— Minä makasin puolikuolleena rannalla ja sinne toi tuuli muassaan heikon paistetun öljyn hajun. Tuo haju ärsytti ruokahaluani ja minä lähdin sitä kohti. Jos olisin tullut vähän myöhemmin…
— Älä puhu siitä! Pinocchio huudahti, vapisten vieläkin pelästyksestä. — Älä puhu siitä! Jos olisit tullut minuuttiakaan myöhemmin, niin olisin näihin aikoihin sekä paistettu että syöty. Huh! minua värisyttää jo pelkkä ajatuskin.
Alidoro ojensi nauraen käpälänsä marionetille, joka pusersi sitä voimakkaasti hartaan ystävyyden osoitukseksi ja niin he erosivat.
Koira palasi kotiinsa ja Pinocchio lähti yksinään kulkemaan lähellä olevaa mökkiä kohti. Mökin oven edessä istui ukko auringon paisteessa lämmitellen. Pinocchio kysyi tältä:
— Sanopa minulle kunnon mies, tiedättekö mitään eräästä
Eugen-nimisestä poikaparasta, joka sai haavan päähänsä?
— Tiedän kyllä, saman pojan kantoivat kalastajat tupaani ja nyt…
— Nyt hän on kuollut! Pinocchio keskeytti hänet hyvin suruissaan.
— Ei, hän elää ja on jo palannut omaistensa luo.
— Todellako? Todellako? marionetti huudahti hypähtäen korkealle ilosta. — Haava ei siis ollutkaan vaarallinen?
— Se olisi voinut olla hyvinkin vaarallinen, jopa kuolettavakin, ukko vastasi, — sillä he olivat heittäneet paksun, nidotun kirjan hänen päätään kohti.