Me huomaamme, että vuosiluku 1874 pitää yhtä myöskin Danielin ennustuksen kanssa (12: 1), joka asettaa "Mikaelin" tulon "lopun aikaan" — s.o. johonkin 1799 ja 1914 välille — ja esittää tämän tapahtuman aiheuttavaksi suuren hädän ajan ja siis tapahtuvaksi ennen sitä. Kun seitsemänkymmentäviisi vuotta tästä "Valmistuksen päivästä" oli kulunut ja kehittänyt tarvittavat ehdot hänen suuren työnsä alkamiselle, silloin astui Mestari näyttämölle — äänettömästi, "ilman ulkonaisia menoja" — "samalla tavalla" kuin hän meni pois. Ja tämän "valmistuspäivän" jälellä olevat neljänkymmentä vuotta, joista kuusitoista jo kuuluvat menneisyyteen [tämä nim. kirjotettiin 1890. S. h.], tulevat lopullisesti täyttämään hänen valtakuntansa nostamisen eli pystyttämisen suureen voimaan ja kirkkauteen.

Siten juoksevat ennustusten kaikki säteet yhteen, suuntautuen tuohon "lopun aikaan", jonka polttopisteenä on Elonkorjuu — Herramme läsnäolon ja hänen kauan sitte luvatun valtakuntansa pystyttämisen aika. Ja kun me mietimme näiden tapahtumain suurta tärkeyttä, hämmästyttäviä armotalousmuutoksia, joita ne tuovat tullessaan, ja niitä tarkottavien profetallisten todistusten lukuisuutta ja luonnetta; ja kun me näemme, miten huolellisesti meille on ilmotettu hänen ilmestymisensä tapa, jottei olisi uskomme tiellä ainoatakaan loukkauskiveä, joka estäisi meitä tuntemasta hänen läsnäoloaan, iloitsevat sydämemme sanomattomalla riemulla. Täydelleen kymmenen kertaa suuremmat todistukset on meille annettu hänen toisesta tulemisestansa kuin mitä aikaisemmille opetuslapsille suotiin ensimäisessä tulemisessa, vaikka se silloinkin oli aivan kylliksi "totisille israelilaisille", jotka odottivat Israelin lohdutusta.

Melkein kaksituhatta vuotta ovat kärsivät, vainotut, uhrautuvat vihkiytyneet ikävöineet ja odottaneet Mestarin tuloa. Uskollinen Paavali, palava Pietari, rakastava Johannes, harras Stefanus, lempeä Maria ja hellä ja vierasvarainen Martta, pitkä jono sellaisia, jotka kuoleman ja kidutuksen uhalla, pelkäämättä tunnustivat totuuden, sellaisia, jotka kärsivät marttyyreina, sekä muutamia uskollisia isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria Israelissa, jotka nöyrästi vaelsivat Jumalan kanssa vähemmän myrskyisinä aikoina, häpeämättä tai pelkäämättä tunnustaa Kristusta ja kantaa hänen pilkkaansa, tai olla niiden seurassa, jotka kärsivät pilkkaa hänen totuutensa tähden (Hebr. 10: 33) — kaikki nämä, taisteltuaan uskon jalon taistelun, panivat pois sota-asunsa odottaakseen luvattua palkintoaan Mestarin ilmestyessä. — 2 Tim. 4: 8.

Ja nyt on hän tullut! Herra on todella läsnä! Ja aika on käsissä hänen valtakuntansa pystyttämiselle ja hänen uskollisen morsiamensa korottamiselle ja kirkastamiselle. Hänen läsnäolonsa odottamisen päivät kuuluvat nyt menneisyyteen, ja kauan sitte ennustettu autuus, joka tulisi odottavien osaksi, on meidän. Uskon silmille on hän nyt ilmestynyt profetallisen lampun avulla (2 Piet. 1: 19); ja ennenkuin elonkorjuu on päättynyt tulevat usko ja uskon nykyiset ilot väistymään toiveittemme ihastuttavien riemujen täydellisen toteutumisen tieltä, jolloin ne, jotka katsotaan arvollisiksi, kaikki ovat tehdyt hänen kaltaisikseen ja tulevat näkemään hänet, sellaisena kuin hän on, kasvoista kasvoihin.

Niinkuin vertauksessa, joka valaisee Herran takaisintuloa (Matt. 25: 14—30), osotetaan, kutsuu hän silloin ensimäiseksi työkseen palvelijansa ja tekee tiliä heidän kanssaan. Tilinteosta niiden palvelijain kanssa, jotka ovat uskollisesti käyttäneet talenttinsa, etsien hänen tahtonsa tuntemista ja sen tekemistä, osottaa vertaus, että jokainen, niin pian kuin hän on tutkittu, koeteltu, saa "mennä Herransa iloon", ennenkuin hän (Herra) ottaa vastaan luvatun hallituksen. Nyt me näemme tämän vertauksen toteutuvan, ja myöskin ennenkuin osallisuutemme hallituksessa alkaa. Ennenkuin viholliset ovat voitetutkaan, sallitaan jokaisen uskollisen selvästi nähdä tuleva valtakunta, sen ihanuus ja nousevan tuhatvuotispäivän suuri työ; ja tämä näky suuresta ennalleenasettamisesta, joka pian kohtaa koko ihmiskuntaa Kristuksen ja hänen kirkastetun seurakuntansa kautta, on juuri Herran ilo, johon heidän sallitaan ottaa osaa.

Koska me siten seisomme, ikäänkuin Pisgan kukkuloilla, ja katselemme suurenmoista näköalaa, joka on aivan edessämme, iloitsevat sydämemme Jumalan suuresta suunnitelmasta sanomattomalla riemulla; ja vaikkakin huomaamme, että seurakunta vielä on alennuksensa korvessa, ja ettei hänen todellinen voittohetkensä vielä ole täydelleen tullut, saatamme kumminkin, kun näemme sen nopean lähestymisen merkit, ja uskon kautta erotamme jo Yljänkin läsnäolon, nostaa päämme ja riemuita, tietäen lunastuksemme lähestyvän. Oi, minkä siunauksen täydellisyyden, ilon ja kiitollisuuden aiheen tämä totuus sisältääkään. Todella, Herra on pannut suuhumme uuden laulun. Sen suuren laulun, jonka ensi säveleet enkelikuoro viritti, Jeesuslapsen syntyessä: — "Katso, minä tuon teille HYVIÄ SANOMIA SUURESTA ILOSTA, joka on tuleva KAIKILLE KANSOILLE". Jumalalle olkoon kiitos! Sen sopusuhtaiset soinnut täyttävät kohdakkoin taivaan ja maan ijankaikkisella säveleellä, sikäli kuin siunattu pelastus — ennalleenasettamistyö, jonka hän tulee suorittamaan, edistyy ihanaa täydellisyyttään kohti.

* * * * *

MÄ LÖYSIN YSTÄVÄN.

Mä löysin armaan ystävän!
En hänest' ennen tiennyt
Nyt rakkautensa täytti mun.
On näin hän luokseen vienyt.
Hän syömmein sitoo siteillään,
Jok' ei nyt laukee koskaan.
Mä Herran oon, hän myös on mun,
Niin nyt ja kautta aikain.

Mä löysin armaan ystävän!
Hän kärsi, kuoli eestäin.
Ja kaikki antoi armossaan,
Siks' on hän yksin elämäin.
Oon tyystin tyhjä itsessäin,
Kun kaikki hälle annoin;
Mun syömmein, voiman, sielun myös,
Ne kaikki hälle kannoin.