"Hakada, kuuntele sheshokaa, muuttorastasta! Se houkuttelee toveriaan, jolle se on löytänyt jotakin hyvää syötävää." Tahi: "Kuunteleppa upihanskaa, koirasrastasta, se laulaa kaikkein kauneinta lauluaan pikku vaimolleen." Milloin virginialainen kehrääjä väsymättä lauloi metsässä, kivenheiton päässä teltastamme, sanoi hän: "Hiljaa, siellä saattaisi olla ojibway-heimon vakooja!" Herätessäni yöllä sanoi hän: "Älä huuda! Hinakaga, pöllö, katselee sinua puusta." Peitin silloin pääni, uskoin näet ehdottomasti isoäitiäni, joka juurrutti minuun kauhean käsityksen tästä linnusta. "Kerran pieni poika seisoi teltan ulkopuolella ja huusi armottomasti äitiään. Silloin hinakaga hyökkäsi hänen kimppuunsa, tarttui häneen ja vei hänet mukanaan puuhun." Oli yleisesti tunnettu, että intiaanien vakoilijat sotaretkellään matkivat pöllön huutoa.
Intiaanilapset olivat kasvatettuja siten, että he yöllä tuskin ollenkaan huusivat. Se oli välttämätöntä heidän elämässään, jota uhkasivat niin monenlaiset vaarat. Pienenä lapsena menin tavallisesti nukkumaan lintujen keralla ja heräsin taas niiden nousuaikana. Pian se tuli elintavakseni. Erityisistä syistä minun tuli edelleen noudattaa samaa tapaa, sillä intiaanin täytyy nousta varhain. Metsästäjänä hän löytää saaliinsa parhaiten päivän koittaessa. Sotaretkillä olevat heimot tekevät hyökkäyksensä enimmäkseen varhaisena aamuhetkenä, ja sitäpaitsi suurille vaellusretkille lähdetään aina ennen päivänsarastusta, jotta voitaisiin kulkea vilpoisessa aamuilmassa ja vihollisen huomaamatta.
Jo pienimmätkin lapset totutettiin vaitioloon ja rauhallisuuteen. Tämä oli erityinen piirre intiaanien luonteen muodostamisessa ja kasvatuksessa. Niin he arvelivat laskevansa parhaan perustan itsensähillitsemiselle ja kärsivällisyydelle, — ominaisuuksille, jotka olivat erittäin tärkeitä sekä soturille että metsästäjälle. On tosin aikoja, jolloin kansamme heittäytyy hillittömiin iloihin ja nautintoihin, mutta yleensä eletään vakavasti ja siivosti.
Miten hauska lapsuuteni olikin, miten se oli täynnä elähdyttäviä vaikutelmia! Jo aikaisin minussa heräsi seikkailujen ja urotöitten halu, ja soturia kaunistavan kotkansulan arvon minä aavistin jo varhain lapsena. Kerran kaksivuotiaana, yksin ollessani, otin setäni kotkansulkatöyhdön, revin siitä kaikki sulat ja koristin sillä sekä itseni että koirani. Sangen nuorena oli ympärilläni sykkivä elämä tehnyt minuun vaikutuksensa, ja mitä hartain haluni oli kehittyä mieheksi, joka kykenee täyttämään kaikki sen vaatimukset.
Lapsuuteni puutteet ja vaivat.
Varhaisimmat, seikkailurikkaimmat lapsuusmuistoni liittyvät ratsastusretkeen, jonka tein ponin selässä. Serkkuni, pikku tyttö, oli pistetty pussiin ja solmittu satulaan riippumaan. Mutta tasapainon saamiseksi ei nyt auttanut muu kuin pistää minut toiseen pussiin pitämään lasta oikeassa asennossa. En pannut ollenkaan vastaan, koska sain pitää hauskaa pikku tytön kanssa, kunnes jouduimme syvään lumikinokseen, mihin elukka parka tarttui kiinni ja kaatui. Siihen ilomme loppui.
Täten lapsien kuljetus talvisin tapahtui tarkoituksenmukaisesti ja yksinkertaisesti. Olipa ilma miten kylmä hyvänsä, turkiksilla vuoratun säkin asukas oli tavallisesti varsin hyvässä suojassa — niin ainakin minä ajattelin. Luulenpa saaneeni kokea kaikkia intiaanien vaarallisia ajoneuvoja, ja jo poikasena nautin koira-purilasmatkasta siinä missä muutkin. Purilaat oli kyhätty kahdesta pitkästä seipäästä, joiden alemmat, paksummat päät sidottiin yhteen ja kiinnitettiin joko hevosen tahi koiran selkään. Ylemmät, ohuemmat päät viilettivät maata, kahden puolen eläintä. Aivan hevosen taakse molempien aisojen väliin oli kiinnitetty tasainen, pitkulainen, puukehyksinen ja puusta punottu, raakanahalla sisustettu kori. Siihen asetettiin raskaimmat tavarat, teltanpeitto, lapset tai vanhat, jotka olivat niin heikkoja, etteivät voineet kulkea jalkaisin eikä hevosen selässä vaeltavan karavaanin mukana.
Sellaiselle retkelle saattoi lasten kanssa lähteä ainoastaan kesäisin, koska koirat olivat usein hyvin epäluotettavia ja tavantakaa saattoivat lapset vaaroihin. Kuuman ja pitkän marssin jälkeen saattoivat ne nähdessään veden kokonaan unohtaa velvollisuutensa. Naisten kirkunasta ja torumisesta huolimatta uivat muutamat aina kuormineen vilpoisaan jokeen, ja minäkin sain siten monasti vasten tahtoani kylmän kylvyn.
Kauhean intiaanikapinan puhjetessa Minnesotassa Amerikan hallitusta vastaan olin noin nelivuotias. Yleisessä sekamelskassa me pakenimme Brittiläiseen Kolumbiaan. Matka on vielä koko perheemme tuoreessa muistissa. Valkoiselta farmarilta otettiin härkäpari ja avoimet vaunut meitä kuljettamaan.
Miten ihastunut olinkaan kuullessani, että saamme matkustaa niin viisaan näköisten eläinten vetäminä komeiksi maalatuissa vaunuissa! Nämä uudet nelijalkaiset ajopelit näyttivät minusta elävältä olennolta, varsinkin kun ei ollut mitään akselinvoidetta, ja pyörät vikisivät kuin siat.