Kant sanoo: "minä myönnän, että olen hyvin taipuvainen otaksumaan aineettomien olentojen olemassa olon maailmassa ja lukemaan oman sieluni näiden olentojen luokkaan". Mutta ottaen huomioon aineellisen luonnon, jonka ihminen samalla kertaa omistaa, hän jatkaa: "Ihmissielu kuuluisi siis jo nykyisessä elämässä ikäänkuin kahteen maailmaan yhtaikaa, joista hän, mikäli on yhdistetty ruumiin kanssa personalliseen yhteyteen, selvästi havaitsee ainoastaan aineellisen… Se on siis sama olemus, joka kansalaisena kuuluu sekä näkyvään että näkymättömään maailmaan, vaan ei sama persona; sillä toisen käsitteet eivät ole samallaisia kuin toisen maailman käsitteet. Mitä minä henkenä ajattelen, en minä sentähden ihmisenä tiedä ja päinvastoin"[1]
On tosin henkilöitä, jotka sanovat Kantin teosta "Träume eines Geistersehers" (Henkien näkijän unia) ivailuksi Svedenborgista ja henkiuskosta. Mutta tämän mielipiteen kumoaa tykkänään se seikka, että Kant kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin piti esitelmiä, joissa hän lausui aivan samoja mielipiteitä ja vetosi Svedenborgiin, nimittäen hänen käsityksiään "yleviksi".[2] Ohimennen sanoen kumoaa tämä sen mielipiteen, että Kant on ainoastaan ennen "Arvostelunsa" julkaisemista harrastanut henkimaailman ilmiöitä. Tärkeimmän osan näistä esitelmistä, missä Kant kriitillisellä aikakaudella osoittautuu mystikoksi, olen minä — koska ne eivät löydy missään hänen koottujen teostensa painoksessa — julaissut uudelleen,[3] ja tahdon minä esittää niistä pari lausuntoa.
"Elämä on sielun commercium, yhdistys, ruumiin kanssa; elämän alku on tämän commerciumin, yhdistyksen, alku, elämän loppu on commerciumin loppu. Commerciumin jatko on elämä. Elämän alku on syntymä; mutta tämä ei ole sielun elämän alku, vaan ihmisen. Elämän loppu on kuolema; mutta tämä ei ole sielun elämän loppu, vaan ihmisen. Syntyminen, elämä ja kuolema ovat siis vain sielun tiloja…" — "Siis jää substansi (sielun aines), vaikka ruumiskin häviää ja siis on substansin täytynyt olla jo ennen kuin ruumis syntyi…" — "Elämä on ihmisessä kahtalainen — eläimellinen ja henkinen elämä. Eläimellinen elämä on ihmisen elämä ihmisenä ja tähän on ruumis tarpeellinen, jotta ihminen eläisi. Toinen elämä on henkinen elämä, jossa sielun ruumiista riippumatta täytyy edelleen jatkaa samoja elämän toimintoja".[4]
Kuten huomaa sisältää Kantin sieluoppi kaikki välttämättömät ainekset. Hän opettaa, että sielu asustaa tajuamattomassa ja että molemmat personat meidän olemuksessamme ovat yhtäaikaiset. Hän opettaa edelleen ennenolemista ja kuolemattomuutta. Mutta huolimatta siitä on myöhempi sielutiede jälleen tutkinut ainoastaan toista personaa meidän olennossamme, joka alkaa syntymällä ja päättyy kuolemaan, ja tätä tietä täytyy tosin sieluopin johtaa materialismiin.
Mutta Kant oli samoin selvillä siitä, että sieluoppi täytyy rakentaa salaisille tieteille. Sentähden juuri hän saattoi itsensä yhteyteen erään henkien näkijän, Svedenborgin, kanssa, joka tuttavuus tosin ei häntä täydellisesti tyydyttänyt. Mutta verrattomasti runsaammalla tosiasiain aineistolla me voimme kehittää sieluoppia Kantin hengessä. Sillä huolimatta siitä, että muinaisaika ja keskiaika ovat jättäneet meille runsaita aarteita — vaikkei meidän tieteemme pidä niistä lukua — on meillä jo sata vuotta sitten somnambulismi, viisikymmentä vuotta sitten hypnotismi ja neljäkymmentä vuotta sitten spiritismi.
