Mutta kaikissa tapauksissa ovat nuo kymmenen sukukuntaa jätetyt pois tästä ja kaikista sellaisista lupauksista, sillä ei Siion tai Jerusalem (ei esikuvallinen eikä todellinen) kuulunut heille. Saadakseen ollenkaan osaa Abrahamin kanssa tehdystä liitosta, on heidän joko yhdyttävä hengelliseen Israeliin, jonka päänä on Jalopeura Juudan suvusta, taikka sitten on heidän liityttävä kirjaimelliseen Juudaan Jerusalemissa jakaakseen hänen kanssaan osan tulevina ennalleenasettamisaikoina, sillä "Herra on ensin vapauttava Juudan majat." — Sak. 12: 7.
Teidän kirjeenvaihtajanne todistukset näyttävät olevan kootut seuraaviin sanoihin, jotka me esitämme lehdestänne. Hän sanoo:
"Mitä siihen tulee, ettei Israel palannut, näyttää vertaus Jer. 29: 1, 4, 10 Esran 1: 1 kanssa, että Kyyron käsky oli ennustuksen täyttyminen, joka nimenomaan tarkotti juutalaisia; ja Hes. 4: 3—8 käy selville, että Israelin vankeus-ajan tuli kestää paljon kauvemmin kuin Juudan. Ei ole minkäänlaisia todistuksia siitä että Kyyron käsky tarkotti kymmentä sukukuntaa."
Meidän täytyy väittää tätä esitystä vastaan ja pyytää lukijoitanne huolellisemmin tutkimaan viitatut raamatunpaikat. Jeremias 29: 1—10 neuvoo kansaa etteivät asettuisi asumaan tyytyväisenä rauhaan ikäänkuin eivät koskaan voisi odottaa saavansa palata Jerusalemiin, vaan että koettaisivat kotiutua ja järjestää olonsa mahdollisimman hyvin Baabelissa, koska ei mitään pelastusta tulisi seitsemäänkymmeneen vuoteen — joka oli paljoa pitempi vankeusaika kuin mitä he koskaan ennen olivat kokeneet.
Esra 1: 1 ei rajota ainoastaan Juudaan ja Benjamiin oikeutta eli vapautta palata. Päinvastoin selittää 3 värssy että Kyyro ulotti julistuksen kaikille "kuka ikänänsä teidän seassanne on kaikesta hänen kansastansa", ja 4 värssy tekee julistuksen maailmanlaajuiseksi niinkuin Kyyron valta oli, sanain "missä hyvänsä ovatkin (engl. k.)" kautta, ja 5 värssy selittää etteivät ainoastaan Juudan ja Benjamin päämiehet seuranneet julistusta vaan myöskin "papit ja leviitat, kaikki, jotka Jumalan henki kehotti" — s.o. kaikki joiden sydämet Simeonin lailla "odottivat Israelin lohdutusta." Sellaisten joukossa oli muutamia noista kymmenestä sukukunnastakin, vaikka niitä olikin harvoja. Esimerkiksi, niiden joukossa, jotka Simeonin kanssa odottivat temppelissä Israelin lohdutusta, oli profetissa Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. — Luukk. 2: 36.
Mitä tulee viittaukseen Hesekielin 4: 3—8, ei anneta mitään huomautusta milloin mainitut Juudan neljäkymmentä vuotta tai muun Israelin kolmesataa yhdeksänkymmentä vuotta täyttyivät. Teidän kirjeenvaihtajanne jättää huomioon ottamatta, että vaikka tämä koettelemus jaetaan kahteen osaan esitetään se ikäänkuin tulevaksi yhden ainoan kansan yli, joka valaistiin saman pääkaupungin, Jerusalemin, kautta, jonka profetta kuvasi ja joka oli osa hänen kuvaavasta opetuksestaan. Muutamat otaksuvat tässä annetun opetuksen olevan, että Jumalan viha kymmentä sukua kohtaan alkoi kapinan ajoilta, kun he kääntyivät epäjumalisuuteen, noin 390 vuotta ennen Jerusalemin hävitystä, ja että viha kahta sukukuntaa kohtaan alkoi 40 vuotta ennen hävitystä jolloin, kuningas Manassen aikana nuo kaksi sukua alkoivat palvella epäjumalia, ja että Jumalan viha lakkasi ja laimeni sovituksen kautta heidän synneistään joka tapahtui Jerusalemin ja maan täydellisen hävityksen kautta. Jos tämä on oikein, palasi hänen suosionsa heidän Baabelissa ollessaan, kaikille niille, jotka kunnioittivat hänen lupauksiaan ja jotka odottivat, että seitsenkymmenvuotinen autiona oleminen päättyisi, jotta he saattaisivat palata palvelemaan Jumalaa hänen pyhässä kaupungissaan ja temppelissään.
