Se on suuressa pulassa, kun sen pitää vastata syytöksiin siitä, että sen opit eivät ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, sillä se ei voi kieltää, että sen uskontunnustukset ovat ristiriidassa Raamatun ja myöskin toistensa kanssa. Se tarttuu eri verukkeihin, ja ajattelevat ihmiset eivät ole hitaita huomaamaan tätä sen suuren hämmennyksen todistukseksi. Jokainen lahko pitää innokkaasti kiinni vanhoista uskontunnustuksista, koska juuri nämä ovat sitoneet yksityiset yhteen, ja uskontunnustusten äkkinäinen hävittäminen merkitsisi sentähden järjestelmäin lakkauttamista. Kumminkin puhuu erittäinkin papisto siitä niin vähän kuin mahdollista, sillä he oikein häpeävät niitä, kun nyt tämän tuomiopäivän läpitunkeva valo lankeaa niiden päälle. Muutamat ovat niin häpeissään niistä, että he unohtavat maailmallisen viisautensa ja tahtovat hyljätä ne kaikki. Toiset pitävät viisaana antaa niiden vähitellen mennä ja parantaa niitä tai korvata ne uusilla j.n.e.

Hurskauden puutteen ja jumalattoman elämän syytökseen vastataan kerskumalla "monista voimateoista", joka usein muistuttaa Herran nuhtelevista sanoista Matt. 7: 22, 23. Mutta tämä kerskuminen hyödyttää kovin vähän Babylonin etuja, koska Jumalan rakkaudenlain hengen puute on liian selvästi ilmeinen. Tämä tekee sentähden langenneen kirkon surullisen tilan ainoastaan paljon selvemmäksi. Jos nuo suuret järjestelmät todellakin olisivat Jumalan totinen seurakunta, kuinka ilmeisesti olisikaan silloin Jumalan suunnitelma kansan valitsemisesta hänen nimelleen epäonnistunut!

Mutta kirkon johtajat ymmärtävät varsin hyvin, että sen puolustukset, lupaukset ja kerskumiset eivät voi kauvan suojella sitä sen nykyisessä rikkoutuneessa tilassa, vaan että sen kukistuminen seuraa pian, jos ei sen lahkoja voida yhdistää, niin että se voi paremmin terottaa arvokkaisuuttaan maailmalle. Sentähden puhutaan paljon kaikkein kristittyjen yhteenliittämisestä, ja jokainen askel tähän suuntaan esitetään todistukseksi rakkauden kasvamisesta ja kristillisestä yhteydestä. Liike ei ole kumminkaan syntynyt lisääntyneestä rakkaudesta ja kristillisestä yhteydestä, vaan sen vihan myrskyn pelosta, jonka he näkevät nopeasti lähestyvän, ja eri lahkot epäilevät vakavasti kykyään voida seisoa silloin yksin. Kaikki lahkot suosivat sentähden yhteenliittymistä: mutta vaikeasti ratkaistavana tehtävänä on se, kuinka tämä voidaan toteuttaa, kun uskontunnustukset ovat niin ristiriidassa toistensa kanssa. Eri tapoja ehdotetaan. Yhden mukaan tulisi ensin yhdistää ne lahkot, joilla on samansuuntainen oppi, esim. eri presbyteriläisten, baptistein, metodistein, katolilaisten j.n.e. oksat, ja siitä koetettaisiin edelleen jatkaa yhdistämistä. Toisen mukaan olisi levitettävä kansan keskuudessa ajatusta yhteenliittymisestä, olisi esitettävä, että oppi on jätettävä huomioonottamatta ja olisi ulotettava hyväntahtoinen yhteys kaikkiin siveellisiin ihmisiin sekä etsittävä heidän myötävaikutustaan heidän kutsumassaan kristillisessä työssä.

Erittäinkin kristikunnan nuoremmat ainekset ovat innostuneita tähän yhteenliittymiseen. He eivät nimittäin ole olleet mukana muinaisissa taisteluissa valitsemisesta, vapaasta armosta j.n.e. eivätkä ne ole heitä hämmentäneet. Mutta heillä on vielä jäljellä lapsuuden opetuksesta (joka on perujaan Roomasta ja pimeiltä vuosisadoilta) turmiollinen oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät kuule ja ota vastaan evankeliumia tänä aikana, sekä myöskin se oppi, että evankeliumin tehtävänä on maailman kääntäminen nykyaikana ja sen pelastaminen siten vaivasta. Esimerkkinä tästä mainitsemme "kristilliset nuorten miesten yhdistykset", "kristilliset nuorten naisten yhdistykset", kristilliset endeavor yhdistykset, epwortliitot ja pelastusarmeijan. Monet näistä tosiaankin "kiivailevat Jumalan puolesta, mutta taitamattomasti".

Epäraamatullisten käsitystensä perustuksella pyrkivät nämä nyt nostamaan maailmaa. Tämä on hyvä tarkotus. Mutta heidän erehdyksensä on siinä, että he seuraavat omia suunnitelmiaan, jotka, kuinka viisaita ja hyviä ne ovatkin ihmisten silmissä, välttämättömästi ovat huonompia Jumalan viisautta ja suunnitelmaa, joka yksin voi menestyä. Kaikkien muiden täytyy epäonnistua. Olisi suureksi siunaukseksi totisille kristityille heidän keskuudessaan, jos he näkisivät Jumalan suunnitelman, nimittäin vihkiytyneen "pienen lauman" valitsemisen nyt ja senjälkeen maailman nostamisen tämän pienen lauman kautta, kun se on tullut täysilukuiseksi ja korkealle korotetuksi hallitsemaan Kristuksen kanssa hänen kanssaperillisinään tuhatvuotista valtakuntaa. Jos he näkisivät tämän, seuraisi siitä, että kaikki totiset heidän keskuudessaan vihkiytyisivät. Tämä olisi kumminkin pieni vähemmistö, sillä useimmat, jotka liittyvät sellaisiin yhdistyksiin, tekevät sen nähtävästi muista syistä kuin siitä, että vihkiytyvät täydellisesti Jumalalle ja hänen palvelukseensa kuolemaan asti.

