Janne oli nyt civis academicus ja rupesi parnasson kukkuloille pyrkimään. Tietysti kreikan ja latinan kielet eivät olleet hänen tutkimistensa esineinä, vaikka ne koulussa olivat olleet niin sanoakseni pääaineet.
Janne rupesi merkillisesti kyllä pääasiallisesti opiskelemaan Hegelin filosofiaa, jossa hänen onnistui päästä kauemmaksi kuin tavalliset kandidatit, siitä nähden että hän professori J.J. Tengströmin johdon alla kirjapainosta ulosantoi ja julkisesti puolusti oman tekemänsä filosofillisen esitelmän, jota pidettiin kunnollisena.
Koulun konrehtori, jonka oli onnistunut kovilla kourillaan peräti muruiksi särkeä kielien organit Jannen aivoissa, ei siis ollut voinut häiritä filosofillista organia, vaan kenties juuri iskuillaan kiskonut sen irti.
Pääsyy tähän erinomaiseen kehitykseen oli haettava ulkoa tulleissa seikoissa. Pääkaupungissa tutustui Gr. sattumalta kunnioitettavan perheen kanssa, jossa häntä hellästi suositeltiin.
Perheen ainoa ihana tytär oli henkilö, joka paremmin kuin koulun konrehtori osasi huomata kalliit hengelliset aarteet G:stin sielussa. Gr. rakastui häneen syvästi, ja luullaan tytönkin häntä lemminneen.
J.G. kehittyi tietysti kaikin puolin tässä onnen auringonpaisteessa. Peräten uusi ennen tuntematoin mailma, täynnä ihania kukkia, avautui hänelle. Ihmekö siis, että filosofianki portit ja urat hänelle aukenivat, urkenivat. Mutta tämä onni oli G:stille ylen suuri. Hän oli ylen syvältä kurkistellut ihanattarensa silmiin ja joutui harhateille ihaellessaan outojen kukkien tenhollista lemua. Kun ihminen moneen vuosikymmeneen ei ole saanut maistaa todellista onnea, ja onnen päivät sitte yhtäkkiä tulevat, kuin nyt G:stille, niin monesti tapahtuu ett'ei hän voi henkensä tasapainoa ylläpitää.
Toinen mielii tämmöisessä tilassa kuollakseen, mielii "viheriäksi verhotun saaren" tavoin siirtyä ikivalkeuden vaaroille, ett'ei onni haihtuisi hienon pilvihattaran tavalla.
Toiselle taas, niinkuin meidän G:stille, ovat kovat kohtalot tiedossa. Luoja armossaan ei kuitenkaan sallinut sen kauneuden peräti haihtua, joka oli tehnyt hänen elämänsä hetket viimeisinä aikoina niin suloisiksi. Luoja laski, näet, mielipuolisuuden hienon verhon kovaosaisen päälle. Tämä verho supistui yhä supistumistaan, eikä ollut G:stin enään mahdollista yliopistoon päästä.
G:stin mielipuolisuus ei kuitenkaan ollut mikään pimeä yö, se oli vaan ihana iltahämärä, joka esti hänen huomaamasta henkensä heikkoutta, ja vaan antoi ijankaikkisuuden kirkkauden kuultaa läpitse.
G:stin isä oli sillä välillä kuollut ja heikkomielinen poika joutui setänsä hoidon alle, joka oli asuntoa länsisuomen saaristossa.