Kemistit ovat usein huomanneet, että hyödylliset aineet voivat yht'äkkiä käydä myrkyllisiksi suuruussuhteiden muutoksen kautta. Siten on myöskin tiedon ja vapauden siunausten laita, kun niihin sekottuu itsekkäisyyttä. Jossain määrin on tämä yhdistyt hyödyttänyt ihmiskuntaa, mutta tiedon äkillinen kasvaminen on kohottanut itsekkäisyyden valtaistuimelle. Itsekkäisyys hallitsee, ja tieto ja vapaus ovat sen palvelijoita. Näillä hallitsee se maailmaa, ja sen kautta saatetaan myöskin sen arvokkaat ainekset ristiriitaan vanhurskauden ja vapauden kanssa. Sellaisissa olosuhteissa palvelee tieto useimmiten itsekkäitä tarkotuksia, ja vapaus uhkaa tulla vallattomuudeksi, joka syrjäyttää toisten vapaudet ja oikeudet. Sentähden muodostaa nyt itsekkäisyys, tieto ja vapaus kolminkertaisen pahan voiman, joka nykyisin on saanut valtaansa kristikunnan. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset ovat nyt sen aseina, mutta pian tulevat joukot saman pahan voiman aseiksi.
Sivistyneissä maissa hallitsee melkein kaikkia tämä voima, ja se synnyttää melkein kaikissa alamaisissaan intohimoisen vallan, etujen ja korotuksen halun. Harvalukuiset pyhät, jotka haluavat toisten nykyistä ja tulevaista siunausta, muodostavat niin pienen murto-osan, että heitä tuskin voidaan laskea miksikään tekijäksi nykyisessä ajassa. He ovat myöskin kykenemättömiä suorittamaan sitä hyvää, jota haluaisivat, kunnes ovat kirkastetut Herransa kanssa sekä kunnes ovat saatetut kykeneviksi, ja heille on annettu täysi valta Jumalan valtakuntana siunata maailma. Ja niinkauvan kuin he ovat lihassa, tarvitsee heidän valvoa ja rukoilla, jottei heidän korkeampi tietonsa ja vapautensa tulisi itsekkäisyyden herrauden alle ja koituisi siten turmioksi.
Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomina.
Joukot ovat aivan äskettäin tulleet vapauteen ja riippumattomuuteen. Tieto on murtanut henkilökohtaiset ja valtiolliset kahleet; valtiollista tasa-arvoisuutta ei ole myönnetty vapaaehtoisesti vaan pakosta, tuuma tuumalta. Ylpeys ja itsekkäisyys jakaa nyt maailman kahteen vihollisleiriin. Rikkaat taistelevat säilyttääkseen ja kartuttaakseen rikkauttaan ja valtaansa, ja köyhät taistelevat työn oikeuksien puolesta saadakseen vaatimattoman osan elämän mukavuuksista. (Katso Amos. 8: 4—8.) Monet rikkaista ajattelevat näin: "Joukot ovat nyt saaneet äänioikeuden ja riippumattomuuden. Koitukoon se heille hyväksi! He saavat huomata, että lahjoilla on suuri osansa elämässä, ja että näitä on pääasiassa rikkailla. Jos he vaan sävyisästi ja laillisesti käyttävät vapauttaan, niin olemme vapautetut paljosta vastuusta. Muinoin, kun joukot olivat alamaisia, oli jokainen aatelismies vastuussa niistä, jotka olivat hänen huolenpitonsa alaisia. Mutta nyt olemme vapaita ajattelemaan ainoastaan itseämme. Heidän vapautensa on etu meille, ja kansa tekee luonnollisesti parhaansa onnekseen, niinkuin mekin teemme. Joukot eivät enää ole meidän suojattejamme, vaan kilpailijoitamme. Mutta he saavat pian kokea, että valtiollinen tasa-arvoisuus ei tee ihmisiä tasa-arvoisiksi, ja että ylimystö, jolla on lahjoja ja rikkautta, tulee sukuylimystön sijaan."
Muutamat joukkojen keskuudesta vastaavat ajattelemattomasti: "Me olemme riippumattomia ja kyllin voimakkaita auttaaksemme itseämme. Pitäkää varanne, ettemme petä teitä! Elämä on taistelua rikkaudesta, ja me olemme luvultamme useammat. Me järjestämme lakkoja ja boikottauksia ja viemme tahtomme läpi."
