Nimikristittyä seurakuntaa syytetään 1) ristiriitaisuudesta. Maailmakin näkee sen suuren eroavaisuuden Raamatun välillä, jonka väitetään olevan opin mittapuuna, sekä samoin sen ristiriitaiset ja monessa suhteessa kohtuuttomat uskontunnustukset. Herjaavaa oppia ijankaikkisesta vaivasta nauretaan, eikä se voi enää säikyttää ihmisiä seurakuntaan. Presbyteriläiset ja muut kalvinlaiset lahkot ovat jonkun aikaa olleet kritikin myrskyn esineenä kauvan kunnioitettujen uskontunnustustensa tähden, ja niitä on kauheasti horjutettu. Papiston epätoivoiset puolustusyritykset tuntevat kaikki. Tämä tehtävä on hyvin vaikea, ja että he mieluummin välttäisivät sitä, se on hyvin selvää; mutta he eivät voi sitä ja heidän täytyy johtaa puolustusta parhaansa mukaan. Rev. T. De. Witt Talmage ilmaisi kansan tunteet sanoessaan:
"Toivoisin, että seurakunta ei olisi tullut pakotetuksi tuohon onnettomaan uskontunnustustaisteluun, mutta nyt, kun se on käymässä, sanon: Pois se ja uusi tunnustus sijaan".
Toisessa tilaisuudessa sanoi sama mies: "Selitän kerta kaikkiaan kaikille, että koko tämä taistelu koko kristikunnassa johtuu Saatanasta. Tehdään mitä perkeleellisimpiä yrityksiä seurakunnan hajottamiseksi… Mikä kanta meidän on otettava näihin taisteluihin nähden? Älä ryhdy niihin. Kun tämä uskonnollinen melu on laajalti käymässä, pysy kotona ja hoida asioita! Sillä kuinka voit odottaa, että mies, joka on ainoastaan viisi tai kuusi jalkaa pitkä, voisi kahlata tuhat jalkaa syvän valtameren yli?… Ne kysymykset, joita tohtorit koettavat ratkaista, eivät saane vastaustaan ennenkuin tuomiopäivän jälkeisenä päivänä".
Hyvin totta, tuomiopäivän jälkeisenä päivänä ovat kaikki nämä hämmentävät kysymykset ratkaistut ja totuus ja vanhurskaus on voimassa maan päällä.
Nimiseurakuntaa syytetään 2) sen hurskauden ja jumalisuuden ilmeisestä puutteesta, jonka se tunnustaa omaavansa, vaikka myönnetään, että muutamia harvoja tosihurskaita sieluja löytyy siellä ja täällä huomaamatta jääneiden keskuudessa. Häpeä ja teeskentely esiintyvät tosiaankin, ja rikkaudesta ja röyhkeydestä käy hyvin selville, etteivät köyhät ole tervetulleita maallisiin temppeleihin, joita on rakennettu Kristuksen nimessä. Kansanjoukko on huomannut tämän, ja he ovat katsoneet Raamattuihinsa nähdäkseen, jos Seurakunnan suuren perustajan henki oli sellainen. He ovat oppineet, että hänen messiallisuutensa todistus oli, että "köyhille julistetaan evankeliumia", että hän sanoi seuraajilleen: "Ainahan teillä on köyhät keskuudessanne", ja ettei heidän pitäisi antaa mitään etusijaa sille, jolla on kultasormus tai kauniit vaatteet j.n.e. He ovat myöskin löytäneet kultaisen säännön ja ovat sovittaneet sen seurakunnan käyttäytymiseen, sekä seurakuntaan kokonaisuudessaan että yksityisiin. Raamatun valossa tulevat he nopeasti siihen johtopäätökseen, että nimiseurakunta on langennut pois armosta. Ja niin selvä on tämä johtopäätös, että sen puolustajat huomaavat itsensä hämmentyneiksi.
Nimiseurakuntaa syytetään 3) sen tehtävän laiminlyömisestä, jonka se väittää saaneensa, nimittäin maailman kääntämisen. On selittämätöntä, kuinka maailma on huomannut, että on tullut aika, jolloin seurakunnan työn pitäisi osottaa täyttymisen merkkejä. Mutta aivan niinkuin kaikki ihmiset juutalaiskauden lopussa odottivat, että joku suuri muutos tapahtuisi (Luukk. 3: 15), niin myöskin nyt Evankelikauden lopussa ovat kaikki ihmiset samanlaisessa odotteessa. He ymmärtävät, että elämme vaihekaudessa, ja kahdennenkymmenennen vuosisadan alkua odotetaan suurien vallankumousmuutosten aavistuksella.
Seurakunnan on niinmuodoin mahdotonta kieltää, että aikakauden loppu, tilinteon päivä on tullut, sillä olkoonpa, että se huomaa ajan ennustuksen valossa tai ei, niin tuomion todellisuus on sille pakollinen, ja asia on ratkaistu ennen tämän elonkorjuun loppua.
Kirkkolaitos määrää kantansa ja tekee tilinsä epäsuorasti.
Nimiseurakunta huomaa, että koko maailman silmät ovat suunnatut siihen, että maailma jollakin tavalla on huomannut sen ajan tulleen, jolloin sen maailmankäännyttämistyön pitäisi olla melkein jos ei kokonaan suoritettu, jos se todellisuudessa on ollut sen tehtävä, ja että se ainoastaan tunnustuksessa eroaa maailmasta.
Väärän käsityksensä perusteella nykyisestä tehtävästään on se kadottanut näkyvistä Evankelikauden varsinaisen tarkotuksen, nimittäin saarnata valtakunnan evankeliumia todistukseksi kaikille kansoille ja auttaa "pienen lauman" kutsumisessa ja valmistamisessa, joka Herran kanssa muodostaa tuhatvuotiskauden hallituksen, joka siunaa kaikki maan sukukunnat. (Matt. 24: 14; Apt. 15: 14—17.) Sillä on nyt edessään se tosiasia, että se kahdeksantoista vuosisadan perästä on kauvempana asettamastaan päämäärästä kuin se oli ensimäisen vuosisadan lopussa. Puolustukset, uusi tilien tarkastus, tosiasiain vahvistus ja ylen suuret ennustukset suurista yrityksistä lähimmässä tulevaisuudessa kuuluvat sentähden päiväjärjestykseen, kun se, ajan ristikuulustelun siihen pakottamana, nyt koettaa puhua puolustuksekseen monien syyttäjäinsä edessä.