Me vastaamme siis, ettei ole mitään todistusta siitä että ne noihin kymmeneen sukukuntaan kuuluvista, jotka olivat halukkaat ja uskolliset, estettiin palaamasta, tahi eivät palanneet pyhään maahan sen seitsenkymmenvuotisen autiona olon jälkeen. Päinvastoin esiintyy todistusaineistosta, että heillä oli vapaus palata ja että muutamat heistä käyttivät tilaisuutta hyväkseen.
Esitettyänsä "Raamatun Tutkistelujen" III osasta: "He (kymmenen sukukuntaa) hylkäsivät israelilaisen liiton ja tulivat epäjumalanpalvelijoiksi, uskottomiksi ja käytännöllisesti pakanoiksi", jatkaa teidän kirjeenvaihtajanne:
Tämä on aivan oikein: kymmenen sukua luopuivat ja saivat täydellisen eron moosekselaisesta liitosta. (Jer. 3: 8.) Mutta hän sivuuttaa helmen, joka on tämän vastakohta — nimittäin että heidät vihittäisiin jälleen uuteen ja parempaan liittoon. (Jes. 54: 4—8; Hos. 2: 7, 19; Jer. 31: 31—33.) Israelilaiset olivat todella käytännöllisesti pakanoita ja lasketaan pakanoiksi tähän päivään asti; mutta tämä pitää yhtä ennustuksen kanssa, sillä Efraimin 'suuri kansa' on Gojim eli nimellisiä pakanoita (1 Moos. 48: 19), ja Efraim, Israelin lapset, joita ei taida mitata eikä lukea, ovat Lo Ammin jälkeläisiä, eli nimellisiä pakanoita. — Hos. 1: 9, 10.
Me pyydämme olla toista mielipidettä yllä olevan esityksen suhteen. Herra ei ole uudelleen kihlannut, eikä hän koskaan tule jälleen kihlaamaankaan noita kymmentä sukua. Viittaukset eivät osota siitä mitään sen tapaista. Hosea antaa koko joukon vaikeita kertomuksia pahasta kansasta. Hos. 1: 4, 6, 7 näyttää mainitsevan kymmenen sukua erikseen kahdesta, mutta ei lupaa mitään armahtavaisuutta enää, vaan sen sijaan sanoo että nuo kymmenen tulevat poistettaviksi kokonaan ja Juuda armahdetaan. Värssyt 9 ja 10 osottavat koko Israelin öljypuun luonnollisten oksain hylkäämisen (vähäksi aikaa) ja hengellisen Israelin oksastamisen alkuperäiseen juureen eli lupaukseen — niiden pakanoista, joita Herra ei ennen ole tunnustanut kansakseen, jotka olivat olleet vieraita ja muukalaisia ja erotetut Israelin yhteiskunnasta, mutta jotka nyt ovat saatetut lähelle ja tehdyt osallisiksi siitä Kristuksen kautta. Tämän sovellutuksen tästä raamatunpaikasta tekee apostoli Paavali (Room. 9: 23—26.) 11 värssy selittää että "silloin", heidän hylkäämisensä aikana ja hengellisen Israelin hyväksymisen aikana, yhdistettäisiin Juuda ja Israel jälleen yhden pään alle.