Ja nyt alkoi Pinocchio taas juosta, toivoen joutuvansa ennen yötä haltijattaren talolle. Mutta kun hän ei enää jaksanut vastustaa kovaa nälkäänsä, kiipesi hän erääseen tien vieressä olevaan viinitarhaan, aikoen poimia pari rypälettä. Mutta sitä ei hänen olisi pitänyt tehdä!
Hän oli tuskin ehtinyt ensimmäiselle viiniköynnökselle, naksis! hän tuntee kahden terävän raudan puristavan jalkojansa, niin että hänen silmissään alkoivat kuu, aurinko ja kaikki tähdet tanssia.
Marionetti parka oli tarttunut ketunrautoihin, jotka joku talonpoika oli asettanut puutarhaansa toivoen saavansa kiinni jonkun niistä näädistä, jotka olivat kaikkien lähiseudun kanatarhojen kauhuna.
XXI
Viinitarhan omistaja ottaa kiinni Pinocchion, ja pakottaa hänet olemaan kanatarhansa vahtikoirana.
Sen nyt kaikki arvaatte, että Pinocchio alkoi itkeä ja ulista ja voivotella. Mutta turhat olivat itkut ja valitukset, sillä lähellä ei ollut ainoatakaan ihmisasuntoa ja maantielläkään ei kulkenut yhtään elävää sielua.
Yökin oli jo käsissä.
Joko ketunrautojen tuottamasta tuskasta, tai sitten siitä pelosta että oli aivan yksin autiolla tasangolla, oli marionetti vähällä mennä tainnoksiin, mutta silloin hän samassa näki tulikärpäsen lentävän päänsä yli. Hän huusi sitä luokseen ja sanoi:
— Voi, pieni tulikärpäseni, ole minulle armollinen ja pelasta minut tästä rangaistuksesta!
— Poika parka! vastasi tulikärpänen, pysähtyen lennossaan häntä katselemaan. — Miten ihmeessä sinä olet tarttunut noihin rautoihin?