— Ei herraseni. Muista, ettei milloinkaan ole liian myöhäistä oppia jotakin.
— Mutta en tahdo oppia en sitä enkä tätä.
— Miksi et?
— Sen vuoksi, että minusta oppiminen on vaivaksi.
— Kuulepas, poikani, haltijatar sanoi, — ne, jotka noin puhuvat joutuvat aina lopulta joko vankilaan tai sairaalaan. Kaikki ihmiset, olkoot ne syntyneet maailmaan köyhinä tai rikkaina, ovat pakotetut tekemään jotain, ryhtymään johonkin, tekemään työtä. Voi sitä, joka heittäytyy laiskuuden orjaksi! Toimettomuus on paha tauti, joka on parannettava aikaisin, jo lapsuudessa, sillä on liian myöhäistä koettaa parantaa sitä sitten, kun on kasvanut suureksi.
Nämä sanat koskivat Pinocchion sydämeen, hän kohotti päänsä reippaasti ja sanoi haltijattarelle:
— Tahdon tehdä työtä ja lukea, tahdon tehdä kaikki mitä sinä käsket, sillä olen todellakin ikävystynyt marionettielämään ja tahtoisin oikeaksi pojaksi mistä hinnasta hyvänsä. Olethan luvannut muuttaa minut, olethan aivan varmaan.
— Olen luvannut ja nyt se riippuu sinusta itsestäsi.
XXVI
Pinocchio menee koulutoveriensa kanssa meren rannalle katsomaan hirvittävää haikalaa.