"Se on suurenmoinen", vastasi Josephine.
"Miten Les voi?"
"Hän on paljon parempi."
Josephine oli ihmetellyt, miksi Lattimer ei ollut vienyt hevostaan pois. Hän katsoi Lattimeriin tarkkaavasti ja ensi kerran tuttavuutensa aikana huomasi hän, että hän oli muuttunut aivan toiseksi mieheksi.
Lattimer katsoi Josephineen tutkivasti ja hänen silmänsä olivat kylmät ja miettivät ja niissä tuntui jotakin pahaaennustavaa. Hänen huulensa olivat tiukasti yhteenpuristetut eikä niissä näkynyt hänen tavallista leikillistä, vallatonta hymyään.
Josephine vetäsi syvään henkeä, sillä hänen ajatuksensa lensivät silmänräpäyksessä Brannoniin ja Artwelliin. Ilmeisesti huomasi Lattimer hänen ajatuksensa, sillä hän astui eteenpäin, pani molemmat kätensä Josephinen olkapäille ja kun tämä nousi jaloilleen ikäänkuin vastaukseksi pelkoonsa, kumartui Lattimer vieläkin lähemmä ja katsoi häntä kysyvästi ja tutkivasti silmiin.
"Kuinka rohkea olette?" kysyi hän sitten äkkiä.
Josephine ei keksinyt sanoja vastaukseksi. Katseen tuimuus ja kysymyksen hämmästyttävä äkillisyys, saattoivat hänet tasapainosta.
"Oletteko kyllin rohkea pelataksenne pelin loppuun saakka", kysyi Lattimer. "Otaksuttavasti arvaatte mitä on tapahtunut", sanoi hän nauraen hiljaa. "Brannon on epäluuloinen. Tapasin erään Starin miehen ja samoin Triangle L:n. Kuulin huhuiltavan kummia juttuja. Meidän täytyy saada Artwell täältä pois ennenkin Brannonin epäluulot tulevat liian vahvoiksi!"
Josephine tunsi olkapäillään painon lisääntyvän. "Oletteko kyllin rohkea lähteäksenne Artwellin ja minun kanssani sellaiseen paikkaan, jossa Artwell on turvassa?"