Kun nämät olivat lähteneet kello kahden aikana, ruvettiin vihkimistoimitukseen.
Nuodeneitien täytyi siis jättää piilopaikka ja asettua nuodemiehiä vastapäätä tellaa pitämään. Ovet suljettiin toimituksen ajaksi.
Oli se kamala toimitus. Pappi sai tuskin sanoja, suustaan ja kirja vapisi kädessä, vanhat miehet näyttivät tuimilta, vaimot vaaleilta, neittien poskilla vaihetteli ruusuja ja liljoja ja nuoret miehet puristivat nyrkkejään plakkarissa.
Vihkimistemppujen toimitettua tavallisessa järjestyksessä sekä ilman odottamattomia esteitä ruvettiin puolipäiväisille, jotka tietysti vastoin tavallisuutta suoritettiin niin pikaisesti kuin mahdollista, jotta ruokapalat olivat pystyä kurkkuun sekä pelosta että kiireestä.
Päivällisen syötyä peräyisivät neitoset taasen yliskamariinsa ja pitkittivät havaintojansa niin paljon kuin pelko myödenantoi.
Välittäjänä yliskamarilaisten ja muiden vierasten kesken oli lukkari Tasténin vaimo, tavallisesti kutsuttu lukkarin muoriksi.
Kuten tietty on, kuului lukkarin virkaan ennen muinoin olla seurakuntalaisten lääkärinä ulkonaisissa vammoissa. Lukkarin muorit olivat myös tavallisesti enemmän tai vähemmän harjaantuneet parannuskeinoissa, ja sentähden Tasténin muori nyt piti velvollisuutenansa tuoda esiin lääkeopillisia tietojaan.
Neitosien juuri paraimmallaan tirkistellessä sivutse kulkevia kasakkoja astui lukkarinmuori sisään kantaen kainalossaan hako-oksaa, ja tiuskasi uutelioille varomattomille tytöille: "pankaa Jumalan tähden heti kohta hakoa nenäänne, ett'eivät nuot koirankuonoiset haistaisi täällä nuoria neitosia olevan!"
Tavallisen käsityksen mukaan olisi kalmukkien ennen sopinut pistää neulosia nenään. Mutta muorilla oli omat mielipiteensä, eikä hän siinä kauan viivytellyt, vaan pani heti paikalla keinonsa toimeen pistämällä tukkusen neulosia jokainoan nenään.
Oliko se nyt tämä keino, joka näytti voimansa, vai joku muu — sehän vaan lopuksi tuli että vaara meni ohitse kuin uhkaava ukkosenpilvi.