Raamatun tutkisteluja 3: Tulkoon valtakuntasi

by C. T. Russell

Tämä aika ei ole ainoastaan pyhien kokoamista varten totuuden kautta (yhteyteen Herransa ja toistensa kanssa ja eroon pelkistä tunnustajista, lusteesta), vaan se on myöskin aika pellon puhdistamiselle, jonka kautta luste, sänki, j.n.e. poltetaan, ennen uuden kylvön alkamista. Yhdessä suhteessa tulee nisu koottavaksi lusteen keskuudesta — lusteen suuremman runsauden vuoksi — niinkuin Herra sanoo: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani". Kumminkin, toisessa suhteessa esitetään erottaminen, ja tosi syylläkin, lusteen kokoamiseksi nisusta. Todellisuudessa paikka oikeastaan kuuluu nisulle; se on nisupelto, eikä lustepelto (ihmiskunta lasketaan maaksi, josta sekä nisu että luste kasvaa eli kehittyy); siten luste on väärällä paikalla ja on se poistettava. Herra valmisti nisupellon, ja nisu esittää valtakunnan lapsia. (Matt. 13: 38). Ja koska pelto eli maailma tulee annettavaksi näille, ja kuuluukin jo heille lupauksen perustuksella, osottaa vertaus että itse asiassa tuleekin luste kerättäväksi pois ja poltettavaksi, ja sen kautta jää pelto ja kaikki, mitä siinä on nisulle. Luste viedään maahan (maailmaan), mistä se tulikin, ja nisun esikoiset kootaan aittaan, jotta maa tuottaisi toisen sadon.

Nisu ei tulisi sidottavaksi lyhteisiin: jyvät kylvettiin alkujaan erilleen toisistaan, riippumattomiksi, ollakseen yhdessä ainoastaan samana lajina samanlaisissa olosuhteissa. Mutta vertaus selittää että yksi elonkorjuun vaikutuksista tulee olemaan lusteen kokoaminen ja lyhteisiin sitominen ennen "polttamista" eli "hädänaikaa", ja tämä työ on käynnissä ympärillämme. Koskaan ei ole ollut tämän kaltaista aikaa, mitä työväenliittoihin, pää-oma-renkaisiin ja kaikenlaisiin suojeluyhdistyksiin tulee.

Sivistynyt maailma on vertauksen "pelto". Uskonpuhdistuksen oppiriitojen tuulet, jotka puhalsivat eri ilmansuunnilta, heittivät siihen nisua ja lustetta sekaisin suuriin tukkuihin (kirkkokuntiin), toiset kallistuen toisaalle, toiset toisaalle (opinkysymyksissä). Tämä ryhmitti nisun ja lusteen lujasti yhteen ja poisti paljon yksilöllisyyttä heistä kaikista. Opinmyrskyt ovat aikoja sitten ohi, mutta ryhmitykset ovat yhä voimassa tottumuksesta, ja ainoastaan siellä ja täällä on jokunen nisuntähkä koettanut kohottautua joukon painon alta pystysuoraan asentoon.

Mutta elonkorjuu-aikana tulee nisu vapautumaan lusteen painostuksesta ja estelemisestä. Totuuden sirppi valmistaa tämän luokan sitä vapautta varten, jolla Kristus alkujaan vapautti kaikki, vaikka samalla sirpillä on vastakkainen vaikutus lusteeseen. Lusteen henki katsoo lahkon suuruuteen ja siihen mikä näkyy, pikemmin kuin henkilökohtaiseen tottelevaisuuteen ja uskollisuuteen Jumalaa kohtaan. Seuraus on, että he hylkäävät ja kiivaudella vastustavat nykyisiä totuuksia, kun heti huomaavat niiden tarkotuksen olevan tuomita kaiken lahkolaisuuden ja koetella jokaista yksityistä. Ja vaikk'eivät olekaan taipuvaisia yhtymään toistensa kanssa, yhtyvät kaikki lahkot kumminkin vastustamaan nykyisen totuuden hajottavia voimia, ja se tehdään niin laajalti, että siteet hitaasti ja varovasti, mutta kumminkin lujasti sidotaan kaikkien uskonnollisten asiain yksityisen ajattelemisen ja tutkimisen ympärille, siinä pelossa, että heidän järjestönsä muuten hajoavat, ja että kaikki nisu pääsee ulos, eikä jää jälelle muuta kuin lustetta.

