Kerran koetin ottaa pesästään viheriätikan, mutta samalla käsivarteni tarttui puun koloon niin lujasti, etten voinut saada sitä pois käyttämättä veistä. Olimme kaukana kotoa, ja ainoa seuralaiseni oli pieni kuuromykkä toverini. Toista tuntia riipuin puussa ylen epämukavassa asennossa noin viidentoista jalan korkeudessa, kunnes toverini toi minulle veitsen, jolla saatoin vapauttaa itseni.
Parhaiten onnistuimme pyydystäessämme satimilla pikku eläimiä, joskin pyydystystapamme oli raaka. Me etsimme esim. joukon suuria, teräviä takiaisia ja siroittelimme niitä kaniinin vakomaisiin jälkiin. Aamulla tullessamme olivat pienet eläinraukat poluillaan aivan liikahtamatta. Ne eivät näet päässeet mihinkään, koska takiaiset olivat tarttuneet niiden jalkoihin. Kaniineja ja teeriä me pyydystimme enimmäkseen jouhiansoilla. Sidoimme sellaisen lujasti kiinni nuoren puun notkeaan latvaan, taivutimme sen polun kohdalle, asetimme ansan silmukan oikealle paikalle ja sidoimme koko laitteen vetosolmulla johonkin esineeseen. Kun kaniini pisti päänsä ansaan, kiskaisi se samalla vetosolmun auki, jolloin irralle päässyt puu singahutti sen ilmaan.
Preerialla me harjoitimme toisenlaista urheilua. Pyydystimme preeriakoiria joko jouhiansoilla tahi jousella ja nuolella. Kerran muuan pikku poika asetti ansan preeriakoiralle ja pitäen langanpätkää kädessään asettui itse aukon suulle loikomaan. Pian hän tunsi jotakin liikahtavan, kiskaisi langasta ja sai saaliikseen kalkkarokäärmeen. Tähän päivään asti on hänellä sen johdosta ollut nimenä "Hän pyydysti kalkkarokäärmeen". Sillä tavalla saimme usein uusia nimiä. Toisen kerran me leikkiessämme metsässä löysimme hirvenvasikan jäljet. Seurasimme niitä ja otimme kiinni nukkuvan eläimen. Koettaessamme kuljettaa sitä pois potkaisi se takajaloillaan ja osasi muutamaan poikaan, jota sen jälkeen nimitettiin "Hirvenpotkaisemaksi".
Metsästysmatkoilla täytyi meidän itsemme valmistaa ruokamme. On kyllä totta, että intiaanit syövät raa'altaan suurten eläinten maksan ja muita ruumiinosia, mutta kaloja ja lintuja ne eivät koskaan syöneet keittämättä. Sammakkoa ja ankeriasta he yleensä eivät syö. Jahtiretkillämme jouduimme usein varsin kauas teltoistamme. Silloin teimme tulen ja keitimme osan saalistamme.
Tavallisesti me paistoimme itsellemme lihapalan hiilille pistetyssä kepissä tahi myöskin ilmivalkealla. Kalat ja linnut paistetaan paraiten suuren nuotion alle muodostuneessa tuhassa. Otimme järvestä tahi joesta tuoreita kaloja, sytytimme hietikkoon kelpo valkean ja kaivoimme eläimet syvälle hiekkaiseen tuhkaan. Samoin teimme myöskin linnuille, mutta kostutimme kuitenkin ensiksi niiden höyhenet. Kun eläin oli kypsä, niin se kokonaan suomustettiin tahi kynittiin ja nyljettiin. Maukas liha säilytti siten kaiken voimansa ja mehunsa. Syödessämme me revimme lihat irti ja jätimme luut koskematta.
Kansamme osasi keittää padatta ja kattilatta. Suuri sisälmyskalvon palanen pestiin huolellisesti, sidottiin neljästä kohdasta kiinni maahan pistettyihin keppeihin, jonka jälkeen siihen kaadettiin kylmää vettä. Tällaisiin astioihin pantiin lihat, joiden päälle asetettiin hehkuvia kiviä, niin että vesi pian rupesi kiehumaan.
Tshatanna oli hyvä metsästäjä. Hän osasi kutsua naarashirviä ja vasikoita tuohensilvalla, joka pingoitettiin kahden litteän kepakon väliin. Eräänä aamuna löysimme naarashirven ja sen vasikan jäljet, joista saatoimme päättää, että eläimet olivat noin tunti sitten juoksennelleet paikalla, sillä kaste oli varissut pois ruohikosta.
"Mitä nyt teemme?" kysyin. "Juoksemmeko takaisin kutsumaan setää kivääreineen?"
"Emme, emme!" huusi Tshatanna. "Eikös metsänriistaa ja puhveleja ole pyydystetty paljoa ennemmin kuin kiväärejä olikaan? Me houkuttelemme sen luoksemme, ja kun se hölmistyneenä seisoo edessämme, heitän lassoni sen kaulaan."
Hän oli tuskin ehtinyt aloittaakaan houkuttelemisensa, kun vasikka jo uskalsi tulla viidakosta ja seisoi edessämme kuvaakin kauniimpana. Minä rupesin kutsumaan, ja eläin höristi tupakanlehden muotoiset korvansa minua kohti. Silloin Tshatanna heitti lasson. Eläin kirkaisi, hyppäsi korkealle ilmaan ja kaasi pojan kumoon. Yhä uudelleen se heittelehti epätoivoissaan, mutta vihdoin meidän kuitenkin onnistui viedä se lähimmän puun luokse ja sitoa siihen.