Miksi nykyiset suotuisat olosuhteet eivät voi jatkua.
Joku sanonee, ettei vaara siitä, että rikkaat sortaisivat ja antaisivat köyhäin kuolla nälkään tai että köyhät anarkian kautta hävittäisivät rikkaat, ole nyt suurempi kuin ennenkään, kun kerran rikkaat ja köyhät ovat eläneet yhdessä kuusituhatta vuotta. Mutta tämä on erehdys. Olosuhteet ovat nyt kokonaan muuttuneet. Joukot ovat päässeet sivistyksen makuun eivätkä enää alistuisi vanhaan asiainjärjestykseen. Mieluimmin he kuolisivat. Paljas epäilys siitä, että koetettaisiin valmistaa heidän lapsilleen sellainen tulevaisuus, johtaisi vallankumoukseen, ja tämä pelko saattaa köyhät tekemään yhä voimakkaampia vastalauseita. Mutta onko syytä sellaiseen pelkoon? Eiköhän pikemminkin yleinen hyvinvointi kasva, niinkuin viimeisenä satana tai viitenäkymmenenä vuotena?
Emme usko sitä, koska huomiot osottavat, etteivät sellaiset odotukset ole järkeviä. Menneen vuosisadan kukoistus oli Jumalan kaitselmuksen määräämä hedelmä maailman heräämisestä (Dan. 12: 4), ja sen välineinä olivat koneet, sanomalehdistö, höyryvoima ja sähkö. Tarve- ja loistoesineiden kysyntä kasvoi niin yht'äkkiä, ettei tuotanto voinut pitää tasaisia askeleita sen kanssa. Ja kun tarve kotimaisilla markkinoilla tuli täytetyksi, heräsivät myöskin muut kansat ja tahtoivat saada osansa edistyksen siunauksista. Jonkun aikaa oli siitä hyötyä kaikille luokille. Teollisuus ehti vain vaivoin valmistaa tavaransa raitioteitä, rautateitä, höyrylaivoja, koneita j.n.e. varten. Siten tuli yhä runsaampia tilaisuuksia työnansioon, ja palkat nousivat. Tästä johtui, että työntekijät voivat hankkia parempaa elatusta, vaatteita ja asuntoja, ja tästä johtui suuremmoinen muutos, ja yleinen hyvinvointi tuli seuraukseksi.
Mutta nyt on kukoistus saavuttanut korkeimman kohtansa. Valmistus on jo moneen suuntaan kysyntää suurempi, tai ehkä oikeammin ostamiskykyä suurempi. Kiina, Jaappani ja Intia valmistavat nyt itse tavaransa niiden mallien mukaan, joita he ennen ostivat Europasta ja Yhdysvalloista, ja Etelä-Amerikan vallat ovat toimineet yli varojensa ja ovat nyt muutamat vararikon partaalla ja tuottavat sentähden maahansa nykyisin ainoastaan hyvin vähän. Tämän täytyy johtaa käännekohtaan, joka pitkät aikaa sitte olisi puhjennut Europassa, jos ei sen liika työvoima ja pääoma olisi saanut menekkiä Yhdysvalloissa, jota nyt uhkaa sama ratkaisukohta. Sen lisäksi ovat sodat vähentäneet työkykyisten lukua ja hankkineet aineellisen hävittämisen kautta uusia tilaisuuksia työhön. Ja viimeisinä 25 vuotena ovat seisovat armeijat tarvinneet suuria varustuksia ja sitä paitsi kiinnittäneet miljonia nuoria miehiä ja siten estäneet näitä ottamasta osaa kilpailuun. Mutta jos korkein kohta on saavutettu, niin täytyy taantumuksen seurata. Tämän täytyy johtaa, katsottuna ihmisen näkökannalta ja Jumalan ilmestyksen valossa, maailman historian suureen ratkaisukohtaan. Työpalkat alkavat taas laskea, huolimatta kaikista ponnistuksista niiden ylhäällä pitämiseksi, tuotteita valmistetaan vähemmillä kustannuksilla ja niistä saadaan vähemmän ansiota. Mitkä ovat seuraukset, ja kuinka pian ne osottautuvat?
Luhistuminen on äkkinäinen ja väkivaltainen. Niinkuin merimies, joka hitaasti on kiivennyt maston huippuun ja yht'äkkiä putoaa alas, tai niinkuin raskas esine on hitaasti nostettu ylös rattaitten ja väkipyörien avulla, ja joka äkkiä putoaa ja pudotessaan aiheuttaa paljon suuremman hävityksen kuin jos ei sitä koskaan olisi nostettu ylös, niin mahtanee ihmiskuntakin, kun sivistys on nostanut sen niin ylös, että se (itsekkäisyyden tähden) voi tulla enää korkeammalle, ensin hitaasti laskea ja sen jälkeen, kun koossapysyminen ratkeaa, täydellisesti tulla hävitetyksi.