Jokainen lusteluokan jäsenistä näyttää olevan tietoinen siitä, että jos häntä tutkittaisiin henkilökohtaisesti, ei hänellä olisi minkäänlaisia toiveita saada valtakuntaa, joka on luvattu niille, jotka seuraavat Karitsan jäljissä. Lusteelle olisi mieluisempaa, että eri lahkot tuomittaisiin ryhmittäin eli yhdyskunnittain vertaamalla niitä toisiinsa, siinä toivossa, että siten soluisivat valtakunnan ihanuuteen sen nisun ansiolla, jonka kanssa ovat yhdistetyt. Mutta se ei käy päinsä; arvollisuuden koetus valtakunnan kunniaan tulee olemaan henkilökohtainen — koetus, jossa kunkin henkilökohtaista uskollisuutta Jumalaa ja totuutta kohtaan koetellaan — eikä suinkaan koetus, jossa koetetaan saada selville mikä lahko on oikeassa. Ja joka lahko näyttää huomaavan, meidän päiviemme suuremmassa valossa, joka juuri on hajottamaisillansa kirjainuskon ja taikauskon sumun, että toisilla lahkoilla on yhtä suuri (ja yhtä pieni) oikeus olla ainoana ja oikeana seurakuntana kuin sillä itselläänkin. Pakotettuina myöntämään tämän, koettavat he saada kaikki siihen vakaumukseen, että pelastuksen tähden on välttämätöntä olla jonkun heidän lahkonsa jäsenenä — sama sitten minkä. Siten he yhdistävät yksityisen edesvastuun lahkolaisuuden orjuuteen.

Valaistuksena eräästä yleisestä siteestä, jonka lahkolaisuus nykyisin on vetänyt lujalle uskolaistensa ympärille, viittaamme tuohon viattomalta ja monen mielestä hyödylliseltä näyttävään kansainväliseen pyhäkouluopetukseen. Ne antavat Raamatun tutkistelemisen suhteen kaikkein kristittyjen kesken sen vaikutuksen kuin olisivat lahkolaisuudesta vapaita. Ne näyttävät siis ottavan suuren askeleen poispäin ja eteenpäin vanhoista tavoista, joiden mukaan opiskellaan lahkolaisten katkismusten avulla. Nämä yhdenmukaiset oppitunnit näyttävät lahkolaisuuden hylkäämiseltä ja kaikkien kristittyjen yhtymiseltä tutkimaan Raamattua sen omassa valossa; — minkä kaikki myös tunnustavat ainoaksi oikeaksi tavaksi, mutta jota kaikki lahkolaiset todellisuudessa kumminkin kieltäytyvät tekemästä; sillä, huomattakoon, nämä kansainväliset pyhäkoulu-oppitunnit ainoastaan näyttävät olevan vapaat lahkolaisuudesta; ne ainoastaan näyttävät antavan vapautta Raamatun tutkimisessa. Todellisuudessa tekee kukin uskontokunta omat selittävät huomautuksensa niihin raamatunpaikkoihin, joita käsitellään oppitunneilla. Ja koska komitea, joka valitsee nämä aiheet, koettaa säilyttää yhtäpitäväisyyden ja yhteyden ulkonaisen varjon, valitsee se sentähden Raamatusta sellaisia paikkoja, joista ei ole kovinkaan eriäviä mielipiteitä. Niitä paikkoja ja oppeja, joista on eriävät mielipiteet, tulisi juuri enin pohtia, jotta kunkin lahkon totuudet ja eksytykset tulisivat ilmi, jotta tultaisiin todelliseen yksimielisyyteen, jolla on perustuksena "yksi Herra, yksi usko, ja yksi kaste" — näistä ei välitetä opetuksessa, vaan kukin lahko pysyy ennallaan kuten ennenkin.

