Mutta munanvalkuaisen ja keltuaisen asemasta pujahtikin kuoresta ulos pieni iloinen ja soma kananpoika, joka kumarsi kohteliaasti ja sanoi:
— Tuhannen kiitosta, herra Pinocchio, kun säästitte minulta vaivan itse rikkoa kuoreni! Hyvästi, hyvästi, voi hyvin ja terveisiä kotiin!
Sen sanottuaan se levitti siipensä, pujahti ulos avonaisesta ikkunasta ja lensi matkoihinsa.
Marionetti parka jäi seisomaan kuin kivettyneenä, silmät suurina, suu auki ja munankuori kädessään. Toinnuttuaan ensi hämmästyksestä, hän alkoi itkeä ja ulvoa ja polkea jaloillaan maata suuttumuksesta, ja sanoi itkien:
— Kuitenkin oli puhuva sirkka oikeassa! Jos en olisi paennut kotoani ja jos isäni olisi täällä, en nyt olisi nälkään kuolemassa. Voi, miten nälkä sentään on kamala tauti!…
Ja kun hänen vatsansa alkoi kurista vielä pahemmin kuin ennen, eikä hän tiennyt millä saisi sen tyytymään, päätti hän lähteä naapurikylään toivoen sieltä löytävänsä jonkun armeliaan ihmisen, joka antaisi hänelle leipäpalan.
VI
Pinocchio nukkuu jalat tuliastiassa, ja aamulla herätessään ovat hänen jalkansa aivan palaneet.
Sinä yönä oli oikein kamala rajuilma. Ukkonen jyrisi yhtä mittaa, ja salamat välähtelivät kuin olisi taivas ollut tulessa ja kova, raju tuuli vinkui ja ulvoi tomupilviä nostatellen, ja kaikki puut ratisivat ja ritisivät myrskyssä.
Pinocchio pelkäsi kovasti ukkosta ja salamaa, mutta nälkä oli kuitenkin pelkoa voimakkaampi. Hän avasi oven ja alkoi juosta minkä jaksoi, sadalla pitkällä askeleella saavuttaen kylän, läähättäen suu auki kuin hengästynyt koira.