Nämä nuoret ihmiset, jotka eivät tunne kirkkohistoriaa ja eri oppeja, innostuvat helposti yhdistysajatukseen. He arvelevat: Opit aiheuttivat menneisyydessä rikkoumisia. Perustakaamme nyt yhdistys ja jättäkäämme opit huomioonottamatta! Kaikki kristityt menneisyydessä olivat kyllä yhtä halukkaita yhdistymään kuin kristityt nyt ovat, mutta he unohtavat, että ensimäiset kristityt tahtoivat yhteyttä totuuden perustuksella tai muuten ei mitään yhdistymistä. Heidän käyttäytymisensä sääntönä oli: "Taistele sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu", ja "älköön teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan pikemminkin nuhdelkaa niistä". (Juud. 3; Ef. 5: 11.) Monet meidän aikanamme eivät voi huomata, että muutamat opit ovat aivan välttämättömiä todellisten kristittyjen tosi yhdistymiselle — yhdistymiselle, joka on Jumalalle mieluinen — ja että menneisyyden virhe oli se, että kristityt olivat liian ennakkoluuloisia koetellakseen ja oikaistakseen kaikki opit Jumalan sanan mukaan.

Sellainen yhdistyminen, joka sivuuttaa Raamatun opin, mutta pitää kiinni ihmisten opeista: Ijankaikkisesta vaivasta, synnynnäisestä kuolemattomuudesta j.n.e., ja riippuu ainoastaan inhimillisestä arvostelukyvystä tarkotuksiin ja tapoihin nähden, on sentähden mitä vaarallisin asia, joka voisi tapahtua. Se vie varmuudella äärimäiseen eksytykseen, koska se hylkää Kristuksen opit ja viisauden ylhäältä ja riippuu sensijaan omien viisaiden miesten viisaudesta, joka on tyhmyyttä, ollessaan ristiriidassa Jumalan neuvon ja tavan kanssa. "Ymmärtäväisten ymmärrys kätkeentyy". — Jes. 29: 14.

Sitäpaitsi on monia ajatuksia joita etevät (?) papit ja muut ovat esittäneet seurakunnan tehtävästä ja työstä lähimmässä tulevaisuudessa. Nämä tahtovat saattaa sen vielä lähemmäksi maailman näkökantaa. Heidän työkseen näyttää tulevan uudestisyntymättömän maailman vetäminen puoleensa ja vakuuttautuminen vapaaehtoisesta raha-avustuksesta, ja tätä tarkotusta varten täytyy järjestää huveja ja huvituksia. Kuka tosikristitty ei ole huomannut näitä pyrkimyksiä sekä kotioloissaan että muualla?

Totuus annetaan alttiiksi.

Mistä voimme saada lujemman todistuksen kristikunnan lankeemiselle kuin siitä asianhaarasta, että protestanttilaiset kristityt kutsuivat kokoon sen suuren maailman uskonto-kongressin, joka pidettiin Chicagossa. Se pidettiin kristityssä maassa ja oli protestanttilaisten kristittyjen johdossa. Protestanttilaisia voidaan sentähden pitää vastuunalaisina kaikista sen toimista. Tämä kongressi oli valmis antamaan alttiiksi Kristuksen ja hänen evankeliuminsa saadakseen antikristuksen ja pakanain ystävyyden. Kunnia sekä kongressin avaamisesta että lopettamisesta annettiin paavikunnan edustajille. Seitsemänäkymmenenä päivänä istuivat kaikkien lahkojen edustajakristityt yhdessä neuvottelemassa kaikkien pakanauskontojen edustajain kanssa, ja on huomattava, että kun eri pakanakansojen uskoa esittivät huolellisesti heidän edustajansa, ei kristinuskosta pidetty yhtään järjestelmällistä esitystä, vaikka kristityt käsittelivät eri aineita. Kuinka kummalliselta näyttääkään se, että sellainen kokous löisi laimin sellaisen tilaisuuden saarnata Kristuksen evankeliumia vaikutusvaltaisille pakanoille. Häpesivätkö Kristuksen evankeliumin edustajat Kristuksen evankeliumia? (Room. 1: 16.) Mutta ei kyllin siinä, vaan siellä oli sellaisia, jotka tunnustautuivat Kristin-uskoon, mutta jotka innokkaasti toimivat sen perusoppien alasrepimisen hyväksi, ja jotka ilmottivat pakanain edustajille epäilyksensä Raamatun erehtymättömyydestä. Siellä oli sellaisia, jotka tunnustivat olevansa ortodoksisia eli puhdasoppisia kristittyjä, mutta jotka hylkäsivät opin lunnaista, joka on ainoan totisen uskon perustus. Toiset kielsivät ihmisen lankeemisen ja julistivat kehitysoppia, s.o. ettei häntä koskaan luotu täydelliseksi, ettei hän koskaan langennut, ja ettei hän niin ollen myöskään tarvinnut lunastajaa, että hän, sitte kun hänet luotiin hyvin alhaisessa tilassa, kaukana "Jumalan kuvasta", vähitellen on kohoutunut ja on yhä vielä kehittymistoiminnan alaisena, jonka laki aikaansaa parhaiden valinnan. Ja tämä, joka on juuri Raamatun lunastus- ja ennalleenasettamisopin vastakohta, oli pidetyin käsitys.