Mutta voidaksemme näitä oikein hyväksemme käyttää, täytyy meillä ensin olla selvillä se, mitä tieteellä oli huomauttamista vanhaa sieluoppia vastaan ja mitkä virheet siis täytyy karttaa uudessa.
Vanha sieluoppi on dualistinen. Sen mukaan ihmisellä on kuoleva ruumis ja kuolematon sielu, vaan se ei voi selittää niiden keskenäistä yhteyttä. Mutta tiede vaatii oikein kyllä monistisen selityksen ihmisestä. Vanha sieluoppi etsi sielua tajunnasta. Mutta tässä me löydämme ainoastaan sellaisia henkisiä toimintoja, jotka ovat sidotut ruumiillisiin elimiin, aistimiin ja aivoihin, ja silloin materialismi teki aivot ajatuksen syyksi ja asetti tämän todistamattoman päätelmän: aine ajattelee. Sielu oli silloin ylipäätään tarpeeton. Tämä tosin on monismia, vaan sellaista, jota ei voida todistaa.
Mutta monismin, ja todistettavan sellaisen, saisimme myös, jos meidän onnistuisi johtaa ruumis ja ruumiista riippuva henki yhteisestä kolmannesta, sielusta — eikä yhtä toisesta. Tämän tekee uusi sieluoppi. Se on monistinen ja sillä on se etu, että se osoittaa sielulle sen oikean paikan, tajuamattomassa. Aivot eivät ajattele, vaan sielu ajattelee aivojen kautta. Samankaltaista me kohtaamme aistinten toiminnassa. Aivoissa vasta käsitteet syntyvät. Silmä ei näe; se kokoaa ainoastaan vaikutelmat ja siirtää ne aivoille, jossa ne muuttuvat käsitteiksi. Näkeminen on älyllinen toiminta; aivot näkevät silmän kautta. Samoin sielu ajattelee aivojen kautta.
Tällä monismilla on huomattavat edut materialistisen monismin edellä. Materialismi johdattaa järjen järjettömyydestä, ajattelemisen sokeasta, elämän kuolleesta aineesta. Mutta aivan mieletöntä on ihmisen korkeimpien toimintojen, järjen ja moraalin, mukaan tehdä päätöksiä sen alhaisimmasta prinsiipistä, aineesta. Hyvin käyvästä kellosta emme voi päättää sen tekijää huonoksi kellosepäksi. Jos aivojen toiminta on järjellinen, täytyy nähtävästi elimen johtua järjellisestä alkusyystä. Tämän uusi sieluoppi tunnustaa. Materialistisen päätelmän, että aivot tuottavat ajatuksia, se osaksi hyväksyy; mutta se lisää: aivot ovat sielun tuote.
Tyydyttääkseen kaikki vaatimukset täytyy uuden sieluopin myöskin selittää sielun yhdistyksen ruumiin kanssa. Tätä tarkoitusta varten meidän tarvitsee vain ulottaa koko ruumiiseen se suhde, joka vallitsee aivojen ja sielun välillä, s.o. meidän täytyy tunnustaa sielulle järjestävä kyky, jonka avulla se kykenee laatimaan ruumiin. Ei ainoastaan aivot, vaan koko ruumis on sielun elin. Jos tämä vaatimus on tyydytetty — ryhdymme heti tätä asiaa tarkastamaan — niin ei tajuamaton tosin vielä sillä olisi muutettu sieluksi, vaan ainoastaan sokeasti järjestäväksi voimaksi. Mutta jos me tunnustamme tälle tahdolle myöskin käsitys- ja tietokyvyn, ymmärrettävästi osoittaen meillä olevan oikeutta sitä tehdä — ja sekin on tapahtuva — niin onko tajuamaton muutettu sieluksi?