Karenius'en ahtaisin aivoihin ei sittekään pystynyt naimiskaaren 1:nen luku: "kuinka naiminen on rakennettava", eikä myös rakennuskaaren 12:ta luku: "kuinka siat ovat terhometsään päästettävät", saatikka sitte muut tärkeimmät pykälät lakikirjassa.
Niin saapui tuo pelottava tutkintoaika. Lainopillisessa tiedekunnassa oli silloin ainoastaan kaksi professoria, ja toinen niistä mainio Mathias Calonius, jonka tutkinnot eivät suinkaan olleet leikiksi.
Karenius ei osannut vastata kunnollisesti ainoaankaan kysymykseen. Professori suutuksissaan tästä kysyi lopuksi ivallisesti: "saattako herra K. sanoa mikä ompi lakikirjan viimeinen sana?" Professori ei saanut tähänkään vastausta.
"Onhan asia niin", lausui professori, "että lakikirjan viimeinen sana tietysti on: ' korvapuusti ' (örfil, se kindpust) ja semmoisen herra kunniallisesti ansaitsisi."
Karenius sai tietysti tässä tutkinnossa pahanpäiväiset reput. Joukko ylioppilaita oli tutkintoaikana kokoontunut Calonius'en asunnon eteen odottaen päätöstä, jonka sisällön kaikki jo edeltäkäsin hyvin arvasivat.
Nyt samosi koko joukko, Karenius muassa reppu selässä, erääsen hyvin tunnettuun ravintolaan " Viimeinen äyri ", vastapäätä Turun linnaa, punssilla huuhtomaan pois Calonius'en korvapnustit ja muut vastukset. Mutta eihän se työ ollut niin helppo kuin K:sta luuletettiin.
Kun Karenius huomenaamusella vihdoin heräsi sitkeästä unestaan pääkohmelossa ja läksi raittiisen ilmaan itseään virkistämään, oli hän näkevinänsä tuon kirotun korvapuusti -sanan kirjoitettuna suurilla kirjaimilla tuomiokirkon ja akatemian seinillä; hän luki sen vastaantulijain silmissä, sekä kuuli sen tuomiokirkon kellojen ja naakkojen äänissä.
Tämä oli hänestä kamalaa, kaihoista, jommoista hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. Tähän asti uuvuksissa ollut oman arvon tunto vaikutti vihdoin tämän hengellinen herätyksen. Minkä isän varoitukset ja äidin kyynelet tähän asti eivät olleet voineet toimeen saada, sen teki yhtäkkiä Calonius'en korvapuusti.
Kareniusparka yritti nyt kaiken tarmonsa takaa sekä muitten johtajain avulla päähänsä survaista lainpykälät, joka yritys vihdoin onnistui siten, että K. pääsi läpi lainopin tutkinnon ja auskultantiksi Turun hovioikeuteen.
Karenius'en toimi hovioikeudessa ei ollut pitkä eikä loistava. Hän oli, näet, peräti kykenemätöin kaikkiin virkatoimiin ja sentähden hänen oli nolens volens täytymys jättää virkamiesyritykset ja antautua yksityiselämään, jossa hän kaiken ikänsä sai kantaa sihteerin kunnia-nimeä sekä poistamattoman jäljen Calonius'en korvapuustista.