Matkustajat olivat tuskin jättäneet metsätien taaksensa ja saapuneet valtatielle, kun heidän sanomattomaksi kauhistuksekseen kasakkajoukko tuli näkyviin, kuitenkin niin kaukana heistä, että vielä oli aikaa peräytyä metsän suojaan.
Pahaksi onneksi oli maafiskalin äidillä turkit yllä punaisella päällyksellä, joka auringon paisteessa kipeästi loisti lunta vasten ja oli juuri antaa karkurit ilmi.
Akan täytyi siis lymyillä lumikinoksessa hevosloimella peitettynä, kunnes vaara oli käynyt ohitse.
Toinen pelättävä kohtaus oli se, että matkustajaimme hevoset kasakkien lähetessä rupesivat hirnumaan, jotta oli täytymys peittää hevoisten päät loimilla.
Mahdollista on, että joku kasakoista huomasi karkulaiset ja heidän vehkeensä, vaikka semmoisia varustuskeinoja oli käytetty. Mutta kasakat kuitenkin kulkivat sivutse mitään häiriötä tekemättä, jotta matkustajamme pääsivät pelkäästään paljaalla pelästyksellä.
Kasakkaparven päästyä näkyvistä aikovat häävieraat vähitellen rupesivat kömpimään esiin piilostaan ja antaumaan matkalle.
Nytpä ajettiin täyttä laukkaa eteenpäin niin varomattomasti, että re'et pahassa käänteessä menivät kumoon, josta tietysti taasen syntyi tukalaa viivykettä.
Kun vihdoin kaikki taas olivat paikoillaan, sekä hatturasiat ja matkalaukut asemillaan, pääsivät vieraat vihdoin viimeinkin muita vastuksia näkemättä perilleen Isovaheen kartanoon, jonne vahtikasakat heidät kieltämättä päästivät.
Samaan, aikaan saapuivat myös kutsutut vieraat omasta pitäjästä, jotta asianomaiset nyt olivat koossa kello yhden aikana, kaikki pelästyksissään.
Suurin pelko oli nuodeneitosista, jonka tähden net suljettiin ylihuoneesen. Kaksi heistä lymysi sänkyvaatteiden sisään, mutta toiset olivat kuitenki niin uuteliaat, että akkunanliinojen lomista tirkistelivät komeita kasakkoja.