Loppupäätös tästä tavallansa merkillisestä henkilöstä on siis se, että hän siinä kunnassa, jossa hän eli ja vaikutti, matkaan saattoi enemmän hyvää kuin pahaa, sekä ett'ei sovi olla häntä lukuun ottamatta, jos P. kaupungin historia joskus kirjoitetaan.
2.
Daniel Tockelin.
Koulupoikana ollessani katselin usein ihmetellen erästä tavattoman pitkää miestä, joka melkein kaiken päivää vakaisesti kuljeskeli edestakaisin katuja pitkin, päässä korkea torvihattu, jota onnen kovat kohtalot olivat pahanpäiväisesti kohlineet, korkeat huippupäiset krajit (n.k. isänmurhaajat) poskilla ja aika oksasauva kädessä.
Jos hänen vartalonsa yleensä oli pitkä, niin olivat kasvot ja kurkku vielä pitemmät. Nenä, jonka luonto nähtävästi oli aikonut muodostaa pitkäksi ja kauniinmuotoiseksi, oli joistakin sattuneista syistä ottanut kiertyäksensä ylöspäin ja muodostunut pahkaksi, joka ei suinkaan ollut kaunistuksena.
Sanotaan, luulteni todella, että jokainoan ihmisen ulkokatsannossa on nähtävä jonkun eläimen hahmo, jonka seikan jotkut tiedemiehet ovat esiintuoneet todistukseksi ihmisolentojen " ennenolosta ".
Jos tässä aatelmassa on jommoistakin perää, niin Tockelin varmaan on asetettava vinttikoirien heimoon.
Pikkukaupungissa kaikki ihmiset ovat keskenään tutut, eikä sentähden ollut työlästä saada tietää, että tämä henkilö oli kaupungin tienoilla olevan suuren kartanon entinen pehtori, joka sittemmin oli ostanut kaupungissa puurakennuksen, jonka ylikerran kulmahuoneesta oli avara näköala joka suunnalle. Se huone oli siis oikea observatorium erittäin semmoisina päivinä, jolloin pahat ilmat ja säät panivat esteitä Tockelinin hupakäynnille.
Tockelin'in päätoimi lienee ollut pikkuporvareille ja talonpojille kirjoitella anomuskirjeitä virkakuntiin, sekä ajaa heidän riita-asioitaan raatihuoneen ja kihlakunnanoikeudessa.
Hän oli siis niin kutsuttu nurkkakirjuri eli sikunasihteeri.