"Englannin teollisuus näyttää nopeasti muodostuvan äärettömäksi vankilaluolaksi, joka savuaa ruumiillista ja siveellistä ruttotautia, hirmuiseksi Golgataksi, jonne sielut ja ruumiit haudataan elävinä. Kolmekymmentätuhatta neulojaa työskentelee itsensä kuoliaaksi. Kolme miljonaa kurjaa olentoa, jotka kuihtuvat pakollisessa toimettomuudessa, auttavat heitä kuolemaan. Nämä ovat ainoastaan muutamia piirteitä epätoivon synkästä luettelosta."
Maailma näyttää kauhistuttavia vastakohtia: toiselta puolen miljonia, jotka ovat ihmisten orjina saadakseen ylöspitonsa, äärettömän joukon työttömiä ja taas toisen joukon työläisiä, joille maksetaan huonoja palkkoja, toiselta puolen loistoa, ylellisyyttä ja mittaamatonta rikkautta. Sen kasaantumisesta sanotaan Chauncey M. Depeso'in kerran sanoneen:
"Viisikymmentä miestä Yhdysvalloissa voi kokoontua kahdessakymmenessä neljässä tunnissa ja rikkautensa perustuksella tehdä sopimuksen, jonka kautta kaikki liikeyhteys ja kauppa pysähtyisi ja jokainen sähkömoottori seisahtuisi. Nämä voivat myöskin hallita rahamarkkinoita ja saada aikaan silmittömän sekasorron, milloin vaan haluavat."
Maailman tuomio kirkkomahdeista.
Moite kirkkoa ja sen johtajia vastaan on ainakin yhtä ankara kuin se, jota harjotetaan hallitsijoita ja rikkaita vastaan, sillä huomataan, että niillä on yhteiset edut. Huomaa seuraava esimerkki.
"North American Review'issä" marraskuulta 1893 kirjotti John Edgerton
Raymond "kirkon häviöstä" m.m.:
"Kun köyhät ja sorretut, joita oli opetettu katsomaan ylös taivaaseen tulevaisen palkinnon toivossa, näkivät, että pyhät papit ja suositut ruhtinaat olivat puetut purppuraan ja kalliiseen liinaan sekä elivät joka päivä herkullisesti, näkivät, että he kokosivat aarteita maan päällä huolimatta ruosteesta, koista ja varkaista, näkivät, että he hyvällä omallatunnolla palvelivat Jumalaa ja mammonaa, silloin alkoivat he epäillä heidän rehellisyyttään. Ja pian hylkäsivät he kirkon alttarin ja selittivät: kirkon erehtymättömyyden kieltäminen tai se, ettei usko sen tunnustuksia, ei ole samaa kuin uskonnon kieltäminen. Me emme sodi kristinuskoa vastaan, vaan tapaa vastaan, jolla kirkko esittää sitä. Jumalallisen totuuden kunnioittamiseen yhtyy mitä syvin kirkkojärjestelmän halveksiminen. Sitä suurta henkilöä, joka on polkenut maata, jonka kosketus tuotti elämää, ja jonka hymyileminen oli vapahdusta, häntä me ainoastaan kunnioitamme ja rakastamme, mutta emme sitä järjestelmää, joka väittää edustavansa häntä."
Toisessa sanomalehdessä selitti t:ri Rossiter W. Raymond kieltäytymisensä avustuksen antamisesta pakanalähetykselle näillä sanoilla:
"En voi enää antaa tukea lähetyssaarnaajille, jotka uskovat tuota halveksittavaa harhaoppia siitä, että kaikki pakanat tuomitaan kadotukseen, ja että Jumala ei rakasta heitä. Olen väsynyt koko tuohon petkutukseen enkä tahdo antaa penniäkään uutisen levittämiseksi kirouksesta. Se, että Jumala on rakkaus, on hyvä uutinen, mutta sen tekevät vanhaksi taruksi ne miehet, jotka hinaavat Jagernautin vaunut pakanain niskaan ja toivovat, että elättäisimme niitä eläimiä, jotka vetävät niitä. Minun kristillinen velvollisuuteni on, etten anna mitään lähetystyölle, joka opettaa pakanoille, että heidän isänsä menivät helvettiin".
Niinmuodoin näemme, kuinka nykyisten asiain järjestys heiluu yleisen mielipiteen vaakalaudalla. Määrätty aika sen kukistumiselle on tullut. Maan suuri tuomari nostaa ylös inhimillisen järjen vaakalaudan, osottaa totuuden ja oikeuden punnuksia, antaa tiedon valon virrata ja kehottaa koko maailmaa koettelemaan hänen päätöksensä oikeutta, jonka mukaan hän on tuominnut kristikunnan väärien vaatimusten petollisen ilveen hävitettäväksi. Maailma sovelluttaa koetuksen, ja lopuksi saavuttavat kaikki saman johtopäätöksen. Ja suuren myllynkiven tavoin heitetään Babylon, hämmennyksen suuri kaupunki, kaikkine kiitettyine porvarillisine ja kirkollisine mahteineen ja sille annettuine arvoineen, rikkauksineen, arvonimineen, vaikutuksineen ja turhine kunnioineen mereen (rauhattomaan rajun kansan mereen) niin ettei se enään koskaan nouse. (Ilm. 18: 21; Jer. 51: 61—64.) Vaikkei koetteleminen ole vielä loppunut, voivat kumminkin monet jo nähdä sen tuomion kirjotetuksi: "Sinä olet vaa'alla punnittu ja liian keviäksi havaittu", ja pian pannaan sen kauhea tuomio täytäntöön. Sen hävitys saatetaan loppuunsa, kun määrätyt "pakanain ajat" ovat loppuneet, vuonna 1915. Tapahtumat kehittyvät nopeasti sellaista käänne- ja lopputapausta kohden. Ainoastaan muutamat harvat suuressa nimiseurakunnassa ovat kyllin valvovia ja raittiita voidakseen huomata sen turmeltuneen tilan, koska sekä kuulijat että saarnaajat ovat liian paljon maailman hengen myrkyttämiä. Lukumäärään ja raha-asioihin nähden tuntee se kumminkin elävästi sairaan tilansa; sillä se pitää välttämättömänä voida osottaa suuremmoista ulkokuorta, koska se luulee, että sen jumalallinen tehtävä on maailman kääntäminen. Kuinka se on onnistunut tässä pyrkimyksessään, sitä tutkimme seuraavassa luvussa.