"Enpä tiedä, että sitä kukaan olisi laatinut. Luulen, että se on johtunut tavasta. Emme voi kaikki matkustaa junissa ja näillä mailla sattuu usein, että ihmisen henki riippuu siitä, onko hänellä hevonen, vai ei. Tämä on liian suuri maa jalkaisin astuttavaksi."
"Mutta onhan muita hevosia. Eihän tämä mies niitä kaikkia ole varastanut."
"Siitä ei ole kysymys. Hän varasti yhden ja hän joutui kiinni ratsastaessaan sillä."
"Milloin saitte hänet kiinni?"
"Viime yönä."
"Täälläkö?"
"Pari mailia pohjoisempana."
"Miksi toitte hänet tänne?"
"Nämä seudut kärsivät vähän puitten puutetta, madame. Ajattelimme käyttää lennätinpylvästä tarkoitukseen."
Josephineä kauhistutti. Hän tunsi vavistuksen käyvän ympärillään seisovien läpi. Matkustajat olivat hänen puhuessaan tunkeutuneet aivan hänen lähelleen. Tuntiessaan tuon yhtenäisen mielenliikutuksen, joka näytti aiheutuvan siitä peloittavasta kuvasta, jonka mustatukkaisen miehen sanat herättivät heidän mielikuvituksessaan, huomasi Josephine, että matkustajat olivat kokonaan piirittäneet mustatukkaisen miehen ja hänet, että kaikkien kaulat kurkottivat häneen ja että noitten kurkottavien kaulojen omistajat näyttivät kiihkeästi odottavan lisää mielipiteitten vaihtoa. Ehkäpä heidän kaikkien mielessä oli halu vastustaa hirttämisaietta ja he täten tahtoivat osoittamallaan mielenkiinnolla palkita häntä teosta, johon heiltä itseltään oli puuttunut rohkeutta.