Opettaja varoitti häntä joka päivä ja hyvä haltijatarkin toisti kerran toisensa perästä:
— Ole varuillasi Pinocchio! Nämä sinun koulutoverisi voivat ennemmin tai myöhemmin tappaa sinun lukuhalusi ja kuka tietää mihin suureen onnettomuuteen he vielä sinut saattavat.
— Ei ole pelkoa! Pinocchio vastasi olkapäitään kohautellen ja sormellaan osoittaen otsaansa ikään kuin sanoakseen: "Täällä sitä vasta ymmärrystä on!"
Sattui sitten eräänä kauniina päivänä että kulkiessaan kouluun, hän tapasi joukon näitä hyviä ystäviään, jotka tulivat häntä vastaan sanoen:
— Oletko kuullut suurta uutista!
— En.
— Tänne lähimpään merenlahteen on tullut vuoren kokoinen haikala.
— Todellako? Olisikohan se se haikala, joka nähtiin samoihin aikoihin, kun isäparkani hukkui?
— Me lähdemme rannalle sitä katsomaan. Tule sinäkin mukaan!
— En tule. Minä menen kouluun.