin nimessä ylisteli "sitä urostyötä, jota kauvan oli ajateltu ja onnellisesti oli suoritettu uskonnon hyväksi." Kuningas lyötti muistorahan verilöylyn muistoksi, jossa oli kirjotus: "Pietas execitavit justitiam" — Hurskaus herätti oikeuden.
Muistoraha tapahtuman muistoksi lyötiin myös paavillisessa rahapajassa paavin käskystä. Eräs näistä on näytteillä Memorial Hall'issa Filadelfiassa. Sen toisella puolella on korkokuva paavista, ja seuraava kirjotus lyhennettynä: "Gregorius XIII, Pontifex Maximus Anno 1" — ensimäinen hänen paavinvaltansa vuosi, s.o. 1572. Toisella puolella on kuvattuna hävityksen enkeli, jonka vasemmassa kädessä on risti ja oikeassa kädessä miekka, ja sen edessä näkyy joukko maahan kaadettuja hugenotteja ja pakenevia miehiä, naisia ja lapsia, joiden kasvot ja ruumiin asennot ilmasevat kauhua ja epätoivoa. Sen alla ovat sanat "Ugonottorum Strages 1572" — jotka merkitsevät "Hugenottien surmaaminen 1572."