Ei vielä tosin. Me olemme ainoastaan siirtyneet askeleen eteenpäin, Schopenhauerista Hartmanniin. Schopenhauerin mukaan on tajuamaton sokea tahto, Hartmannin mukaan sillä on tahto ja käsitys. Schopenhauer on ainoastaan voittanut materialismin, mutta ihmisen olemisarvoituksen selittämiseksi ei hänen sokea tahtonsa riitä. Sokea tahto ei voi sytyttää tiedon valoa. Se ei voi rakentaa aivoja järjellisen ajattelemisen elimeksi. Sentähden on Hartmann oikeassa tunnustaessaan tajuamattomalle käsityksen ;_vaan häneltäkin häviää sielu, kun hän tekee tajuamattoman yhdeksi ja samaksi maailmanaineksen kanssa. Sillä on ehdottomasti Schopenhauerin sokea pantelismi[5] voitettu, vaan ei panteismi.
Sieluopin, jolla on oikeus kantaa tätä nimeä, täytyy ei ainoastaan osoittaa ihmisessä löytyvän metafyysillisen olennon ytimen — kuten Schopenhauer ja Hartmann ovat tehneet — vaan myöskin metafyysillisen individualiteetin. Kun tämäkin vaatimus on täytetty — ja sekin on tapahtuva — silloin vasta meillä olisi oikea sielu. Tämä asuisi tajuamattomassa, mutta ei olisi itse tajuamaton vaan omistaisi se tahdon ja tiedon ja individualiteetin (yksilöisyyden).
Mutta suojellakseni tätä subjektia sekoittumasta maallisen tajunnan personaan, s.o. huomauttaakseni eroa vanhasta sieluopista, joka ne sekoittaa toisiinsa, olen minä teoksissani käyttänyt sielusta nimitystä "transcendentaalinen subjekti — jota nimitystä Kantkin poikkeustapauksissa käyttää.[6] Tällä hän tarkoittaa samaa, jota hän monessa kohti sanoo "älylliseksi subjektiksi tahi myöskin "absoluuttiseksi subjektiksi.[7]
Tämä transcendentaalinen (yliaistillinen) subjekti, sielu, ei seiso välittämättömästi ihmisen maallisen ilmestysmuodon rinnalla; sillä jos sielu omistaa järjestävän kyvyn niin on ihminen sen ilmestysmuoto. Järjestämiskyky ja käsitys eivät synnytä dualismia transcendentaalisessa subjektissa, vaan merkitsevät ainoastaan kahta erikäsitteistä toimintahaaraa siinä, vaan jotka subjektin yhteyden vuoksi aina täytyy voida näyttää yhteenliittyneinä, siten että järjestävä kyky osoittautuu ajattelemisessa ja ajatteleva järjestävässä. Mutta koska transcendentaalinen subjekti myöskin muodostaa yhteyden maallisen ilmestysmuotonsa kanssa, täytyy voida näyttää järjestävä ja ajatteleva prinsiippi myöskin maallisessa sieluntoiminnassa, s.o. tässä täytyy ilmestyä transcendentaalista järjestämiskykyä.
