Myöhäissyksyllä me saavuimme Etelä-Dakotassa olevaan Flandreaun siirtolaan, jossa isäni asui muutamien muiden intiaanien ja valkoihoisten kanssa. Näin oli villi elämäni loppunut, ja kouluajan surut ja ilot alkoivat.

Viiteselitykset:

[1] Yhdysvaltain hallitus on määrännyt intiaanien asuinsijoiksi piirikuntia, joita valkoihoiset toistaiseksi eivät saa viljellä. Piirikuntien hallintoa hoitaa paikkakunnalla oleva hallituksen edustaja, jolla on apunaan intiaaneista kokoonpantu, enimmäkseen varsin luotettava poliisijoukko.

[2] "Satumainen karhu" on Dakotan satujen mukaan karhu, jolla on yliluonnollisia ominaisuuksia.

[3] Sioux (lue: sjuu) nimitystä käytetään Amerikassa tavallisesti dakota nimityksen asemesta. Dakota oli suuri, seitsemään eri heimoon hajaantunut soturi- ja metsästäjäkansa, joka asui muinoin nykyisen Minnesotan suurilla metsäalueilla ja suureksi osaksi nykyisen Dakotan ja Montanan preerioilla eli ruohoaavikoilla.

[4] Dakota-kansan keskuudessa oli lapsilla heidän pieninä ollessaan määrätyt nimet. Vanhimman pojan nimi esim. oli aina Tshaske, vanhimman tyttären Winona (lue: uinona), kolmannen pojan Hakada eli Hake.

[5] Taikurit tahi shamaanit kykenivät lääkitsemään, samalla kun olivat yhteisen kansan ja korkeampien voimien välittäjiä, joihin he koettivat vaikuttaa rukouksilla, manauksilla ja uhreilla. He vastasivat korkeampien kansojen pappeja ja lääkärejä.

[6] Mokkasiini on intiaanien käyttämä tohvelin kaltainen, villin eläimen nahasta valmistettu kenkä, jonka muoto eri heimojen keskuudessa on usein hyvin erilainen. Melkein kaikki heimot koristavat mokkasiininsa kirjailemalla niitä värillisillä piikkisianharjaksilla tahi helmillä.

[7] Chippeway- (lue: tshipivei-) eli ojibway-heimo, joka oli dakota-heimon perivihollinen, kuuluu algonkinien suureen kansaperheeseen ja asui Yläjärven ympärillä olevilla avaroilla metsäalueilla. Sillä oli kaarevat, puunkuorilla tahi turpeella peitetyt vigvamit eli vigi-vamit, kun taas dakota- eli sioux-heimon keilan muotoiset majat olivat katetut nahalla tahi palttinakankaalla.

[8] Sanalla uatshitshun, s.o. henget, dakotat nimittävät kaikkia valkoihoisia, koska he joutuessaan ensi kerran (1680) heidän yhteyteensä pitivät heitä yliluonnollisina olentoina.