Nykyisessä ajassa saamme kokea tätä luvattua apua nykyisten tarpeittemme koko laajuuteen nähden sen kautta, että taivaallinen Isämme antaa meille luottamuksensa, tutustuttaa meitä suunnitelmiinsa, vakuuttaa meille suosiotaan ja ylläpitävää armoaan ja vielä tekee meidät työtovereikseenkin. Tätä apua saamme kokea koko juoksumme loppuun asti; ja silloin meitä autetaan vielä enemmän "muuttamalla" korkeampaan olotilaan, johon olemme kutsutut ja jota kohti me kaikella ahkeruudella ponnistelemme.
Vaikka voimmekin olla aivan varmat, ettei Kristuksen ruumiin viimeisten elävien jäsenten "muuttuminen" tule tapahtumaan ennenkuin tehtävä, joka niille on uskottu lihassa, on täytetty, niin tiedämme kumminkin, niinkuin edellisessä luvussa on näytetty, että työmme pian lakkautetaan, — alussa vähitellen ja sitten kokonaan ja lopullisesti, kun "yö tulee, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." (Joh. 9: 4.) Ja tämän "yön" synkeyden hälventää ainoastaan tuhatvuotispäivän auringonnousu. Kun tehtävämme on suoritettu ja tämä yö kääriytyy ympärillemme, voimme odottaa, emme ainoastaan rajuilman pilvien synkkenevän, vaan myöskin kuulevamme ja tuntevamme kasvavat "tuulet", jotka puhkeavat inhimillisten intohimojen rajuun hirmumyrskyyn — hädän pyörremyrskyyn. Silloin, kun olemme päättäneet meille annetun työn, on meidän asiamme "seisoa", kärsivällisesti, kunnes "muuttumisemme" tapahtuu. — Ef. 6: 13.
Kuinka kauvan Herra sallinee antaa pyhiensä seisoa pakollisessa toimettomuudessa hänen työnsä suhteen, emme tiedä, mutta luultavasti ainoastaan niin kauvan, että usko ja kärsivällisyys tulevat täydellisiksi. Tässä tulevat nämä hyveet täydellisimmin kehittymään, koetelluiksi ja näkyviin. Tämä kärsivällisyyden koe tulee olemaan seurakunnan lopullinen koe. Silloin Jumala auttaa sitä aamun [hänen aamunsa] koitossa (Ps. 46: 6) — ei sinä aamuna, joka on koittava maailmalle, kun hän nousee Herransa kanssa vanhurskauden aurinkona, vaan hänen oman aamunsa koitossa; jossa hän tulee muuttumaan Herransa luonnon kaltaiseksi. Hänen aamunsa koittaa ennen tuhatvuotispäivän aamua.
Että tämä synkkä yö jo on tulossa, sen näemme, emme ainoastaan Raamatusta, vaan myöskin ajan synkistä merkeistä; ja seurakunnan kohtalo silloin, mitä hänen ulkonaiseen rataansa tulee, näyttää olevan piirretty Elijan ja Johannes Kastajan historian viimeisille lehdille, jota ainetta jo on kosketeltu. [II Osa siv. 300, 307.] Toisen mestaus ja pyörremyrsky sekä tuliset vaunut, jotka veivät pois toisen, viittaavat todennäköisesti väkivaltaan Kristuksen ruumiin viimeisiä jäseniä kohtaan. Kumminkaan ei Siionin tarvitse peljätä; sillä Jumala on hänen keskellänsä ja auttaa häntä. Hänen vihkiytymisensä on kuolemaan ja hänen etuoikeutenansa on uskollisuuden osottaminen: "Ei ole oppilas opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Oppilaan on siihen tyytyminen, että hänelle käy kuten opettajalleen, ja palvelijan siihen, että hänelle käy kuten isännälleen." Matt. 10: 24, 25. "Suuren Baabelin" — "kristikunnan" — puolelta tullaan luultavasti itsensä varjelemisen nimessä sortamaan totuuden levittämistyötä vaarallisena sen järjestelmille, kun se näkee valtansa politiikkaan, pappistoimintaan ja taikauskoisuuteen nähden vähenevän. Ja luultavasti tulee tässä käännekohdassa Elijaluokka, joka viimeiseen asti tulee julistamaan totuutta, kärsimään väkivaltaa, pääsemään kirkkauteen ja pakenemaan tulevan suuren hädänajan vaikeimmat purkaukset — juuri asiain kireimmillään ollessa, kun aljetaan havaita, että on pakko käyttää epätoivon keinoja Kristikunnan horjuvan rakennuksen tukemiseksi.