Näiden ja toisten samanlaisten "yhdistämis"-menettelytapojen tarkotuksena on tehdä protestantismi ulkonaisesti vaikuttavammaksi ja sanoa kansalle todellisuudessa, joskaan ei sanoilla: Teidän täytyy yhtyä johonkin näistä lahkoista, muutoin ette ole ollenkaan Jumalan lapsia. Itse asiassa se ei olekaan mikään yhdeksi seurakunnaksi yhtyminen, vaan eri järjestöjen yhtymä, joista kukin on yhtä huolellinen kuin ennenkin säilyttääkseen oman järjestönsä lahkona eli lyhteenä, mutta joista kukin kumminkin on halukas yhtymään toisten kanssa aikaansaadakseen suuremman ja vaikuttavamman ulkomuodon maailman silmissä. Se muistuttaa lyhteiden kokoamista kuhilaaksi. Jokainen lyhde säilyttää oman siteensä eli järjestysmuotonsa ja tulevat ne vielä kovemmin sidotuiksi ja kiilatuiksi toisten lyhteitten kanssa suuressa ja suurenmoisessa aumassa.

Kansainvälinen opetusjärjestelmä yhtyneenä nykyajan tapaan "hoitaa" pyhäkouluja, edistää suuresti lahkolaisuutta ja estää todellista kasvamista totuuden tiedossa vielä toisellakin tavalla. Tuollainen yleinen opetustunti asetetaan yhteyteen koulun "harjotusaineiden" kanssa, niin että tuskin jää aikaa tarkastamaan varovaisesti laadittuja painettuja kysymyksiä valmistettuine vastauksineen; eikä jää ollenkaan aikaa totuutta isoovalle raamatuntutkijalle tai toisinaan sattumalta esiintyvälle vakavalle opettajalle tuomaan esille toisia kysymyksiä, joista saisi aihetta hyödylliseen keskusteluun ja mietiskelyyn. Ennen aikaan kokoontuivat raamattuluokat tutkimaan sellaisia Raamatunosia, joita itse olivat valinneet, eikä mikään muu estänyt heitä tulemasta totuuden tuntoon kuin heidän omat ennakkoluulonsa ja taikauskonsa, ja vakavat totuutta isoovaiset, olivat aina tilaisuudessa edistymään edes vähän. Mutta nyt, kun enenevä valo valaisee jokaista ainetta ja hajottaa taikauskon ja ennakkoluulon sumun, estetään sitä valaisemasta raamattuluokan jäsentä juuri kansainvälisten oppituntien kautta, jotka väittävät auttavansa häntä. Sitä aikaa, jota hän käyttää raamatuntutkisteluun, johdetaan niin taitavasti, ettei hän millään muotoa saisi uusia ajatuksia, vaan että hän alituisesti käyttäisi sanan rieskaa (melkoisesti sekotettuna ihmisten perimätiedoilla), niin että koko ruokahalu häviää edistyneemmän totuuden "vahvan ruo'an" nauttimiseen. (Hebr. 5: 14.) Sellaisilla tunneilla on etupäässä toteltava sanoja: "Meidän on pysyttävä aineessamme, sillä tunti on pian mennyt", ja sen kautta uhrataan kaikki aika ja tilaisuus saada maistaa "vahvaa ruokaa" ja panna arvoa sille. Tosin on profetta, kuten myös apostolikin;, selittänyt, että, arvostellakseen ja käsittääkseen Jumalan suuria oppeja, jotka ovat niin välttämättömiä kasvamisellemme armossa sekä Jumalan tiedossa ja rakkaudessa, on meidän jätettävä ensimäiset alkeet ja edistyttävä täydellisyyttä kohti "maidosta vierotettuina, nisistä erotettuina". — Hebr. 6: 1; Jes. 28: 9.

