— Tänään menen kuuntelemaan huiluja ja huomenna kouluun. Kyllä sitä aina vielä kouluunkin ehtii, sanoi pojanlurjus niskojaan heitellen.
Sanottu ja tehty. Hän pujahti poikkikadulle ja alkoi juosta minkä jaksoi. Mitä kauemmas hän juoksi, sitä selvemmin hän kuuli huilujen ja rumpujen huminan: pi-pi-pi, pi-pi-pi, tam, tam, tam, tam.
Samassa hän oli pienellä torilla. Se oli täynnä väkeä. Ihmiset tunkeilivat suuren teltan ympärillä, jonka seinät olivat kirjavaksi maalatusta säkkikankaasta.
— Mikä teltta tuo on? Pinocchio kysyi sieltä kotoisin olevalta pieneltä pojalta.
— Lue ilmoitus, niin näet mitä siihen on kirjoitettu, niin saat tietää!
— Lukisinpa mielelläni, mutta juuri tänään en sattumalta voi lukea.
— Sinäpä aasi olet! Minä luen sen siis sinulle. Tiedä siis, että tälle paperille on isoilla tulipunaisilla kirjaimilla kirjoitettu: suuri Marionetti-teatteri…
— Onko siitä kauan, kun näytäntö alkoi.
— Se alkaa juuri nyt.
— Mitä sisäänpääsylippu maksaa?