Artwell oli heikko, mutta oli kieltämättä paranemassa ja muutaman päivän perästä saattaisi hän jo mennä ulos.
Mutta Artwell näytti levottomalta, tuskaiselta. Josephine huomasi hänen kiertelevistä tiedusteluistaan Brannonin edesottamisista, että hän pelkäsi että Triangle L:n esimies keksisi hänen olinpaikkansa ja tulisi häntä hakemaan, mutta Josephine oli onnistunut rauhoittamaan häntä sanomalla, ettei hän antaisi kenenkään koskeakaan häneen.
Hän kiersi lampun pienemmälle, lähtiessään Artwellin luota toisella kerralla. Sitten meni hän ulos portaille nauttimaan majesteetillisesta hiljaisuudesta ja autereisesta maailmasta ympärillään.
Hiljainen, lempeä tuuli puhalsi häntä vastaan mahtavalta, salaperäiseltä aavikolta ja hän ajatteli kuinka hän alussa, tultuaan tähän maahan, oli, ajatellessaan tuota ääretöntä laaksoa, pelännyt sitä. Nyt hän oli voimakkaasti tietoinen sen kauneudesta ja hän täytti keuhkonsa puhtaalla, salviaruohon kyllästyttämällä ilmalla, joka painautui häntä vastaan. Häntä värisytti kylmästi kiiluvien tähtien loisto ja sinitaivaan mittaamaton korkeus.
Nojatessaan kaidetta vasten kuuli hän ääntä. Kuunnellessaan ja kurkistellessaan itään, näki hän hevosmiehen tulevan näkyviin erään kukkulan juuren takaa noin sadan jalan päässä siitä, missä hän seisoi.
Ratsastaja oli Lattimer.
Josephine istuutui nojatuoliin, joka oli aivan hänen vieressään, sillä hän arveli, että Lattimer kääntäisi hevosensa aitauksen luo. Mutta hän tulikin aitauksen ohi suoraan kuistia kohti ja kun hän pysäytti hevosensa, saattoi Josephine kuulla kuinka hevonen läähätti kiivaasti. Lattimer oli ajanut kovasti.
Mutta hänen eleissään ei näkynyt merkkiäkään kiireestä. Hän hyppäsi hevosen selästä, nosti ohjat sen pään yli ja käveli Josephinen luo.
Huolimatta suuresta kodostaan oli Lattimer kevyt, joustava ja liukasliikkeinen, ja kun hän astui Josephineä kohti, oli tämä enemmän kuin ennen tietoinen miehen salaisesta, pidätetystä voimasta ja hänen synnynnäisestä karskiudestaan.
"Halloo, lady", tervehti hän Josephineä, nauraen hiljaa astuessaan kuistille ja pysähtyessään hänen eteensä. "Viivyin myöhään. Ihana yö, eikö totta?"