Moneen vuoteen en kuullut mitään entisistä koulukumppanistani. Mutta sattui niin että minun 1860-luvulla erinäisistä syistä oli lähteminen sedän luo, joka oli mainio lääkintätaidostaan erittäin ulkonaisissa taudeissa. Täällä sain kuulla että Janne Gr. oli siellä asuva. Menin heti kohta hänen huoneesensa häntä puhuttelemaan ja näin hänen tyyneenä oleskelevan kirjojensa parissa.
Edessäni seisoi juuri sama Janne kuin kouluaikana, sama hyvä hymyily huulilla, silmissä sama lämmin terävyys, eikä tuota kamalaa himeätä kiiltoa, joka on hulluuden tavallinen tunnusmerkki. Hetken aikaa keskustelimme ilolla vanhoista ja uusista asioista, enkä minä huomannut mitään sekaannusta hänessä.
Luulin ensin tämmöisen selkeän väliajan tulleen siitä että entinen koulukumppani yhtäkkiä esiintyi; mutta talonväki vakuutti, että hän aina oli yhtä rauhallinen, kun hän vaan sai häiritsemättä työskennellä kirjojensa parissa.
Puoli vuotta tämän perästä kuului kamala sanoma, että G:qvist eräänä talvipäivänä oli lähtenyt huvikäynnille meren jäitä myöden ja vihdoin löydetty jähmettyneenä, kuolleena valkoisen lumivaipan alta.
Hänen osansa oli siis pakkaisen kylmässä helmassa jäähmettyä ja saada käärinliinoiksensa hienon lumipeitteen kaukana ihmisistä, taivas kattona ja avara ilmanranta seinuksena.
Se oli pakkanen, joka särki vielä koskemattoman "kielen" hänen sielussaan, ja sen kielen viimeinen suloinen sävel haihtui haihtumistaan ikuiseen, ihanaan " sferien harmoniaan ".
Todellakin tämä oli tavallansa suloinen kuolema, jota kenties moni mielisi.
V.
Frimansky.
"Kenen sukua ja mistä kotoisin?" lukija kummastellen kysynee. Ja syytä kyllä onki ihmettelemiseen, kun tämä nimi kieltämättä kokoonpanonsa suhteen on mitä kummallisimpia.