Mutta muutamat saattanevat kumminkin sanoa: "Minä pelkään, etten kuulukaan niiden joukkoon, jotka kutsuttiin ennenkuin yleinen kutsu lakkasi 1881, koska silloin en ainoastaan ollut vallan tietämätön Jumalan lupauksien syvyyksistä, vaan vielä enemmänkin: olin kokonaan vieras Jumalalle ja vihamielinenkin hänelle, enkä ollut minkäänlaisessa liitossakaan hänen kanssaan palvellakseni häntä, kaukana siitä, ja kaukana oli sellainen halukin minusta. Aivan äskettäin tulin vasta tuntemaan Jumalan; äskettäin otin Kristuksen ikeen päälleni oppiakseni hänestä; ja aivan äskettäin sain tietää edusta saada kärsiä Kristuksen kanssa nyt, uhrautumisten kautta hänen palveluksessaan, ja että sellaisista kanssauhraajista pian tehdään kanssaperillisiä hänen kanssaan Tuhatvuotisvaltakunnan ihanassa työssä. Ja nyt, kun olen saanut nähdä nämä kalliit asiat, kun olen ihaillut näitä kallisarvoisia asioita, ja kun olen valmistautunut juoksemaan tätä juoksua voittaakseni tuon ihmeellisen palkinnon, täytyykö minun nyt tulla siihen johtopäätökseen, ettei se olekaan avoinna minulle, sentähden, että kylliksi monta jo on kutsuttu täyttämään luku? Ei juolahtaisi mieleenikään tahtoa muuttaa jumalallista järjestelyä tai rukoilla, että edes yksi lisättäisi yli Jumalan viisauden määräämän rajan, mutta syvästi tunnen onnettomuuteni."
Sellaisille vastaamme: Jatkakaa juoksemista. Teidän asianne ei ole niin synkkä kuin se teistä näyttää olevan. "Ovi" ei vielä ole "suljettu". Muistakaa, että jos kaikki, jotka olivat ottaneet vastaan kutsun, kun se lakkasi, osottautuisivat uskollisiksi liitolleen, ei tulisi olemaan yhtään liikaa, vaan aivan riittävä määrä. Muistakaa, että kokemuksenne, samoin kuin Raamattukin osottaa, että monista kutsutuista vaan harvat tulevat valituiksi, koska ainoastaan harvat osottautuvat uskollisiksi liitolleen koetuksessa. Siinä määrin kuin muutamat kutsutuista, toinen toisensa jälkeen, osottautuvat uskottomiksi, muutetaan heidän tilaisuutensa, heidän paikkansa työssä ja heidän palkintonsa kruunut toisille. Joku näistä paikoista työssä ja joku näistä palkinnon kruunuista saattaisi mahdollisesti tulla siirretyksi teille, ja teidän nimenne tulla kirjotetuksi elämän kirjaan koejäsenenä Kristuksen Morsiameksi, jonkun sijalle, jonka nimi on tullut sieltä poispyyhityksi arvottomana. — Katso Ilm. 3: 5; Hebr. 12: 23.
Niillä, jotka saattavat käsittää nämä kalliit lupaukset ja jotka haluavat työskennellä viinimäessä, on vahva sisäinen todistus, että he ovat siinneet hengestä [katso I osa, siv. 276, 277]; sillä inhimillisen mielen, senkin jälkeen kun se on vanhurskautettu, on mahdotonta käsittää syvyyksiä, joita Jumala on aikonut ainoastaan niille, jotka ovat vihkiytyneet ja ovat hyväksytyt. (1 Kor. 2: 6—12.) Ja Herra on liian rakkaudesta rikas ja liian oikeamielinen salliakseen kenenkään sydämessä toiveita, jotka eivät koskaan voisi toteutua. Olla hengestä siinnyt, totuuden sanan kautta, edellyttää lopullisen syntymisen hengelliseen tilaan, ellei siinnyt sellaisenaan osottaudu arvottomaksi — uskottomaksi. "Älkää sentähden heittäkö pois luottamustanne, jolla on suuri palkka." Hebr. 10: 36 (ruots. k.).
YHDESTOISTA TUNTI. Matt. 20: 1—16.
Tämä vertaus näyttää olevan annettu erityisesti antamaan meille opetuksen tätä aikaa varten. Työntekijät ovat noita vakavia, vihkiytyneitä Jumalan lapsia, jotka koko tänä evankelikautena — "päivänä" vertauksessa — uskollisesti käyttävät aikansa ja voimansa, eivät omaa minäänsä palvelemaan, eikä mammonan palveluksessa, vaan Jumalan palveluksessa. Työntekijöillä esitetään siis ainoastaan uskollisia, jotka kaikki saavat saman palkan, Valtakunnan kunnian, jota vertauksessa kuvataan "denaarilla".
