Nyt alkaa viimeinen jakso K:sen elämässä, hänen olonsa maanviljelijänä.
Kohta jälkeen K:sen luopumista virkamiehistöstä kuoli hänen isänsä, jättäen pojalle suuret tavarat.
Sihteeri oli nyt varakas mies peräti oman onnensa nojassa. Hän päätti nyt käytännöllisesti panna täytääntöön mikä ei ollut teoretillisesti menestynyt. Hän ryhtyi muka naimiskaareen, kun perintökaari oli niin sukkelasti suoritettu.
Sihteeri alkoi sentähden kurkistella tienoon tyttölöitä. Niitten joukossa loisti ihanuutensa puolesta eräs köyhä aatelisneiti Eeva Skunk tai Skalm (sitä en oikein muista), esiäiti Eevan pahinta sukuperää. Tähän pystyi sihteeri.
Vaikk'ei Skalmi ensinkään lemminnyt tätä nahjusmaista miestä, kelpasi hänelle kuitenki sihteerin suuret tavarat. Häät siis toimitettiin niin komeat, ett'ei semmoisia L:lla ennen oltu nähty.
Nuori parikunta muutti heti häitten pidettyä Heinilän rustholliin länsisuomen rannoilla, jonka K. oli ostanut. Tämä kartano oli monena miespolvena ollut vallasväen hallussa.
Nuori rouva anasti kohta alusta, kuten hyvin voi arvata, kaiken vallan talon hallinnossa, sihteeri kun semmoisiin ei koskaan ennen ollut tottunut.
Mutta tässä asiassa ei rouva pitänyt mitään määrää. Sihteeri ei saanut sanan vuoroa sisä- eikä ulkotoimissa, oli siis peräti ylimääräinen henkilö, asetettu niin sanoakseni "puolelle päivämuonalle". Samaten myös palkolliset saivat huonon ja niukan ravinnon.
Vaikk'ei miespuoli palkollisten joukossa juuri erittäin kunnioittanut halveksittua isäntää, olivat he kuitenki kaikki yksimieliset tuumissaan mitenkä parahiten sopisi kostaa vihattua emäntää.
Tässä nyt astuu näyttämölle kolmas henkilö tässä kertomuksessa.