Vaikka täsmällistä aikaa Kristus-ruumiin viimeisten jäsenten vapahdukselle eli "muuttumiselle" ei ilmoteta, on se kumminkin lähimain ja jotakuinkin selvästi ilmaistu tapahtuvan vähän sen jälkeen kuin ovi suljettiin (Matt. 25: 10); sen jälkeen kuin totuus, jota Baabel nyt alkaa pitää vihollisenaan, joka on omiaan aikaansaamaan sen hävityksen, tulee olemaan yleisemmin tunnettu ja laajalle levinnyt; sen jälkeen kun "rakeet" melkoiselta alalta ovat pyyhkineet pois valheen turvan; ja senjälkeen kun tuhkan alla nykyään kiiluva ja uhkaava viha totuuteen senkautta on herätetty niin väkivaltaiseen ja niin yleiseen vastustukseen, että sen suuren työn enempi edistyminen, jossa pyhät nyt työskentelevät, tehokkaasti pysähdytetään. Ja Jumala tulee sallimaan tämän niinpian kuin kaikki valitut ovat "leimatut". Mutta mitkä vaikeudet ikänä tai näennäiset onnettomuudet saattavatkaan kohdata pyhiä, heidän vielä ollessaan lihassa, ja aikaansaada pysähtymisen työssä, jonka suorittaminen on heille ruokaa ja juomaa, niin lohduttautukaamme muistamalla, ettei meille saata tapahtua mitään Isämme tietämättä ja hänen sallimattaan, ja että jokaisessa uskon ja kärsivällisyyden koetuksessa hänen tarkotusperänsä on oleva kylliksi niille, jotka pysyvät hänessä, ja joissa hänen sanansa pysyy. Katsokaamme esiripun tuolle puolelle, ja pitäkäämme uskon silmä kiinnitettynä korkean kutsun palkintoon, jonka Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat häntä — niille, jotka ovat kutsutut ja uskolliset ja valitut hänen aivoituksensa mukaan. — Ilm. 17: 14; Room. 8: 28.
Kun me siten järkevästi ja Raamatun mukaisesti saatamme lähimain päättää ajan ja asianhaarat, mikäli ne koskevat seurakunnan täydellistä vapautusta, tulee sitä enemmän kysymys sen kirkastumisen tavasta mitä mieltäkiinnittävimmäksi. Ja jälleen käännymme jumalallisten lausuntojen puoleen kysyäksemme neuvoa.
Ensiksi selittää Paavali: "Kaikki me muutumme [elävät yhtähyvin kuin kuolleetkin]: tämän katoavaisen on pukeutuminen katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen on pukeutuminen kuolemattomuuteen; sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." Ja tämä "muuttuminen" kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen, niin vakuuttaa hän meille, ei tule tapahtumaan asteettain tapahtuvan kehityksen kautta, vaan tulee se tapahtumaan silmänräpäyksessä, "yhtäkkiä, silmänräpäyksessä", "viimeisen pasuunan soidessa", joka nyt jo soi. [Katso II osa, 5 luku.] — 1 Kor. 15: 51, 53, 50, 52.
Sitten tulee vielä järjestystäkin noudatettavaksi: toiset kirkastetaan eli muutetaan ensin ja toiset jälkeenpäin. Kallis on hänen pyhäinsä kuolema Herran edessä (Ps. 116: 15); ja vaikka useat heistä ovat maanneet kauvan, niin ei kumminkaan yhtään ole unhotettu. Heidän nimensä ovat kirjotetut taivaassa hyväksyttyinä jäseninä esikoisten Seurakunnassa. Ja apostoli selittää, etteivät elävät, jotka jäävät tänne Herran tulemukseen, suinkaan ehdi ennenkuin ne, jotka ovat nukkuneet. (1 Tess. 4: 15.) Niiden, jotka nukkuvat Jeesuksessa, ei tarvitse odottaa unessa, kunnes elävät jäsenet ovat juoksunsa suorittaneet, vaan on Herramme ensimäisiä tehtäviä, kun hän ottaa suuren valtansa, herättää ne heti. Ja siten menevät ne Kristushenkilön jäsenet, jotka ovat nukkuneet, ensin kirkkauteen.
Tarkkaa vuosilukua nukkuvien pyhien herättämiselle ei suoraan ilmoteta, mutta saattaa sen selvästi johtaa Herramme vertauksesta jalosukuisesta miehestä. Ensimäiseksi työkseen teki jalosukuinen mies (joka esitti Herraa Jeesusta), otettuaan vastaan valtakunnan ja tultuaan takasin, tiliä palvelijainsa (seurakuntansa) kanssa, joille hänen viinitarhansa oli uskottu hänen poissa ollessaan, ja palkitsi uskolliset. Ja kun apostoli sanoo meille että Kristuksessa kuolleiden kanssa tehdään ensin tili, saatamme syystä päättää että heidän palkitsemisensa alkoi heti kun Herramme palattuaan otti suuren valtansa.
Sen vuosiluvun tunteminen, jolloin Herramme ryhtyi valtaansa käyttämään, olisi sen ajan löytäminen, jolloin hänen nukkuvat pyhänsä herätettiin henkiin ja kirkkauteen. Saadaksemme selville tämän on meidän ainoastaan johdettava muistiimme rinnakkaisuus juutalaisen ja evankelisen armotalouden välillä. Jos me katsomme taaksepäin esikuvaan, näemme, että keväästä vuonna 33 j.K. kolme ja puoli vuotta juutalaisen elonkorjuun alkamisesta (vuonna 29 j.K.), Herramme esikuvallisella tavalla otti valtansa ja harjotti kuninkaallista virkaa. (Katso Matt. 21: 5—15.) Ja ainoa tarkotus tällä toimella oli nähtävästi osottaa vastaavaa aikaa tässä elonkorjuussa, jolloin hän todellisuudessa ottaisi viran, vallan, j.n.e., kuninkaana; nimittäin keväällä 1878, kolme ja puoli vuotta hänen toisen tulemisensa jälkeen elonkorjuuajan alussa, syksyllä 1874. Kun v. 1878 siten ilmotetaan aikamääräksi, jolloin Herra alkoi ottaa itselleen suuren valtansa, on järkevää päättää että hänen Valtakuntansa pystyttäminen alkoi silloin ja että tällöin ensimäinen askel olisi hänen ruumiinsa, Seurakunnan vapauttaminen, joista nukkuvat jäsenet tulevat olemaan ensimäiset.