Mitä nyt ensinnäkin tulee sen todistamiseen, että ajatteleminen on yhdistetty järjestävään kykyyn, niin on todiste siihen etsittävä kaunotieteen ja tekniikan aloilta. Mutta opille, joka asettaa sielun tajuamattomaan, tämä tehtävä kohdistuu sen näyttämiseen, että meidän taiteellisissa ja teknillisissä tuotteissamme huomaamattamme järjestävä prinsiippi ilmenee. Kun me esim. näemme, että meidän ruumiimme muodollinen jakoprinsiippi myöskin on nähtävänä kreikkalaisissa temppelissä ja gootilaisissa kirkoissa — vaikkeivät näiden rakentajat ole sitä ehdontahdoin käyttäneet — niin on sillä järjestävän ja ajattelevan kyvyn yhtenäisyys osoitettu.[8] Tämä näkyy vielä huomattavammin teknillisissä keksinnöissämme, joissa kumminkaan ei luulisi mitään tajuamatoma tapahtuvan. Ne näyttävät tykkänään muodostuvan tajunnan valossa, koska tavallisesti, täydellisesti tietäen mitä tahtoo, koetetaan selittää määrättyä koneellista ongelmaa matematiikan avulla. Mutta kuitenkin voi yksinkertaisimmissakin koneissa samoin kuin monimutkaisimmissa keksinnöissä huomata henkisen pohjavirran ja että tämä on lähtöään järjestävästä kyvystä näkyy siitä, että teknilliset koneet ovat ainoastaan tajuamattomia kopioita meidän ruumiinosistamme, n.s. elinprojektsioneja, vaikkei keksijöillä ole ollut tarkoitusta näitä jäljitellä.[9] Niin on esim. camera obscuraa laadittaessa silmää huomaamatta jäljitetty, sillä vasta cameran keksittyä opittiin ymmärtämään silmämme rakenne. On siis enemmän kuin pelkkää vertausta kun sanotaan, että valokuvaajan objektiivilasi vastaa kristallilinsiä, diafragma sateenkaarikalvoa, objektiivikansi silmäluonta, diafragman kimmoavaisuus kokoon vetäytyvää silmäterää, valokuvauslevyn herkkyys kemiallisesti vaikuttaville auringonsäteille[10] silmäkalvon valonarkaa näköpurpuraa. Samalla tapaa voi kuuloelimen ymmärtää klaveerin avulla ja hermorakenteen sähkökoneen avulla. Yksinpä on uusimmallakin keksinnöllä, fonografilla elimellinen mallinsa ihmisaivoissa, joiden toiminta houraillessa usein kiitää tiehensä koneellisesti, jotenka sairaan joskus kuulemat pitkät puheet matkitaan sanasta sanaan.
Ohimennen sanoen on elinprojektsioni omiaan vapauttamaan kysymystä, millaisia olentoja toisilla taivaankappaleilla asuu, mielikuvitusten asteelta ja antamaan sille tieteellisen käänteen, johon jokaisen monistin edeltäkäsin täytyy liittyä niin mahdottomalta kuin se ensi näkemällä tuntuukin. Jos järjestävän kyvyn ja ajattelemisen yhteys pitää paikkansa kaikkiin eläviin olentoihin nähden kaikilla asuttavilla tähdillä, niin seuraisi siitä että koko luonnossa elimellinen maailma ja koneellinen maailma täydentäisivät toisensa. Monella meidän koneellisista rakenteistamme on kenties elimellinen esikuvansa toisilla taivaankappaleilla ja monet elimistöt meidän maapallollamme, joita me emme vielä ole koneellisesti jäljitelleet, ovat kenties toisilla taivaankappaleilla renkaita teknillisessä sarjassa. Jos kaikki taivaankappaleet ovat eri kehitysasteilla niin on kaiketi jokaisella niistä eroviiva elimellisen ja koneellisen maailman välillä eri kohdalla, siirtyen eteenpäin kehityksen jatkuessa. Jos elimellinen ja koneellinen maailma molemmin puolisesti täydentävät toisensa, minkä elimellisen elämän täyteläisyyden ja meille tuntemattomien elämänmuotojen runsauden silloin saattaakaan ajatella! Ja mikä kokemusten täyteläisyys, jonka tuskin osaamme aavistaa, johtuukaan näiden tuntemattomien elämänmuotojen kannalta! Ikäänkuin me kuvittelisimme kaikki nykyiset ja vastaiset koneemme tajunnalla varustetuiksi. Kuinka verrattoman paljo enemmän kuin me esim. sellainen olento tietäisi, joka omaisi spektroskopin elimellisessä muodossa ja olisi yhtä herkkä kappalten kemiallisille ominaisuuksille, kuin esim. meidän somnambulimme osaksi ovat. Mutta miten erilaiselta meidän maailmaamme maailma näyttäisikään sellaisista olennoista, jotka omistaisivat elimellisessä muodossa sen minkä me omistamme keinotekoisesti! Tämä näkökanta tuottaa meille käytännöllistäkin hyötyä. Elinprojektsioni antaa meille sen opetuksen, ettei meidän pidä antaa keksintöjen alalla sattuman vallita, vaan etsiessämme teknillisten ongelmien selitystä ensimäiseksi hakisimme elimillisiä malleja ja tarvittaessa jäljittelisimme niitä. Sillä luonnossa ovat aina sellaiset ongelmat ratkaistu yksinkertaisimmalla tavalla, koska luonnon kehitys käy aina juuri siihen suuntaan, missä se kohtaa vähintä vastustusta. Me takaisimme jo lentää, jos sen sijaan että olemme tuhlanneet aikaa ohjattavan ilmapallon keksimiseen olisimme jäljitelleet elimellistä siipeä.
