Sotkia, t. hämmenteä: — sälkö, t. rekiveto, kakstalvias-hevoinen; — lennäk, t. juovuk.
[53] Koska joku koiran-silmä oli toisia valehtellut, sanoen "huomenna olevan Joakon-päivä", niin muutamat musikantit (sotaväen soittomiehet) tätä kuultuansak läksivät jo hyvin varhain aamuisella Katajannokkaan, soittamisellansak Ampiaista nostattamaan nimipäivänsäk kunniaksi, toivoen sillä toki jotain suuhunsak soahaksensak; ehkä kyllä yksi heistä oli jo silloin juonut kylläkseen, kosk' ei soittamaankaan kyennyt. Ilmankos hyö sillä voan juoturia, (näin häntä herätettyänsäk) suututtivat, luultuansak heijän voan sillä pilkkoavan häntä.
Hiiskaht', t. hiiskahtanut; — liikaht'. liikahtanut; — soittan't, t. soittanut; — antan't, t. antanut. — Vannoi silmänsäk kouraan, on muuan kova kiroileminen. — Tos', t. tosi.
[54] Mieluisasta Tapiolan mehtolasta tässäkin suloisilla lauletaan sanoilla, laupiammalla vielä laulannolla, koska, Ullan kaupunkista pois lehtiissään, seuraisivat häntä tännek; kussa joivat, kussa söivät, lauloivat ja leikkiä löivät. Juohatus tähän soitantoon luullaan löytyvän muutamassa Pergoleseksen laulannossa "stabat mater".
[55] Tässä laulussa soapi jokainen osaltansak, moni ehkä vielä vähä liijaksiki; sillä "ei sana sioa tiek" ja "soapi aina leikkiä puhua, ehk'ei tarvis irvistellä." Silläpä sanotaankin — "hullu pilaan suuttuu, mies vastaa puolestansa". Muutenkin niin tätä laulaissaan (ja kaikki pöyvän ympärillä istuissaan) niin laulaja aina kerralla, ja vuorotellen, kullenkin — tapojansak myötä — tässä omistaa pullonsak; jollon toinenkin (jollen lauletaan) kohottaa omansak, ja sen tyhjenttäissä laulaavat kaikki toiset yhteisesti ne neljät viimeiset sanat (eli juonet t. rivit) kussaki värsyssä. Tämä soitanto on soatu Naumannin laulannosta, "Gustaf Vasa" nimellisessä käyttäittelemisessä, ja on myöski Envaldssonilta käytetty näyttäilemisessä "Kronofogdarne".
Perättään, t. perättäin. Joka koniin toit, tarkoittaa tässä kontti- t. juoksu-puheita. (X) Nimittäin punssi-maljaiseen. — Pitäät, t. pidät, piäk.
(xx) Tätä viimeisiä värsyä laulaissaan nousoo kaikki vieraat seisaallaan. Muutenki olemme tätä laulua suomentamisessa, paihti monian värsyn lisentämisellä, elikä liijan paljon eroneet tuosta Ruohtalaisesta laulusta, kussa molemmat viimeiset värsyt kuuluisivat arvolla näin:
Voan sie, joka pois lähtiissäis,
Et isännänkään muistiks' jois;
Vaikk' pität pullon käsissäis,
Kuin sanoo; "juoppas pois!"
Semmoista miestä ajetaan
Pois joukostamme, seuroineen,
Ja pulloo suustaan soatetaan —
Jos missään voan sen neän.
Jos hautais tuntuu syvällen, etc.
Jos oot jo soanut kylläkseis,
Niin kiitäk isäntäis, ja juok!
Jos meitä yksi tie täst' veis',
Niin lähek pois, ja juok'!
Voan ensin emännälle myö
Kumartelemme pullon kans';
Olemme juonut kaiken yö-
tä oikeen tavallans'!
Jo tuoni meillen sanan tuo, etc.
[56] Tämä laulu on vuorottain kahelta laulettavana; josta toinen, nuorukainen poikamies, irvis-hammas pilkka-suu, toinen vanha harmaapäinen hassu-peä, vaivaloinen parta-noama. Vaimostapa tässä kumpainenki laulaa. Vanha Jussi Jukarainen surkutteloo tässä nuoren vaimonsak huikentelevaisuutta, kapakassa istuissaan, pullonsak eäressä. Ja toinen, häntä juottaissaan, kyseileepi siinä — miten lie tämän hänen vaimonsak laita? tiijustellaksensak muka sillä — oliko jo hänen omia yö-polkujansak tullut ukollen kuuluvillen? Toinen vastaapi yksinvakaisesti, itku-silmin valittain näitä pahan moailman menoja, kauniin kaupunkin tapoja. Niinpä "kielsi vanha Väinämöinen, epäisi suvannon sulho, vanhan nuorta ottamasta, kaunista käkeimästä". Ilmankos Bellmanki monestin laulaa näistä avion-liitoksista nuorten ja vanhoin välillä. Semmoistapa se lie ollut Joakimin ja Susannanki. Vaikk'ei ollut aina valmis, suinkin suostumaisillahan.