Tockelin seisoi kuitenkin korkeammalla kannalla kuin tavalliset nurkkasihteerit. Hän oli kaupungin "bel esprit", joka syntymä- ja nimipäivinä lähetti ystävilleen ja tuttavilleen sepittämiänsä onnentoivotuksia sekä suorasanaisia että runomitallisia, ynnä myös tarpeen mukaan epigrammeja ja teräviä pilkkakirjoituksia.
Epigrammit olivat sitä pistävimpiä, kun Tockelin samoin kuin L:ska tyystin tunsi erinäisten ihmisten pienimmätkin asiat.
Jokunen kenties arvellee asian niin, että Tockelin ja Lindholmska, jotka harjoittivat samaa virkaa, elivät keskinäisessä riidassa.
Niin ei milloinkaan ollut laita. He elivät päinvastoin parhaimmassa suosiossa, istuen monesti vastakkain kahvepannu välillä ja keskustellen kaupungin yleisiä tai erinäisten asioita.
Kouluopettajain kanssa T. ei pitänyt kanssakäymistä, ei esiintynyt koskaan kunnallis- tai kirkonkokouksissa eikä myös vihannut koululaisia niinkuin L:ska.
Mutta säätyhenkilöt kaupungissa, jotka tavallisesti olivat T:nin epigrammien esineenä, väistivät häntä tietysti kuin myrkyllistä eläintä.
Ylioppilasna ollessani satuin Helsingissä näkemään osoitteen T:nin ky'ystä pilkkakirjoituksiin. Siihen professoriperheesen, jossa olin asuntoa, tuli kerran painettu kirje eli oikeastaan paskilli allekirjoitettuna: " Semper idem Daniel Tockelin ".
Tämä kirje kuvaili ivallisesti erään hyvin tunnetun rouvan P. kaupungista sekä koko ulkomuodon, e.m. silmät, suun, nenän ja hiukset y.m., että myös hänen hengelliset avunsa tai oikeintaan siveelliset vajavaisuutensa, varoittaen ihmisiä antaumasta hänen kanssa tuttavuuteen. Rouvaparka, joka oli tunnettu terävästä älystänsä, oli luultavasti terävällä kielellään kovasti loukannut T:nin arimpaan paikkaan. Mutta kyllä T. kostoksi hosui hänen pahanpäiväisesti.
Semmoisia kirjeitä tuli ko'olta Helsinkiin ja todenmukaisesti myös muihin kaupunkeihin.
Pilkkakirjoitus oli niin älykkäästi kokoon pantu, että " corpus delicti " kohta tunnettiin, vaikk'ei hän ollut nimitetty.