Sillä aikaa oli jo tullut yö ja oli pilkkosen pimeä. Silloin he näkivät hyvin etäällä pienen valon liikkuvan… he kuulivat kulkusten kilinää ja rummun pärinää, mutta niin heikosti ja kaukaa, että se ei kuulunut kovempaa kuin hyttysen hyrinä.
— Siinä ne ovat! Kynttilä huudahti, nousten seisomaan.
— Mitkä sitten? Pinocchio kysyi hyvin hiljaa.
— Vaunut, jotka tulevat minua hakemaan. Entä sinä, lähdetkö vai etkö?
— Onko aivan totta, marionetti kysyi, — ettei tässä maassa poikien milloinkaan tarvitse lukea?
— Ei milloinkaan, ei milloinkaan?
— Mikä ihana maa! Mikä ihana maa! Mikä ihana maa!
XXXI
Oltuaan viisi kuukautta satumaassa, Pinocchio tuntee suureksi ihmeekseen korviensa muuttuneen pieniksi aasinkorviksi. Hän muuttuu aasiksi, jolla on häntä ja kaikki muukin kuin aasilla.
Vihdoinkin tulivat vaunut, mutta niin hiljaa ettei kuulunut pienintäkään ratinaa, sillä pyörien ympäri oli kääritty rääsyjä ja tappuroita.