Kutsun ylimalkaisuutta ja työntekijäin tarvetta esitetään neljän kutsun kautta — aikaseen aamulla, kello yhdeksän, kello kaksitoista, ja kello kolme jälkeen puolenpäivän. Mikä palkka tulisi olemaan mainitaan täsmällisesti ja selvästi ainoastaan alussa: isäntä sopi silloin heidän kanssaan antaakseen yhden denaarin heidän palveluksestaan. Siten käsitti varhainen seurakunta lupauksen valtakunnasta, mutta se häipyi sittemmin pääasiassa näkyvistä, eikä siitä puhuttu sitte selvästi. Elävät jäsenet Kristuksen seurakunnassa, jotka tekevät työtä hänen viinimäessään, minä aikana tahansa evankelikaudella, esittävät kaikki työntekijöitä. Ja vertaus osottaa, erityisenä piirteenään, luokkaa, joka menee tähän Herran palvelukseen, kun päivän työ on jo melkein tehty "yhdennellätoista [viimeisellä] tunnilla." Heitä esitetään sellaisina, jotka haluavat tulla Mestarin palvelukseen, mutta onhan liian myöhäistä, koska yleinen kutsu on päättynyt. He sanovat: "kun ei kukaan ole meitä palkannut" — me tulimme liian myöhään päästäksemme palvelukseen kutsun aikana.
Mestari vastaa osottamalla ovea, joka ei vielä ole "suljettu", tilaisuutta, joka ei vielä ole suljettu toimiaksemme ja kärsiäksemme hänen palveluksessaan, tilaisuutta, jonka sulkeminen tulee ilmiotettavaksi yön tulon kautta, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä. Mutta hän ei virka mitään palkasta, vaikka hän toisia palkatessaan yleisen kutsun aikana sanoi: "Mikä kohtuus on sen annan teille", osan alussa sovitusta maksusta. [Vanhimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa, sinailaisessa ja vatikaanisessa ei ole Matt. 20: 7 näitä sanoja: mikä kohtuus on sen annan teille.]
Niin on Herramme evankelikauden aikana alituisesti puhetorviensa kautta kutsunut kaikkia uskovaisia tulemaan hänen palvelukseensa. Täysi palkinto, jumalallinen luonto ja kirkkaus Valtakunnassa, lausuttiin selvästi ja ymmärrettiin selvästi alussa; mutta vaikka sitä on lausuttu uudelleen koko aikana, ei sitä senjälkeen kumminkaan ole selvästi ymmärretty, suuren totuudesta luopumuksen johdosta. Mutta nyt olemme tulleet evankelikauden palveluspäivän loppuun — "yhdenteentoista tuntiin." Kutsumisen aika työhön täksi päiväksi on mennyt. Kumminkin on nyt muutamia, jotka seisoskelevat, sanoen: Meitä ei ole kutsuttu työhön; "kukaan ei ole meitä palkannut"; meillä ei ole mitään toiveita työstä, eikä myöskään palkasta, jos me saisimmekin työtä; kutsu on päättynyt, päivän työ on melkein suoritettu; työmiehiä on kyllin ilman meitä. Mutta näille tahtoo Mestari, että me, hänen puhetoverinaan, sanoisimme: "Menkää tekin viinitarhaani"; — en lupaa mitään, yleinen kutsu on päättynyt, aika on lyhyt, työaika on melkein päättynyt, tulee yö, "jolloin ei kukaan voi tehdä työtä"; mutta menkää sisälle, osottakaa rakkauttanne ja uutteruuttanne ja jättäkää palkinto riippuvaksi minun anteliaisuudestani.
Ja tässä on kaikki mitä voimme sanoa; ainoa toivo minkä voimme antaa on, ettei kukaan koskaan ole tehnyt Mestarillemme työtä, saamatta paljon suurempaa palkkaa kuin hän voi pyytää tai odottaa. Ja sitte tiedämme sitäpaitsi, että muutamat työpaikoista tulevat vapaiksi sen kautta, että muutamat eivät pysy uskollisina, ja että palkinnon kruunut jotka ovat säilytetyt sellaisille, annetaan toisille jotka uskollisuutensa ja uhrautuvaisuutensa kautta osottautuvat työn ja palkinnon arvoisiksi.
Siis, jos joku aivan nykyisin on tullut tuntemaan ja rakastamaan Herraa ja haluaa palvella häntä ja hänen totuuttaan, älköön sellainen olko alakuloinen siitä, että yleinen kutsu päättyi 1881. Jos te näette "oven", tilaisuuden, uhrautumiseen ja palvelemiseen olevan avoinna edessänne, niin astukaa sisään. Mutta astukaa pian; sillä yö, pimeä aika ja totuutta vastaan kiivas vastustuksen aika, tulee pian olemaan yllämme ja estämään teitä astumasta palvelukseen. "Aamu tulee, ja tulee yökin." "Tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Kun tämä on tullut todellisuudeksi, silloin tietäkää, että "ovi on suljettu", että kaikki viisaat neitseet ovat menneet sisälle, että kaikki ovat hyväksytyt, ja että kaikki vapaat paikat ovat tulleet tyydyttävällä tavalla täytetyiksi. Kun kaikki Jumalan erityiset "Jumalan palvelijat" sinä aikana ovat "leimatut otsiinsa", (he ovat saaneet tiedollisen käsityksen Jumalan suunnitelmasta) tulee neljä tuulta päästettäväksi irti (Ilm. 7: 1—3), ja aikaansaavat suuren hädän "pyörremyrskyn", jonka keskellä Elija-luokan jäännös tulee "muuttumaan" ja korotettavaksi kunniaan valtakunnassa.