Kun pelko siitä, että koneet aiheuttaisivat työnpuutetta, niinkuin alussa arveltiin, ei heti käynyt toteen, ovat monet ajatelleet, etteivät työtäsäästävät koneet ole ihmistyön vihollisia. Otettakoon myöskin huomioon, että koneiden valmistus antoi monelle työtä. Mutta tulee aika, jolloin tämänkin teollisuuden täytyy taantua.
Joskin kysyntä on tullut viisi kertaa suuremmaksi 50 viimeisenä, vuotena, niin ovat kumminkin koneet tehneet tuotannon kymmenen kertaa suuremmaksi, ja siitä saakka, kun koneet täyttävät tarpeen, ovat ne ihmisten kilpailijoita, vaikkei uusia koneita valmistettaisikaan tai ihmisten lukumääräkään karttuisi. Ja tässä taistelussa joutuu ihminen pian tappiolle. Koneet ovat rautaisia, teräksisiä ja puisia orjia, jotka höyry tai sähkö saa eloon. Ne voivat suorittaa ei ainoastaan enemmän vaan myöskin parempaa työtä kuin ihmiset. Niillä ei ole sielunelämää, jota tarvitsee viljellä eikä mitään velvottavia, nurjia taipumuksia, ei vaimoja, eikä lapsia huolehdittavana. Eivät ne tunne kunnianhimoa, eivät muodosta ammattiyhdistyksiä, eivätkä vaadi koskaan parempaa palkkaa, ja suorittavat halukkaasti ylityötä ilman lisämaksua. Ne ovat sentähden paljon toivottavampia kuin ihmisorjat, olkootpa valkoiset tai mustat, ja niiden omistajat ovat hyvin iloisia siitä, että heidän kanssaihmisensä ovat vapaita ja riippumattomia, niin että he pääsevät vastaamasta ja huolehtimasta heistä.
Maailman työntekijät eivät myöskään ole sokeita. He näkevät, joskin epäselvästi, minne nykyisen itsekkään järjestelmän, jonka kehittämistä, heidän täytyy myöntää se, he itse ovat auttaneet, ja jonka alaisina he niinkuin kaikki muutkin orjailevat tahtoen tai tahtomattaan, täytyy johtaa. Eivät he näe vielä selvästi, mihin välttämättömään alennukseen se vie heidät, jos ei sitä poisteta; mutta he näkevät, että heidän taistelunsa noiden koneorjien hoitamispaikasta tulee ankarammaksi vuosi vuodelta. Valaisevana esimerkkinä tästä mainitsemme, että höyryvoima ainoastaan Englannissa ja Yhdysvalloissa suorittaa yhteensä 386 miljonan ihmisen työn.
Sanomalehdet käsittelevät asiaa eri näkökannoilta. Yksi valittaa, että vaikka koneet voisivat vapauttaa ihmiset suurimmasta osasta heidän kärsimyksistään ja vaivoistaan, kumminkin on tuhansia, jotka ovat niin työn hommassa lähimmän ateriansa tähden, ettei heillä ole aikaa eikä haluakaan muuhun. Toinen pitää sähköä sinä voimana, joka tekee mahdolliseksi sen, että hiilikaivostyö voidaan suorittaa kymmenennellä osalla siitä työvoimasta, joka nyt vaaditaan. Esitämme eräästä sanomalehdestä:
"Yksi mies ja kaksi poikaa voivat nyt suorittaa sen työn, joka ainoastaan muutamia vuosia sitten vaati 1,100 kehrääjää. Yksi mies voi tehdä saman työn kuin 50 kutojaa hänen isän-isänsä aikana ehti tehdä. Jokainen pumpulipuristuskone on tunkenut tieltään 1,500 työntekijää. Yksi neulakone korvaa 1,100 miestä, ja koneiden käyttämisen kautta laivanlastaamisessa ja purkamisessa voi yksi mies nyt suorittaa 2,000 miehen työn. Yksi mies voi nyt valmistaa pumpulikangasta puvuksi 250 henkilölle, villakangasta 300:lle, kenkiä 1,000:lle, leipää 200:lle ihmiselle. Ja kumminkin löytyy tuhansia, joilla ei ole näitä tarpeita. Täytyy olla jotakin, joka on epäkunnossa. Tämä on anarkistinen tila, josta täytyy tulla autetuksi. Mutta millä tavalla?" Toinen sanomalehti kirjottaa: "Aikamme suuri tehtävä on tämä: Kuinka voimme niin yhdistää voimamme ja tarpeemme, ettei tarmoa käytetä hukkaan ja ettei tule hätää? Kun tämä tehtävä on ratkaistu, ei enää tarvitse löytyä väsyneitä, köyhiä, nälkäisiä ihmisiä, ei myöskään kerjäläisiä. Kaikista tähän saakka ehdotetuista parannuskeinoista ei voida saattaa yhtään täytäntöön; ilman että joku kärsisi siitä vääryyttä. Se mies, joka saattaa selvyyden tähän asiaan, tulisi ihmiskunnan suurimmaksi hyväntekijäksi."