Tämmöisessä hädässä jonkun helläsydämisen madamin tuli semmoisia poikia sääliksi, jotka elivät "puolella muonamäärällä", ja hankki heille tarpeellisen ruoan, taikka oli heidän meneminen "kinesaamaan" onnellisimpain kumppanien luo, kunnes paremmat ajat sattuivat.
Tämmöinen oli koulupoikain enemmistön ulkonainen tila noin viisikymmentä vuotta sitten. Tämmöisestä ahtaasta alasta yleni kuitenki moni, joka kunnollaan ja avuillaan on kunnioittanut isänmaatansa sekä noussut korkeisin virkoihin.
Nyt on aika ottaa puheeksi se koulukumppani, jota tässä erittäin tarkoitamme.
Meidän on tietysti, niinkuin valokuvien tekijöidenki, ollut täytymys ensin asettaa kaikki ympäröivät kappaleet säännölliseen järjestykseen, jotta kuvaelemisen esine joutuisi sopivimpaan asemaansa.
Tavallisesti kuva on tehtävä ennenkuin kehä. Mutta sopii päinvastoinkin väittää että kehä ensiksi on valmistettava, jos muka kehällä tarkoitetaan niitä ulkonaisia kohtia, joiden keskuuteen kuva on esiin astuva.
Kuvauksen keskuudeksi asetamme siis Janne G:stin, mutta vaan syrjäkuviksi B:thin tiarallaan, B:stin kibbuz'illa ja A:n pääskysenpyrstöllä.
Janne G:stin isä oli pitäjänapulainen E:n kirkkokunnassa viisi penikulmaa koulukaupungista. Kun minä häneen tutustuin, oli hän leskimies. Janne oli hänen ainoa lapsensa elossa.
Ukko oli hyvänluontoinen nöyrä mies, vaikka vähän komillinen maalaisen muotonsa ja sekavaisen kielimurteensa puolesta. Se murre oli puoleksi suomea, puoleksi ruotsia; mutta ruotsinpuoli oli kuitenki voitolla.
Eihän tarvinnut olla Gallin tai Lavater'in vertainen voidakseen ensi silmäniskulla huomata, että Janne kaikissa oloissaan oli isänsä poika, vaikka kehittyneemmässä muodossa.
Pojalla oli juuri samanlainen eteenpäin nojaava, köyryselkäinen ruumiinrakennus ja samanlainen hyväntahtoisuutta osoittava hymyily huulilla; vaan silmistä loisti lämmin into ja terävä äly.