Palataksemme aineesemme ilmenee taiteilijankin toiminnassa, mikäli se on nerokasta ja siis johtuu tajuamattomasta, järjestävän prinsiipin vaikutusta. Niin on esim. runouden antropomorfisen ja antropopatisen luonnonkuvauksen laita. Ainoastaan siten runoilija aikaansaa todenmukaisia luonnonkuvauksia, että hän antaa elottomalle eloa ja sielun. Shakespearen tahi Walter Scottin tyypilliset henkilöt eivät suinkaan ole ainoastaan tahallisia jäljittelyjä. Ne ovat varsinaisimmassa tarkoituksessa luomia, joihin järjestävä sielu ottaa osaa. Jokaisessa nerollisessa ajatussarjassa ilmenee elimellinen järjestysmuoto, siinä on pääajatuksia ja jäseniä, eikä ole pelkkää vertausta kun me puhumme jonkun esityksen tahi kertomuksen luurangosta.
Mutta nyt on meillä vielä todistettavana toinen päätelmämme, se nimittäin, että maallinen järjesteleminen on yhdistetty transcendentaaliseen ajattelemiseen eli toisin sanoin, että meidän ruumiimme muodostuminen on teleolooginen, s.o. että se on yhdistetty transcendentaaliseen ajatukseen. Biologia, joka antaisi tähän todistuksen, ei siihen pysty. Parempi ‘on sentähden tässäkin vedota salaisiin tieteisiin, joiden avulla tämän voi todistaa paljoa tyystemmin. Tätä tarkoitusta varten meidän täytyy lausua muutamia sanoja hypnotismista ja somnambulismista.
Hypnotismi opettaa meille, että suggestionin avulla voidaan toimittaa elimellisiä muutoksia, että sairalloisia tiloja voidaan parantaa ja sellaisia elimillisiä muutoksia, jotka lääkärin mielestä ovat tarpeellisia, panna alulle suggestionin kautta. Ne fysioloogiset toiminnat, jotka tapahtuvat meille tajuamattomalla tavalla eivätkä ole meidän tahtomme tarkastuksen alaisia kuten esim. verenkierto, ulostaminen y.m., saattaa järjestää suggestionin kautta. Mutta nyt on päivän selvää, ettei lääkäri voi ikäänkuin taikatempulla vaikuttaa vieraaseen elimistöön. Suggestioni voi ainoastaan silloin tehota, kun sen potilas hyväksyy, ja tämä hänen taipuvaisuutensa saavutetaan juuri siten, että hänet uuvutetaan hypnotiseen uneen, siis sielullisen riippuvaisuuden tilaan. Tästä rikoksellisten suggestionien mahdollisuus.
Toisesta henkilöstä tuleva suggestioni tehoitsee siis vain siksi, että se vastustuksetta muuttuu itsesuggestioniksi, ja tämä se vasta on varsinainen liikevoima. Potilas vallitsee siten ajatuksellaan elimellistä elämätään ja sillä on hengen herruus ruumiin ylitse todistettu. Materialismi, joka päinvastoin tekee hengen ruumiin toiminnaksi, on tämän kautta päälleen pyöräytetty, samoinkuin yleensä melkein aina löytää totuuden, kun pyöräyttää nurin materialismin opetukset.