[45] Olettenkos milloinkaan nähneet vanha noita-akka, joka kerjäten kulkoo apua pyytämässä, ennustain, ja taikuuksiansak harjoittain? Niin totta neätten häntä tässä, ihko elävänä. Tahi olettenko koskaan kuulleet mierossa käyvän herännehen vanha ikä-puolisen piika-ihmisen veissaavan henkellisiä virsiänsäk? niin totta kuuletten hänen tässä. Voan on tämäkin, nuorena, saattanut olla muihen ihmisten mukainen, ja iloisa ja naurava: vielä ehkä muita tyttölöitä ynsiämpi ja ylpiämpi; vaikka häntä nyt on vanhuus ja huonous jo voittanut ja painanut.
Vipelen, t. hyppäilen; — kiöpeli, on muuan joutava, missään löytymätöin, henkellinen olento, joka monen mielestä teköö kaikenlaisia moailmassa kummituksia; — vestää, t. miehuu, telmaa.
Polemeija ja pyteheija ovat tässäki varsiin semmoisia tyhjiä ja mitättömiä sanoja ilman niin mitään merkitystä, joita laulannossa tässä käytetään ainoasti toisten jatkoksi.
[46] Vaimo väin hempeys, ja miesten lempeys — ei ouk siihenkään aina luottamista! Bellman on toisinaan ottanut tavaksensak laulattella kertoilemisia Pyhästä Raamatusta. Se oisi toki soanut olla häneltä tekemätäk, sillä löytyyhän niitä aineita muualtakin kyll'kyllä tämmöisiin lauluihin — ei Roamatusta, Niinkuin yhessä laulussa kiitteä ukkoo Noakkia, niin kehuupi hään tässä toisessaki Susannan siveyttä, ja kunniallista käytöstä, koska häntä kahelta kovasti koiteltiin, alaistona vielä ahistettiin.
Ties', t. tiesin; — e'ess, t. edessä; — kosijat, t. kosio-miehet, sulhaiset, ylhät; — mielittelihin, t. heijän teki mielensäk; — viekastelihin, t. viekasteli itsensäk; niinpä viekoittelivat toinen toistansak, sillä jotta sanoivatten olevan jo ajan lähteä päivällisellen, soahaksensak sillä toistaan tästä kotiinsak juoksutetuksi, jotta saisi toinen muka, sillä välillä, yksin yritellä.
[47] Nauruuksi monellenki lausutaan tässä mitenkä ukko Partainen, muuan viinaan joutunut isäntä-mies, laittaa juopunutta Muovitsia kuhtumaan kummi-vieraita lapsensak ristiäiseksi; ynnä heijän keskenäisiä puheitansak, seurustelemisiansak, ja tyhmiä tapojansak; joista arvaa kontti-puheita käyneen tästä lapsen soamisesta.
Selkä-liina, t. satulan loimi (schabrack): — outak, t. odota; — tilari, t. mäys; — tuop', t. tuopa; — telmää, t. rehvata; — voahtena, t. vaahtena; — piek, t. pidäköö; — kujaissa, t. kujissa; — huuvak, t. huuta.
[48] Oivaltaa kyllä jokainen, jotta ylpeys ei sallik suinkaan suurten olla pienten tasalla, eikä rikkaiten istua köyhäin rinnalla; tätä Runoilia tässäki tarkoittaa, koska kaikki hänen kuhutut vieraansak esteleittivät, yksi yhtähällä toinen toisahalla, tullaksensak näihin pienihin pitoihin. Tässä on Runoilla ottanut kuhtuaksensak taivaan vallasväkiä juominkihinsak, joista montaki heistä tässä nimittää. Näistä Greekkalais-Ruomalaisista jumaluuksista oli Venus tahi Aphrodite (Kaunotar, Ihanatar) kauneuen ja ihanaisuuen jumalatar; — Minerva (Tiijätär) oli tievon ja viisauen jumalatar; — Mars, t. Ares (Sotalainen) oli soan jumala; — Pallas (Taitojatar) oli taijollisuuen Toimitar, vaimollisuuen ja rauhallisuuen Suojatar; — Klio (Kertojatar) oli tarinamuksen ja historian Runotar; — Runolan piijat, t. taivaan Runottaret, jotka luvultaan olivat yheksän; — Jupiter, t. Zeus (Taivahainen, t. Leimahtajainen) oli ukkoisen jumala, joka kaikista oli vanhin ja voimallisin; — Pluto (Manalainen) oli manalan ja tuonelan, tahi moan emon (eli moa-sisuksen) jumala; — Apollo (Runamoinen, t. Valaistajainen) oli valon, soiton ja runollisuuen m.m. jumala; Bakkus, t. Dionysios, (Viinamoinen), josta olemme jo paljon lausuneet, oli viinan ja riemahuttelomisen jumala; — Phoebus (Aurinkolainen) oli Aurinkon evustajana; — Melpomene (Surkutteliatar) oli suru-runollisuuen Runotar; — Juno, t. Hera (Emännätär) oli avaruuen ja aviollisuuen jumalatar; Jupiterin oma sirkku ja paras puoliso; — Kupido, t. Amor, Eros, Astrild, (Mielikki) oli lempeyen ja mieli-teon jumalainen. (Kahok 6:lla p:lla).
Rokka on paksumia laijia hernek-velliä, mitä Savossa syyvään; ja rieska t. kisko on ohran-jauhoista tehtyä, uunissa paistettua pannu-kaakkua. — Su'usta, t. suvusta, — Kupido, luek 121:lla p:lla.
Vanhemmassa alkuperäisessä kirjoituksessaan oli Bellman viimeisen värsyn siassa kirjoittanut nämät kaksi seuravaiset: