Kun Janne lähetettiin kouluun, ei hän suinkaan kuulunut niitten kovaosaisten joukkoon, joiden ruokavarat lukukauden kuluessa loppuivat kesken. Eikä hänen tarvinnut muitakaan aineellisia puutteita kärsiä, kuin noita pahanpäiväisiä saappaita, joista hänen oli vastusta koko kouluaika.
Mutta sattuipa Jannelle tulemaan vaikeampia vastuksia, jotka häneen niin kipeästi koskivat, että seuraukset aikanansa tulivat esiin kylläki surullisella tavalla.
Koulun alaluokissa Jannen onnistui kohtuullisen hyvin suorittaa lukukurssit, Mutta konrehtorin luokasta alkaen rupesi paha onni häntä vainoomaan.
Konrehtorina oli silloin kova ja armotoin opettaja. Hän vaati uutta testamenttia alkukielestä latinaksi käännettäessä, että käännös tapahtuisi tarkasti Schottin käännöksen mukaan, joka oli hyvin vaikea työ, sekä ett'ei ensinkään saisi; horjahtaa kreikalaisten verbien themoja luetellessa.
Yhtä vaativa hän myös oli latinan kieltä opettaessa.
Nämät vaikeat asiat eivät ensinkään tahtoneet pystyä Jannen päähän. Konrehtori, jolta puuttui kyllä terävää aistia voidakseen perinpohjin tutkia oppilasten munaskuita, luuli tämän tylsyyden tulevan laiskuudesta ja alkoi sentähden piestä poikaparkaa päähän nyrkillään niin armottomasti, että kumppanit pelkäsivät Jannen tämmöisen kohtelemisen kautta pian joutuvan mielipuoleksi.
Tämä ei kuitenkaan kaikeksi onneksi tapahtunut, kun konrehtori vihdoin viimeinki huomasi peräti hairahtuneensa käsityksessään.
Hän oli kuitenki sen huomattuaan niin jalomielinen että hän tunnusti erhetyksensä ja pyysi anteeksi, jota eivät suinkaan muut senaikaiset opettajat olisi tehneet.
Tämä anteeksianto sattui kuitenki tulemaan peräti myöhään, kuten alempana saamme nähdä.
Jannella oli tästä hetkestä lukein sydämessä alinomainen ilo ja auringonpaiste, jotka suloiset Jumalan lahjat tähän asti olivat siellä olleet harvinaiset vieraat. Janne pääsi koulusta v. 1836 paikoilla, otettiin sisään samana vuonna Turun lukioon, jossa hänen kävi kohtuullisesti hyvin ja pääsi ylioppilaaksi kolmen vuoden päästä.