Sen vastauksen Pinocchio ymmärsi heti paikalla. Hän ei voinut vastustaa hyvää sydäntään, vaan hyppäsi Geppetton kaulaan ja suuteli häntä kasvoille minkä ehti.
IX
Pinocchio myy aapisensa päästäkseen katsomaan marionettiteatteria.
Heti lumisateen lakattua Pinocchio pisti uuden aapisen kainaloonsa ja lähti kävelemään koululle päin. Ja matkalla hänen pienet, vilkkaat aivonsa laativat tuhansia tuulentupia, toinen toistaan kauniimpia.
Hän puheli itsekseen:
— Tänään opin koulussa heti lukemaan, huomenna opin kirjoittamaan ja ylihuomenna laskemaan. Sitten minun tiedoillani on helppo ansaita paljon rahaa, ja ensimmäisillä rahoilla, jotka taskuuni osuvat, ostan isälleni kauniin verkatakin. Mitä sanoinkaan, verkatakinko? Ei, hopeasta ja kullasta sen teetän, ja napit panetan timanteista. Sen ukkoparka todella ansaitseekin. Että saisin lukea, ostaa hän minulle kirjoja ja itse kulkee paitahihasillaan… tässä talvipakkasessa!
Nämä sanat sanoessaan hyvin liikutettuna hän oli kuulevinaan etäältä huilujen soittoa ja bassorummun kuminaa: pi-pi-pi, pi-pi-pi, tam, tam, tam.
Hän seisahtui ja kuunteli. Nämä äänet kuuluivat pitkän poikkikadun päästä, joka johti pienelle torille aivan meren rannalla.
— Mitähän siellä soitetaan? Vahinko, että minun täytyy mennä kouluun, muuten…
Hän jäi seisomaan epätietoisena. Mutta päätös oli tehtävä, joko oli mentävä kouluun tai kuuntelemaan huilun soittoa.