— Niinkö Melampokin teki? kysyi Pinocchio.
— Aivan varmaan, ja me tulimme aina hänen kanssaan hyvin toimeen. Nuku siis hyvässä rauhassa ja ole varma siitä, että ennen kuin lähdemme täältä, jätämme koppisi eteen valmiiksi nypityn kanan, siitä saat huomiseksi aamiaisen. Olemmeko ymmärtäneet toisemme.
— Liiankin hyvin! vastasi Pinocchio pudistaen päätänsä uhkaavasti, niin kuin olisi tahtonut sanoa: — Odottakaa vaan, kyllä tästä vielä puhutaan!
Kun siis näädät uskoivat olevansa varmoja asiastaan, menivät he suoraa päätä kanahuoneeseen, joka olikin aivan koirankopin vieressä. Hampaillaan ja kynsillään he saivat suljetun puuoven aukaistuksi ja pujahtivat sisään, toinen toisensa perästä. Mutta tuskin he olivat päässeet sisään, niin lyötiin ovi aika paukauksella kiinni.
Pinocchio sen sulki. Mutta hän ei ollut vielä siihenkään tyytyväinen, vaan vieritti varmuuden vuoksi vielä suuren kiven oven eteen.
Ja sitten hän alkoi haukkua aivan kuin vahtikoira: hau, hau, hau.
Tämän äänen kuullessaan karkasi talonpoika ylös sängystään, otti pyssyn käteensä, astui ikkunan luo ja kysyi:
— Mitä on tapahtunut?
— Täällä on varkaita! vastasi Pinocchio.
— Missä ne ovat?