Jos se otaksuma on oikea, että kaikki ihmiset ovat toisistaan riippumattomia, ja että jokaisen tulee huolehtia ainoastaan itsestään huolimatta muiden parhaasta, silloin olisi myöskin tämä käsitys taistelusta rikkauden saamiseksi oikea. Ja juuri tätä itsekkäisyyden ja riippumattomuuden periaatetta näyttävät kaikki luokat yhä enemmän seuraavan. Pääomanomistajat (jaloine poikkeuksineen) katsovat omaa parastaan ja maksavat työstä tavallisesti niin vähän kuin mahdollista, ja myöskin työntekijät (jaloine poikkeuksineen) katsovat ainoastaan omaa parastaan ja vaativat palveluksestaan niin paljon kuin mahdollista. Kuinka voi silloin toinen luokka nuhdella toista, kun molemmat menettelevät samojen periaatteiden mukaan.
Vanha tapa, jonka mukaan sivistyneet ja varakkaat kävivät köyhien luona ja auttoivat heitä neuvoillaan ja töillään, on tämän käsityksen tähden myöskin kokonaan hävinnyt. Jokainen huolehtii nyt omasta parhaastaan ja antaa muiden tehdä samalla tavalla. Joissakin suhteissa ja muutamille voi se olla hyvä, mutta toisille tuottaa se taas vaikeuksia, kun he kokemattomuuden, varomattomuuden, tuhlaavaisuuden, hitauden, heikkouden tai vastuksien kautta joutuvat julkisten laitosten rasitukseksi.
Tosiasia on kumminkin, etteivät rikkaat eivätkä köyhät ole riippumattomia toisistaan. Ei heidän pitäisi myöskään menetellä, niinkuin asia olisi sillä tavalla. Ihmiskunta on yksi perhe; Jumala "on antanut koko ihmiskunnan lähteä yhdestä ainoasta ihmisestä". (Apt. 17: 26.) Kaikki ihmiset ovat veljiä, yhden isän Aadamin, lapsia, joka itse oli Jumalan poika. (Luukk. 3: 38.) Ja Jumala jätti maan kokonaisuudessaan läänityksenä kaikkien yhteisten huolenpidon haltuun. Kaikki voivat sentähden vaatia Jumalan lahjoja osakseen, sillä vielä "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on". Syntiinlankeemus ja sen rangaistus, kuolema, on tehnyt kaikki ihmiset enemmän tai vähemmän ruumiillisesti, henkisesti ja siveellisesti epätäydellisiksi, niin että jokainen tarvitsee ja jokaisen pitäisi saada toisen myötätuntoa ja apua siinä suhteessa kuin hän on epätäydellinen ja niinollen henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa riippuvainen.
Jos rakkaus olisi kannustimena kaikkien ihmisten sydämissä, niin tekisi jokainen ilolla osansa yleiseksi parhaaksi, ja kaikki saisivat silloin samalla tavalla nauttia siitä, mikä on välttämätöntä, sekä muutamista elämän mukavuuksista. Tämä sisältäisi jonkun määrän sosialismia. Mutta rakkaus ei ole ihmisten kannustimena, ja sentähden ei nyt voida toteuttaa sellaista suunnitelmaa. Itsekkäisyys hallitsee enimmän vieläpä koko kristikunnassakin, ja sen katkerat hedelmät kypsyvät nopeasti suurta viininkorjuuta varten. — Ilm. 14: 19, 20.
Ei vähempi kuin 1) joukkojen kääntyminen tai 2) korkeamman voiman tarttuminen voisi nyt palauttaa maailmaa itsekkäisyyden tieltä rakkauden tielle. Mutta ei edes toivorikkainkaan usko sellaiseen kääntymiseen. Sillä nimikristikunnan on onnistunut kääntää ulkonaisesti verrattain harvoja maan miljaardeista, ja totiset kääntymiset maailman itsekkäästä hengestä Kristuksen rakkaudestarikkaaseen, jalomieliseen henkeen ovat vielä harvempia. Tämä toivo on sentähden turha. Ainoa toivo on niinmuodoin korkeamman voiman ryhtyminen asiaan, ja juuri tämän on Jumala luvannut Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa ja sen kautta. Jumala näki edeltäpäin, että vaadittaisiin tuhat vuotta itsekkäisyyden poisjuurriittamiseksi ja rakkauden pystyttämiseksi sen sijaan; sentähden on hän määrännyt "kohdalleen (ennalleen) asettamisen ajat". (Apt. 3: 21.) Monet näkevät kumminkin, todellisuudessa odottaessaan rakkauden hallitusta, että inhimilliset välikappaleet eivät voi sitä saada aikaan, koska rikkaat eivät tahdo hyväntahtoisesti jättää ylellisyyttään ja joukot eivät pitäisi huolta ylläpidostaan, jos ei olisi pakkoa ja ahneutta. Niin juurtunut on nimittäin itsekkäinen hitaus muutamissa ja tuhlaavaisuus ja varomattomuus toisissa.