Joskin pyhäkouluopetustapoja on äskettäin huomattavassa määrässä parannettu, on niissä yhä edelleen paljon toivomisen varaa. Näihin kouluihin kuuluu osa Herran kansan parhaimpia — jotka, koettaessaan huolellisesti palvella Mestaria, ovat pienemmässä tai suuremmassa määrässä hämillään "Herran työn" lukuun ja ulkonaiseen ilmenemiseen nähden. Me myönnämme, että paljon hyvää on saatu aikaan, mutta sillä on myös varjopuolensa. Vakavaa tutkijaa estetään henkilökohtaisesta velvollisuudesta ja edistymisestä, tehdäkseen sitä, minkä Jumala on vanhemmille määrännyt, jonka laiminlyöminen on vahingoksi sekä vanhemmille että lapsille. Nuorista miehistä ja naisista sitävastoin on lyhyt kokousaika, kaavoihin kytkettyine kysymyksineen ja "harjotuksineen", miellyttävämpi kuin raamatuntutkisteleminen. Heitä johdetaan tuntemaan, että ovat täyttäneet velvollisuuden; ja muutamien hetkien uhraus tulee maksetuksi niiden tarjoaman seuran ja seurustelupuhelun kautta. Pienokaiset pitävät myöskin eniten "harjotuksista", laulusta, kertomuskirjoista, huvimatkoista, virvokkeista ja huvittelusta ylipäänsä; ja he ja heidän äitinsä tulevat runsaasti palkituiksi siitä vaivasta, mikä heillä on ollut puvuista, kun he täten tulevat tilaisuuteen näyttääkseen hienoja pukujaan. Ja mitä vanhempain velvollisuuteen uskonnollisen kasvatuksen suhteen kodissa tulee, jätetään se suureksi osaksi pyhäkoulun sisällyksettömän olemuksen ja koneiston huostaan. Pyhäkoulua on sattuvasti sanottu kirkon lastenkamariksi, ja pienokaiset, jotka siten kasvatetaan maailmanhengen kurituksessa ja nuhteessa, ovat nuoria vesoja tuosta runsas-satoisesta lusteesta, jota suuri Babylon on aivan kukkuroillaan.

Missä ikänä, siellä ja täällä, löytyykään aikuisten raamattu-luokka, jossa opettaja on kyllin suora ja itsenäinen syrjäyttääkseen määrätyn läksyn ja esittääkseen tärkeämpiä asioita sekä valmistaakseen vapautta totuuden esilletuomiselle, olkootpa sitten suotuisia tai epäsuotuisia lahkolle, niin maailman viisas pastori tai johtaja huomaa hänet epävarmaksi opettajaksi. Sellaiset opettajat ovat todellakin vaarallisia lahkolaisuudelle, ja jäävät hyvin pian ilman tutkistelupiiriä. Sellaiset opettajat ja totuudet, joita he asettavat julkisen tutkistelun alaiseksi, leikkaisivat pian lahkolais-lyhteiden siteet ja hajottaisivat ne, ja sentähden heitä ei kauemmin suvaita. Sentähden suositaan toisia, jotka voivat hallita lukupiirinsä ajatukset, voivat vierottaa heidät "vahvasta ruuasta" ja säilyttää heidät vierottamattomina lapsina, jotka ovat liian heikkoja seisoakseen omin jaloin, ja kahlitut heidän rakastamiinsa ja opettamiinsa järjestelmiin ja joita paitsi he uskovat kuolevansa. Totisen opettajan ja totisen raamatuntutkijan paikka on kaiken maallisen pakon ulkopuolella, jossa hän voi vapaasti tutkia ja ottaa ravintoa hyvän Jumalan sanan kaikista osista ja esteettömästi seurata Karitsaa, minne ikänä se johtaa. — Joh. 8: 36; Gal. 5: 1.