Kun niinmuodoin huomaamme, että Babylon on oikeuden edessä puolustamassa itseään kokoontuneen maailman läsnäollessa, millä voimalla palautuukaan mieliimme psalmistan ennustuksen voima, mikä ennustus on esitetty tämän luvun alussa! Vaikka Jumala on pysynyt hiljaa kaikkina vuosisatoina, kun paha on viettänyt riemuvoittojaan hänen nimessään ja hänen todelliset pyhänsä ovat kärsineet vainoa lukemattomilla tavoilla, ei hän kuitenkaan ole mitään unohtanut. Ja nyt on tullut se aika, josta hän puhui profetan kautta, sanoen: "Minä nuhtelen sinua ja asetan näitä silmäisi eleen." Pankoot kaikki, jotka ovat valveilla ja oikealla puolella, näinä hyvin vakavina aikoina, merkille kaiken tämän ja huomatkoot kuinka täydellisesti ennustus ja täyttyminen vastaavat toisiansa.
VIIDES LUKU.
Babylonin kansallissekaannus suuren tuomio-istuimen edessä.
Porvarilliset mahdit ovat ahdingossa ja näkevät tuomionsa tulevan. — Ahdingon pelossa tekevät he liittoja keskenään ja katsovat turhaan kirkon ja sen muinaisen vallan puoleen. — He lisäävät armeijojaan ja laivastojaan. — Maa- ja meri-sotavalmistukset. — Täydelliseksi tehdyt sotavarustukset. — Herättäkää sankarit, takokaa vannaanne miekoiksi j.n.e. — Huuto: "rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa olekaan.
"Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu… Ja maan päällä kansoilla (on) ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä; sillä taivasten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella."
"Vielä kerran minä järkytän maan, jopa taivaankin. Mutta tuo 'vielä kerran' osottaa, että ne, jotka järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, jotta ne, jotka eivät järky, pysyisivät… sillä meidän Jumalamme on kuluttava tuli." — Luukk. 21: 22, 25—27; Hebr. 12: 26—29.
On hyvin selvää, että kristikunnan porvarilliset mahdit huomaavat, että tuomio heistä on käymässä, ja etteivät he ole varmoja vallastaan. Disraeli sanoi, ollessaan valtioministerinä, puheessaan 2 heinäkuuta 1874 (juuri elonkorjuun eli tuomiopäivän alussa), Englannin parlamentille näin:
"Suuri maailman ratkaiseva koetushetki on lähempänä kuin moni luuleekaan! Miksi on kristikunta niin uhattu? Pelkään, että sivistys on luhistumassa kokoon… Kaikkialla on tyytymättömyyttä, kansoilla on ahdistus, ja ihmiset menehtyvät peljätessään… Ei keltään jää tämä huomaamatta. Ei kukaan, joka joskus lukee sanomalehteä, voi olla huomaamatta, kuinka valtiotaivaan horisontti täyttyy myrskypilvistä… Siitä täytyy syntyä kauhea purkaus. Jokaisen Europan hallituksen valtaa levottomuus. Jokainen kuningas ja hallitsija seisoo käsi miekan kahvassa… Elämme ennen kuulumattoman säikähdyksen aikaa. Lähestymme loppua."
Jos näkyala oli sellainen tuomion alussa, kuinka paljon selvemmät ovatkaan nyt ajanmerkit!
Seuraava oli "London Spectator'issa": "Mikä on syynä siihen levottomuuteen, joka niin vallitsee Europassa? Etupäässä lienee siihen syynä se epätoivon aalto, joka nyt käy läpi koko sen maiden. Tällä epätoivolla on perustuksensa osittain taloudellisessa ahdingossa ja siinä, että anarkia on yhtäkkiä esiintynyt maailmassa voimana… Valtiomiehet odottavat laajalti vaaraa aina alhaalta päin, pommimurhayrityksestä. Itse asiassa näkevät he, että anarkistit muodostavat ainoastaan esijoukot siitä laumasta, joka hyökkää sivistystä vastaan ja murentaa vallallaolevan järjestyksen, jos ei sitä voida lepyttää tai voittaa… Tämä epätoivo on nyt paljon suurempi aineellisen ahdingon takia."