— Kanahuoneessa.
— Minä tulen paikalla.
Ja heti olikin jo talonpoika alhaalla. Hän kiiruhti juoksujalassa kanahuoneelle, otti kiinni kaikki neljä näätää, pisti ne säkkiin ja sanoi sitten hyvin tyytyväisenä:
— Sainpa teidät viimeinkin käsiini! Voisinpa nyt rangaista teitä, mutta niin pitkävihainen en ole. Tyydyn siihen, että vien teidät naapurikylän ravintolan isännälle, hän nylkee teidät ja valmistaa teistä sitten jänispaistin hapankastikkeen kanssa. Se on kunnia, jota ette ole ansainneet, mutta jalomieliset ihmiset eivät välitä pikkuasioista…
Sen jälkeen meni hän Pinocchion luo ja oikein hyväili häntä, sitten hän kysyi muun muassa:
— Mitenkä sinä sait vihiä näiden pikku veijarien liitosta? Ja kun ajattelen, että Melampo, minun uskollinen vahtini, ei milloinkaan huomannut mitään!
Nyt olisi marionetti voinut puhua mitä tiesi, tai toisin sanoen, hän olisi voinut ilmaista koiran ja näätien häpeällisen sopimuksen, mutta hän muisti että koira oli kuollut ja ajatteli sen vuoksi näin:
— Mitä hyödyttää syyttää kuolleita? Kuollut on kuollut, ja paras on jättää heidät rauhaan.
— Olitko valveilla vai nukuitko, kun näädät tulivat pihalle? kyseli talonpoika edelleen.
— Minä nukuin, vastasi Pinocchio, mutta näätien kuiskailemisesta heräsin ja yksi niistä tuli minun luokseni kopille ja sanoi: "Jos lupaat ettet hauku etkä herätä herraasi, annamme sinulle valmiiksi nypityn kananpojan." Ajatelkaapa! Olivat niin hävyttömiä, että tekivät minulle sellaisen ehdotuksen! Tietäkää, että niin marionetti kuin olenkin, ja vaikka minussa on kaiken maailman pahat tavat, niin en kuitenkaan milloinkaan antaisi apuani epärehellisille ihmisille.