"Sanoit, että te riitaannuitte?" sanoi hän ja Bettyn myöntävästi nyökättyä päätään, jatkoi hän: "sepä oli kovin paha!"
"Brannon", sanoi Betty vakavasti, "sinä olet perillä tästä jutusta. Tim Callahanin tappojutussa on jotakin, joka on jäänyt kertomatta ja minä luulen, että sekä sinä, että Jo tiedätte sen. Kun palasin Willetistä, kertoi Jo minulle, että sinä olit ampunut Callahanin sen vuoksi, että hän oli ahdistellut Jota. Sinä kieltäydyit puhumasta siitä. Tänä aamuna selitti sitten Jo minulle, että sinä olit ampunut Callahanin ilman mitään nähtävää aihetta sekä että hän oli valehdellut Cole Meederille — kertoen hänelle sen jutun, jonka hän minullekin ensin oli kertonut — estääkseen Cole Meederiä ja hänen miehiään hirttämästä sinua. Minä vaadin saada tietää totuuden!"
"Arvelen, ettei Miss Hamilton valehtele", sanoi Brannon.
"Brannon, sinä et tappanut Tim Callahania. Ethän! Sinä tiedät, ettet sitä tehnyt! Ja sinä tiedät, kuka sen teki. Minä tahdon, että kerrot minulle sen! Ja minä tahdon, että kerrot minulle tarkalleen, mitä sinä yönä tapahtui, kun minä olin Willetissä!"
Bettyn luottamus Brannoniin oli suuri. Hän oli vakuutettu siitä, ettei Brannon ollut tehnyt tuota rikosta, mutta tällä hetkellä ei hän välittänytkään niinkään paljoa siitä, löytyikö todellinen murhaaja vaiko ei, kuin siitä, ettei hän tuntenut Brannonin salaisuutta ja että Brannon ehdoin tahdoin salasi häneltä jotakin, mikä Brannonilla ja Josephinella oli yhteisesti tiedossaan.
Hän oli kovin suuttunut Brannoniin ja hän vihasi nyt Josephineä sen tähden, että tämä oli julistanut, että Betty oli mustasukkainen Brannonin vuoksi, vaikka hän tiesikin olevansa sitä ja vaikka mustasukkaisuus oli se voima, joka tälläkin hetkellä hänessä vaikutti. Hän seisoi aivan jäykkänä ja kyyneleet olivat vuotamaisillaan vain senvuoksi, että hän oli vakuutettu, että Josephine kiellostaan huolimatta piti Brannonista. Sillä hän tiesi, että Josephine oli pitänyt Brannonista alusta pitäen ja että hän ei voinut olla sitä tekemättä enempää kuin hän itsekään.
Josephinehän oli kysellyt Brannonista yhtä ja toista heidän ratsastaessaan Mrs Whitmanin luo! Johan oli kysellyt Brannonin ikää! Ja hänhän oli tehnyt huomioitaan Brannonin ulkonäköön nähden ja huomauttanut muun muassa, että "varmaankin on ilma ja aurinko tehneet hänet niin vaskenkarvaiseksi ja karkeaksi ja kait kova elämä on tehnyt hänen silmänsä niin pelottoman varmoiksi." Eikö siinä ollut kyllin todistusta siitä, että Brannon oli herättänyt hänen mielenkiintoaan. Ja eikö Jo ollut samana päivänä sanonut vihaavansa Brannonia?
Mahdollisesti oli Jo silloin luullut todella vihaavansa häntä, mutta tuo mielenkiintohan juuri osoitti, että hän piti hänestä. Hän oli vain harmissaan Brannonille sen vuoksi, että hän oli saanut tuta Brannonin sielun voimaa ja että hän oli tuntenut, että se oli vahvempi kuin hänen omansa, ja naiset jotka ensi alussa tuntevat vihaa sellaisia miehiä kohtaan, rakastuvat heihin lopulta sitä varmemmin.
Jon käytös Whitmanilla sinä aamuna, hänen aiheeton ja kostonhimoinen hyökkäyksenä sekä Brannonin jotenkin kyynillinen menettely joka kerta, kun Jon nimeä mainittiin hänen läheisyydessään sai Bettyn vakuutetuksi siitä, että Jo ja Brannon olivat riidelleet keskenään ja että Jon varsinainen syy haluunsa jäädä Mrs Whitmanin luo, johtui siitä, ettei hän tahtonut, että Brannon saisi nähdä häntä. Ja olihan Brannonkin sangen vastahakoisesti lähtenyt etsimään Jota tänä aamuna. Hän oli koko ajan tiennyt, että Jo oli lähtenyt Triangle L:stä ja kuitenkin oli hän antanut Bettyn lähteä Whitmanille loukattavaksi!
Betty tahtoi Brannonin kokonaan itselleen, oli aina tahtonut. Ja nyt hän oli menettämäisillään hänet, kutsuttuaan Jon ajattelemattomasti tänne luokseen.