Juha Revell, eräs pieni, valkotukkainen ja pahanelkinen poikanulikka, oli ensin renkipoikana talossa ja yleni siitä alkaen vähitellen korkeampaan arvoon.
Tässä vähäpätöisessä poikanulikassa oli rouva löytävä mestarinsa.
Kullervo Kalervonpoika kosti emäntäänsä, joka häntä oli syvästi loukannut, aivan suurenlaisella keinolla rajumielisen luonteensa mukaan, siten että hän muutti lehmät karhuiksi, jotka repivät emännän palaisiksi. Mutta pahanelkinen Revell päätti moralisesti tappaa vihatun emäntänsä jokapäiväisillä vaikka pienillä neulaniskuilla.
Ajomiehenä ollessaan oli R. saanut emännältänsä käskyn juhlallisissa tiloissa tunnustella ranskalaisen nimen Jean. Kun nyt rouva astui portaille huutaen: Jean, Jean. ei Revell ollut sitä kuulevinansa. Rouvan siis oli täytymys ryhtyä alkuperäiseen lauseesen: "Jussi perkele, etkös kuule"! ja R. saapui heti kohta paikalle.
Kun R. rouvalle esitteli että jotkut ajokalut olivat menneet rikki ja kehoitettiin niitä parantelemaan, vastasi hän aina, jos olikin vaan vaarnasta kysymys: "onhan se nikkarintyötä, siihen en minä kykene".
Kun silakat ruokapöydällä usein loppuivat ennen aikaa, pani R. tikuista jalat muutaman silakan alle, ja vastasi, kun emäntä kysyi mitä sillä tarkoitettiin, että silakat olivat valitut asioitsijat pyytämään ruoan lisäystä vastaiseksi.
Samaten kun eräs verimakkara, joka monta päivää oli ollut ruokapöydälle asetettuna, vaan jäänyt palkollisilta koskematta ja niinmuodoin joutunut homeesen, alinomaisista tuuppimisista oli mennyt kedestä rikki, pyysi R. emännältä kappaleen vasikannahkaa.
— "Miksi tarpeeksi?" kysyi emäntä.
— "Makkaran kesi on särkynyt kulumisesta ja tarvitsee parannusta", vastasi Revell.
Emäntä, joka muuten kovasti kohteli renkejä ja tappeli heidän kanssa niinkuin " Mor på tuppen " Bellmannin tunnetussa laulussa, ei enään tietänyt "miten olla, kuin eleä". Talossa oli joka päivä keskinäinen sota.