INTIAANIPOIKA POHJOIS-AMERIKAN AARNIOMETSISSÄ
Kirj.
Ch. A. Eastman
Mailta ja meriltä 35.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1915.
SISÄLLYS:
Esipuhe. Hakada — "Surkuteltava Viimeinen". Lapsuuteni puutteet ja vaivat. Intiaanien sokerinkorjuu. Leikki ja urheilu. Metsiä samoilemassa. Hakadan ensimäinen uhri. Ensimäiset kulttuurivaikutelmat. Viiteselitykset.
Esipuhe.
Pohjois-Amerikan intiaani on epäilemättä ollut korkeammalla kehityskannalla kuin yksikään toinen pakanallinen ja sivistymätön kansa. Sitä todistavat sekä hänen erinomaisen hyvin kehittynyt ja vastustuskykyinen ruumiinsa että myöskin hänen melkoiset henkiset lahjansa. Mutta valitettavasti ei sellaisia vapaita, luonnollisia olentoja enää ole olemassa. Intiaanit, jotka asuvat hallituksen muodostamissa piirikunnissa,[1] kuvastavat ainoastaan heikosti entisten sukupolvien kuntoa.
Seuraavat kuvaukset esittävät lapsuudenajasta viidenteentoista ikävuoteeni saamiani kokemuksia ja vaikutelmia. Olen kirjoittanut ne etusijassa pikku poikaani varten antaakseni hänelle jonkinlaisen kuvan raskasvaiheisesta ja seikkailurikkaasta nuoruudestani. Hän itse on liian myöhäisen ajan lapsi voidakseen välittömästi ottaa vastaan villin elämän vaikutelmia.