Tämä Herran ennustuksen osa tarkotti ilmeisesti niitä tapahtumia, jotka koskivat lihallista Israelia. Ja historia kertoo, kuinka se kaikissa yksityiskohdissaan täyttyi kirjaimellisesti siinä turmiollisessa hädässä, jolla juutalainen aikakausi ja valtiomuoto loppui. "Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu."
Mutta Herran sanat, jotka Matteus ja Markus mainitsevat, poikkeavat edellisistä ja viittaavat selvästi hengellisen Israelin hätään Evankelikauden lopussa. Epäilemättä mainitsi Jeesus molemmat lausunnot, mutta evankelistat, jotka eivät tunteneet kahta elonkorjuuta ja kahta hädänaikaa, vaan pitivät näitä lausuntoja ainoastaan toistamisina, eivät maininneet niitä molempia erittäin. Herra johti niin, aikoen kätkeä sen mikä koski tätä elonkorjuuta, kunnes hänen oma otollinen aikansa tuli niiden ilmaisemiseksi.
Hätä Evankelikauden lopussa.
Matteuksen ja Markuksen todistukset tästä kuuluvat melkein samalla tavalla. Matteus sanoo:
"Kun siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa — joka tämän lukee, se tarkatkoon — silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille; katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja pellolla oleva älköön palatko takaisin noutamaan viittaansa. Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina päivinä, mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina; sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika lyhennetään." — Matt. 24: 15—22; Mark. 13: 14—20.
Neljä kohtaa tässä ennustuksessa osottaa, että vaikka se voidaan sovittaa esikuvalliseen hätään Juutalaiskauden lopussa, kuuluu kumminkin sen todellinen ja tärkein sovitus siihen suureen hädän aikaan, jolla Evankelikausi päättyy. 1) Viittaus "hävityksen kauhistukseen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta". 2) Esitys siitä, että hätä olisi suurin, joka koskaan on kohdannut tai kohtaisi maailmaa. 3) Se, että jollei tätä verilöylyä lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi 4) Seuraava yhteys kuvailee epäilemättä Evankelikauden lopputapahtumia, joita ei voitaisi sovittaa Juutalaiskauden loppuun eli elonkorjuuseen, ja jotka eivät tapahtuneet silloin. Kaksi kohtaa näistä ansaitsevat erittäin tulla tutkituiksi.
Profetta Daniel (9: 27) sanoo, että kun Messias tapettaisiin seitsemännenkymmenennen suosion viikon keskellä, aiheuttaisi hän vastakuvallisen sovitusuhrin hankkimisen kautta sen, että lain uhri lakkaisi, ja että hän silloin, koska kauhistus jatkui, vuodattaisi onnettomuuksia hyljätylle hansalle, niinkuin Jumala oli määrännyt. Kaikki tämä täyttyi, silloin kun lihallisen Israelin valtiomuoto hävitettiin. Siitä päivästä, kun Herra sanoi: "Teidän huoneenne jää teille autioksi" — "minä sanon teille: tästälähin ette näe minua, ennenkuin sanotte: siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä", on heidän uskontonsa ollut kauhistus Herralle, tyhjä muoto, merkki siitä, että he hylkäsivät ainoan uhrin syntein edestä, jonka Jumala on varannut. Ja kun he nyt olivat siinä kirouksessa, jonka he itse olivat vetäneet itselleen (Matt. 27: 25), oli heidän kulkunsa hävitystä kohti nopea, niinkuin Jumala oli määrännyt ja ennustanut.
Mutta Danielin ennustuksella on paljon sanomista hävityksen kauhistuksesta nimeksi henkisessä Israelissa. Hävityksen kauhistus pystytettiin paavikunnan kanssa sen edustajana ja on se senjälkeen harjottanut suurta ja turmiollista vaikutusta ja aiheuttanut henkisen hävityksen hengellisessä huoneessa eli Jumalan temppelissä, Kristuksen seurakunnassa. Tämä turmiollinen eksytysjärjestelmä jatkuisi, kunnes pyhäkköluokka olisi puhdistettu, ja sen jälkeenkin olisi sillä suuri menestys ja se saisi monet nimeksi henkisessä Israelissa hylkäämään sovitusuhrin, joka annettiin kerran kaikkien puolesta; ja seuraus sen levenevästä vaikutuksesta olisi hyljätyn kristikunnan hävittäminen. — Katso Dan. 11: 31; 12: 11 ja Raamatuntutkisteluja III osa 4 luku.
Suuri hävityksen kauhistus, jonka perustus on oppi messu-uhrista (joka synnin poistamiseksi asettaa ihmisteot suuren Golgatan uhrin sijaan), lisääntyy nyt monien itsensäsovittamisoppien kautta, ja näitä leviäviä kauhistuksia tukee sellainen voimakas vaikutus ja petollinen viisasteleminen, että ne viettelevät monta — "jos mahdollista, valitutkin" — ja ovat nimikristikunnan häviön edelläkävijöitä. Katsoessamme taaksepäin näemme tässä samallaisuuden juutalaisen elonkorjuun ja Evankelikauden elonkorjuun välillä. Se, että lihallinen Israel hylkäsi todellisen syntiuhrin ja piti kiinni esikuvallisista uhreista, jotka eivät enää olleet otollisia Jumalalle, vaan kauhistuksia, oli tärkeä piirre heidän kansallisen ja kirkollisen lankeemuksensa yhteydessä. Sama on asianlaita nyt. Se, että hyljätään oppi lunnaista ja hyväksytään sensijaan joko messu-uhri tai hyvät työt, on kauhistus Jumalan silmissä ja on tärkeä piirre kristikunnan porvarillisen ja kirkollisen lankeemuksen yhteydessä.
Niinkuin jo olemme osottaneet, oli paavilainen kauhistus, jonka kulmakivi on herjaava oppi messu-uhrista, se hävityksen kauhistus, joka saastutti Jumalan pyhän huoneen eli todellisen temppelin, seurakunnan. Kauhistus, saastuttaminen ja hävittäminen ovat nyt vanhoja; mutta niin suuri oli eksytyksen pimeys menneinä vuosisatoina, että ainoastaan harvat, jos edes kukaan, voi nähdä sitä. On selvää, etteivät edes uskonpuhdistajatkaan voineet nähdä, että messu-uhri oli kauhistus; sillä vaikka englantilainen kirkko uskonkappaleissaan kieltää pappien kyvyn luoda leivästä ja viinistä Kristus uhratakseen hänet uudelleen, ei meillä kumminkaan ole mitään viittausta siitä, että he näkivät tämän menettelytavan inhottavuuden. Ja vaikka Luther syytti kovasti paavikuntaa monesta synnistä ja eksytyksestä, ei hän kumminkaan nähnyt, että messu-uhri oli suuri hävityksen kauhistus. Päinvastoin antoi Luther, kun hän oleskelunsa jälkeen Wartburgin linnassa tuli kirkkoonsa ja huomasi, että messu-uhri niinhyvin kuin kuvat ja vahakynttilätkin olivat poistetut, uudestaan pystyttää messu-uhrin.